maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Arvoituksia

Kirjamessut sujuivat totuttuun tapaan. Vietimme hiljaisen aamupäivän antikvaarisella puolella ja uskaltauduimme tukevan lounaan jälkeen varsinaiseen tungokseen. Bongasimme muutamia julkkuja (Äiti Kristodulin ja Ruben Stillerin äänen), survouduimme hikisessä ihmismankelissa kustantamojen osastolle ja taistelin LIKEn ständiltä Voiman silkkisen makuupussin ukkoselle. En päässyt lukuisista yrityksistä huolimatta lähestymään akateemisen pokkarihyllyjä, tuijotin muutaman minuutin ihastuneesti Pertti Jarlaa (yli 20cm päästä) ja yritin olla tuijottamatta ihastuneesti Tommi Korpelaa (joka on hyvin pitkä).

Keksimme Ukkosen kanssa idean romaanista, jossa henkilö viettää vuoden vain kiertämällä kirjamessuja. Päähenkilö olisi eräänlainen kustannusmaailman bändäri, joka nukkuisi messuosaston nojatuolissa Voiman silkkisessä makuupussissa.

En tehnyt yhtään heräteostosta! Hankin kirjan, jonka ansioista olin vuosikausia vakuuttunut siitä, että ihminen voi tulla todella onnelliseksi vain omistamalla kääpiösarvipöllön ja toisen, jonka vuoksi tarkastelen aina naakkoja erityisellä mielenkiinnolla. Joskus jopa puhelen niille. Sitten hankin erään laadukkaan pienkustantamon dekkarisarjan neljä ensimmäistä osaa kovakantisina niteinä. Sarjan päähenkilö ei saa nukuttua missään muualla, kuin nojatuolissa. Arvauksia ja tietoja voi lähettää kommenttilaatikkoon.

11 kommenttia:

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Hei mikä se naakkakirja oli? Naakat ovat minusta suunnattoman mielenkiintoisia! Haluaisin siis toudellakin lukea kyseisen opuksen. :)

Tuo kirjamessubändärikirja-idea kuulostaa hyvältä. Go with it! Mä ostaisin.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin anonymiseeraan täällä tuon naakkateoksen perään. Meitä naakikkoja taitaa olla paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Durrell ja Lorenz?

Anonyymi kirjoitti...

Rankin ja Rebus!

Jenni kirjoitti...

Vastaukset kahdessa viimeisessä kommentissa odotetuilta tahoilta. Lorenzhan se niistä naakoista kirjoittaa. Hankinnat olivat siis Durrelin Eläimet ja muu kotiväkeni, Lorenzin Eläimet kertovat ja Rebusin neljä ekaa Rankin-dekkaria.

Jenni kirjoitti...

Siis viimeinen toistepäin:D

Heli kirjoitti...

Mäkin olisin veikannut Rankinia ja Blue Moonia kustantajaksi. =)

Dekkareista puheen ollen, tulisitko huomenna viettämään Gunvald-iltaa?

Minkäslainen aikataulu teillä on muuten laadittuna vinkkarisetien varalle maanantaiksi? Ajattelin tulla vakoilemaan...:)

Omat kirjamessuhankintani muuten olivat Georges Perecin Elämä: käyttöohje (puolet halvemmalla kuin kirjakaupoissa!) ja Manu Larcenet'n Pieniä voittoja 3: Millä on väliä.

Jenni kirjoitti...

Tulisin hirmuhirmu mielelläni Gunvald-matineaan, sen sijaan paimennan työpajaan osallistuvia koululaisia koko illan. Pahus!

minh kirjoitti...

Siis kukamitähäh? Kuka kirjoittaa naakoista? Haluan lukea! I love naakat! Naakat 4eva!
-minh-

Jenni kirjoitti...

Konrad Lorenz is the Naakka-man.

Elegia kirjoitti...

No nyt täytyy tunnustaa, että neverheard (siis naakoille ja sille toiselle). Kirjamessutkin jäivät (taas) väliin, vaikka kovasti oli tarkoitus mennä.