Lovetan täpöllä, siis olen

Rakkauttahan voi tunnetusti mitata [Viitaten Jospan mielikuvitusta kutkuttavaan ajatusvirtaan]. Tarvitaan vain rakkausmittari! Sillä voidaan ensin tarkasti todeta, onko kyseessä todella äidinrakkaus vai jokin muu rakkaus. Laitteessa on väriasteikko, vaaleanpunainen väri kertoo, että kyseessä on äidinrakkaus, fuksia viittaa romanttiseen rakkauteen, persikka veljesrakkauteen ja pinkki poikarakkauteen.

Rakkausmittarilla voidaan myös mitata, mikä on rakkauden kokonaislaajuus (yksikkönä on 1 lovetus [L] on 100 lempeä [l]). Paremmissa mittareissa on myös hälytin, joka soi (sound of musicin sävelellä), mikäli rakkauteen sekoittuu epäpyhiä tunteita, kuten itsekkyyttä, omistushalua tai leuhkuutta kumppanista/jälkikasvusta.

Ei enää arvailua, eikä rakkausmonopoleja!

* * *

Oma tunne-elämäni toimii varsin ennalta-arvaamattomasti ja epäluotettavasti. Yritän kohdistaa kumppaniin rakkaudellisia tekoja, mutta miten on tunteiden laita? Roihuaako intohimo kuin kaasuhitsin liekki, valkoisena? Sekoittuuko kaiken kestävään, anteeksi antavaan ja kärsivälliseen (kiitti vaan, Raamatun kirjeet) rakkauteen sittenkin itsekkäitä vaatimuksia ja pontevaa mustasukkaisuutta?

Emmätiä.

Kait.

Äidin rakkaudesta en osaa sanoa mitään. Paitsi että Äiti, rakastan sua!

Pidän muuten kissoista. Mutta niitäkin on ajoittain tosi vaikeaa rakastaa.