sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008

Väsyttää

Alan olla melko varma, että mikään melonta, itsepsyykkaus (josta tulee karvoja kämmeniin) tai akryyliväreillä tuhertaminen tule estämään jonkinlaisen työuupumuksen syntymistä. Olen väsynyt, hermostunut (lue: koko ajan raivoissani) ja sekä henkisesti että fyysisestikin ihan voimaton. Nukuin lauantain ja siksi viikonloppu tuntuu loppuvan aivan liian äkkiä.

Tähän asti olen selittänyt tilanteen sillä, että olen käyttänyt kertyneen loman, enkä ole ollut kunnolla vapaalla. Tänään oivalsin, että myös sellaiset ihmiset, joilla on täydet lomat, uupuvat ja lopulta sairastuvat. Vaikka jaksaisinkin vuodenvaihteeseen ja saisin täydet lomat, saattaisin silti joutua hakemaan apua, ellei tilanne muutu.

Junassa istuin mielenterveysalalla työskentelevän ihmisen vieressä. Hän kertoi että hoitoon tulee jatkuvasti työuupumuksesta kärsiviä, äärimmäisen ahdistuneita ja elämänhallinnan tunteen kadottaneita ihmisiä. He eivät nuku, tai sitten he vain nukkuvat. He lopettavat syömisen, tai sitten he eivät voi lopettaa syömistä. Väsymys heikentää kognitiivisia kykyjä, lähimuisti rappeutuu. Pahimmillaan sisällä oleva kipu panee tekemään fyysistä pahaa itselleen.

En pidä siitä, millainen ihminen minusta on tullut. Olen lyhytjännitteinen, passiivinen ja haluton. Silmiin on jäänyt asumaan elohiiri. Mikään ei innosta minua. Haluan vain olla, olla rauhassa, enkä kestä ärsykevirtaa. Olen lopettanut lehtien lukemisen ja uutisten seuraamisen. Luen lastenkirjoja ja nukun paljon. Yöllä herään miettimään, kuka olen, ja missä, ja miten olen päätynyt tänne. Mökillä on helpottavaa olla. Illalla on pimeää, ei voi tehdä mitään. Voi vain lojua punkassa ja kuunnella, kuinka sade osuu järven selkään ja koko maailma on kohinaa. Joskus äänettömyys soi korvissa ohuena ujelluksena.

12 kommenttia:

Zepander kirjoitti...

No hippa. Lohduttaako yhtään jos sanon, että et ole yks.. äh.

celia kirjoitti...

Olen ollut siellä. Mitä kauemmin vaivoista kärsii, sitä vaikeampaa on toipuminen. Ehdotankin sinulle pikaista kääntymistä työterveyslääkärin puoleen. Sairasloma saattaisi olla nyt paikallaan. :)

Jenni kirjoitti...

Hip hip! Kärsitään yhessä:) Kyllä se oikeesti helopottaa, ettei pidä itseään kummajaisena.

Celia: pahinta taitaa olla se, että tekee siistiä kivaa sisätyötä. Silloin ei meinaa millään sallia itselleen väsymystä. Ei tällä alalla... jne.

celia kirjoitti...

... niin, ja kun luulee olevansa niin korvaamaton, että koko lafka kaatuu heti, kun kehtaa kääntää sille selkänsä. Huilaaminen ihan lääkärin luvalla ei tietenkään tule kysymykseen.... :)

Kaura kirjoitti...

Eräskin toipilas ilmoittautuu myös! Aika kauan piti vitkutella ennen kuin otti todesta, mutta sitä kauemmin saa myös toipua... Enkä maalaa piruja seinille, vaan toivotan mitä parhuusinta toipiluutta, sillä tämäkin on hyvää elämää.

estarck kirjoitti...

Hei, kohtalotoveri täällä. Oman tunnelini päässä vilkuttaa jonkinlainen valo, mutta saa nähdä onko se juna vai mikä...

Wilhelmiina kirjoitti...

