Säilömisvimmani on eeppinen. Tällä viikolla olen keittänyt omenahilloa, omena-kriikunahilloa ja omena-pihlajanmarjahilloa. Enkä edes syö hilloa kuin korkeintaan satunnaisesti! No nyt varmaankin syön. Asumme 1948 rakennetussa kerrostalossa ja saamme nauttia sellaisista nykyaikaisista kertseistä puuttuvista ylellisyyksistä kuin isosta ja hyvinvarustellusta pesutuvasta, viileällä ullakolla sijaitsevasta kuivaustilasta, isoista verkkokomeroista ullakolla ja isoista kylmäkomeroista kellarissa. Lisäksi talossa on sauna, askarteluhuone ja valtava pyörävarasto. Ja iso piha. Olen raivannut lähinnä romuvarastona toimivasta kylmäkomerosta tilaa säilykkeille (ihana sana, sanotaan se kaikki yhdessä "säilyke") ja katsellut purkkien rivistöä syvää tyydytystä tuntien.
Omenahillo on kellanvihreää, kriikunaomenahillo viininpunaista ja pihlajanmarjaomenahillo oranssia. Onnistuin jopa umpioimaan (aah, "umpioida") pari lasipurkkia: hihkuimme Ukkosen kanssa alas napsahtaneen kannenkeskiön ympärillä niin, kuin meidät olisi vihitty johonkin Marttojen, Kotitalousnaisten, Kotirintamamiesten ja Emäntäkoulun salaisuuteen. Sain jopa komean palovamman ranteeseen. Sitä kelpaa esitellä! Wanhan ajan askareet ovat extremeä, lasipurkit polttavan kuumia ja kannet kiehuvassa vedessä. Sokeroidun hillon kiehumispiste on yli sadan asteen. Ehkä siinä kahdensadan kieppeillä (varmasti on).
Kriikunat osoittautuivat melko yhteistyöhaluttomiksi, joten Ukkonen sijoitti ne sokerin kanssa tölkkeihin ja kaatoi päälle kirkasta. Jossakin vaiheessa talvea syömme iltapalaksi paahtoleipää, jonka päällä on jotakin törkeän kallista tuontijuustoa ja nokare hilloa. Yömyssyksi otamme fingerporilliset kriikunalikööriä.
2 kommenttia:
Jos joku kurkkii iltapalaanne ikkunan takana nenä lasissa, voin antaa vinkin: se olen minä. Lupaan pysyä vähän pidemmällä, jos jätätte rapun viereen annoksen paahtoleipää, päällisiä ja likööriä. Lurps.
Meidän vuonna 1979 rakennetussa talossamme on muuten myös kylmäkellari. Harmi vaan, että säilöminen on minusta ihanaa vain periaatteessa, haavekuvissa, kuvitelmissa. Käytännössä se on ihan liian työlästä.
Haa! Saat ovenraosta annoksen:D
Hillonkeiton työläys tuntui tänä vuonna vain terapeuttiselta. Puuha oli monivaiheista ja hidasta marjojen ja hedelmien metamorfoosia. Ihanaa vastapainoa kaikelle aivotyölle.
Lähetä kommentti