torstaina, lokakuuta 23, 2008

Minulla on kylläkin tärkeämpääkin tekemistä

Istun varmaankin viidettä tuntia tietokoneella ja kirjoitan simultaanisesti kolmea (tämä mukaan lukien neljää) tekstiä. Välillä vilkuilen blogeja. Välillä revin tukkaa (joka onkin käytännöllisen lyhyt) ja välillä huudan Ukkoselle suoraa huutoa epätoivosta. Näyttäsi kuitenkin siltä, että luovan kirjoittamisen läksyt tulee tehtyä tänään -- niin kuin sunnuntaina kaavailinkin.

Olen kokeillut ensimmäistä kertaa tehdä itselleni viikkosuunnitelmaa. Liimasi pakastimen oveen seitsemän tarralappua, joihin kirjoitin päivän tehtävät. Esimerkiksi eilen oli luvassa rentoutumista, joten koomailin sohvalla, söin aika paljon espanjalais-suomalaista kasvis-pottu-hirvimakkara -judanssia ja luin Haahtelan Lumipäiväkirjaa.

Tänään olen päättänyt tehdä loput läksyt ja se näyttää onnistuvan, jos tajuan NYT irroittaa verkkopiuhan ja alentaa rimaa roisisti.

Apropos: ylisuorittaminen. Ylisuorittajista ei olla koulussa huolissaan, vain alisuorittajia tarkkaillaan. Minä veisin kuraattorille kaikki, joiden keskiarvo on yli yhdeksän ja selvittäisin, onko heillä elämää ja antavatko he itsensä epäonnistua missään. Olen joskus maininnut lukion päättötokarin keskiarvon joten en tee sitä nyt, mutta se oli oudon korkea ja ennakoi sitä, että kolmekymppisenä lyyhistyn radalle kuin kuoliaaksijuoksutettu ravihevonen.

"Tee parhaasi ja katso mihin se riittää" on hiton vaarallinen mantra ylisuorittavalle perfektionistille, joka on päässyt kymppien makuun. Hän tietää, että kovalla työllä voi saada parhaan arvosanan. Lopulta epäonnistuminen ei ole enää edes mahdollisuus.

Onko enää mahdollista oppia erottamaan ne asiat, joissa riittää, että yltää seiskaan?

* * *

Lyö perunasipulisekoitus ja espanjalaiset kasvikset ja makkaraviipaleet pannulle ja paista. Mausta esimerkiksi ruokacremellä, kasvisliemikuutiolla, pippurilla ja sinapilla. Syö liikaa. Kadu.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten olisi tällainen kasvatusmetodi? Serkkuni isä lupasi aikoinaan hänelle vitosen (mk, tapahtui 80-luvulla) jokaisesta ysin alittavasta koenumerosta.

Atair

Jenni kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä:D Serkkusi isä oli viisas.

Pilve kirjoitti...

Hello perfektionisti! Minä se en juuri kympeistä tiedä mutta perfektionismista kylläkin.. =) Hellitä hetkeksi ystävä rakas! ;)

Hali nimim. toinen nisti...