Niin, siistin kivan sisätyön tekijä täälläkin ilmoittautuu... minusta tuntuu, että kyseisenlainen väsymys on aika tuttua tällä alalla. Mitenkäs muutoin meilläkin olisi koko ajan uusia sijaisuuksia auki. ;) Ja olenpa itsekin taannoin tainnut kyseistä kalkkia maistaa.

Kevennykseksi; voithan aina ryhtyä sijaiseksi niin kuin minä. ;) Työsuhde-etuina lyhyet työrupeamat, monipuolisesti vaihteleva rahatilanne (kiitos Suomen byrokratia), ei tarvitse useinkaan keksiä tekemistä viikonlopuiksi, ei turhia vuosilomia, pikkupalkalla paljon kevyttä sisätyötä ja ilmaiseksi paljon kirjoja lain-ÄH

No joo... öh. Olisipa kesämökki.

Ootko miettinyt kirjoitusvapaan ottamista? Onhan ennenkin sapattivapaita pidetty. Tai edes hiukan lyhennetty työviikko, vuorotteluvapaa tms. Se voisi olla aika bueno vaihtoehto tässä vaiheessa.

Jenni kirjoitti...

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, etten tunne itseäni tarpeeksi kipeäksi mennäkseni lääkäriin, tai tarpeeksi kirjoittajaksi tai varakkaaksi ottaakseni mitään vapaita.

Eli siirtyminen takaisin omaan sivukirjastoon joko auttaa selviytymään tilanteesta kuiville tai sitten toimintakykyni romahtaa ja voin kirjoittaa hysteerikkojen parantolassa.

peeÄR - mies kirjoitti...

Jenni,
Sinulla lienee esimies/nainen. Kerro, että
"...siirtyminen takaisin omaan sivukirjastoon joko auttaa selviytymään tilanteesta kuiville..."

Tai sitten, mikäli homma ei luonnistu menet lääkäriin ja saat lomaa.

Ei sitä kannata työn alle kuolla - niitä on muitakin tapoja;)

Olen tosissani.

Pirita kirjoitti...

"pienet ja urheat" eivät millään haluaisi lääkäriin. saattaisin hyvin itsekin olla työväsymyksessä, ellen olisi hoitovapaalla. siistit sisätyöt tuntuvat olevan nykyisin entistäkin uuvuttavampia... vai olisiko sillä vaikutusta, että marraskuu ei ole tuntunut päättyvän vieläkään?

antitäti kirjoitti...

Ensiksi: Uutisissa haastateltiin jotain lomatutkijaa, joka sanoi, että 4 viikkoa pitää ihmisen levätä ennen kuin on toipunut töistä. Ja sitten joku viisas lisäsi, ettei se toipuminen riitä, ei se ole ainoa tarkoitus. Että vain riipii itsensä sen verran kokoon että jaksaa raahautua seuraavaan lomaan asti. Jossain välissä pitää myös nauttia, elää.

Toinen juttu: Älä diagnosoi itseäsi. Mee lääkärille ja anna sen ansaita palkkansa :).

Jenni kirjoitti...

Ooh! Jouduin empatia-aaltoon:D Kiitos kaikille kommentoijille. Työuupumus lienee valitettavan yleistä. Työn raskaus tai tympeys ei sitä tee, vaan jatkuva muutos ja olosuhteiden epävarmuus.

Lääkärikortti on havaittu ja siihen suhtaudutaan asiaankuuluvalla vakavuudella. Siellä on varmaan muutenkin hyvä käydä näyttämässä naamaansa aika ajoin.

Pirita: pienten ja urheiden pitäisi olla vähemmän nasuja ja enemmän pikkumyitä.

Antitäti: tuon lomatutkijan mukaan minun pitäisi jo pukata horsmaa! Huh. Minulla ei ole ollut kesälomaa vuosiin (kantsiiko vaihtaa duunia). Neljän viikon oleilu tuntuu suorastaan utopistisen hurmaavalta. Sehän olisi... loma! Ååh.