Introspektio

Olin lapsena laiha, hörökorvainen ja äkäinen. Enpä ole niistä ajoista paljon muuttunut.

En laskenut itseäni hikariksi, vaikka keskiarvoni oli lukion lopussa 9,7, koska tein koko ajan vain niitä juttuja, joista olin kiinnostunut. Olen edelleen laiska tarttumaan sellaisiin asioihin, jotka eivät suorastaan viekoittele. Viekoittelevien asioiden kanssa olen perinpohjainen. Usein ihastus muuttuu vakavammaksi: rakkaudeksi ja liitoksi.

Heittäydyn päin kohtaloani, mutta teen sen vasta, kun olen triplatsekannut riippuliitimen, koonnut huolellisesti selviytymispakkauksen sekä mapin, jossa käydään läpi vaihtoehdot b ja c.

Otan ihmissuhteet vakavasti. Olen luultavasti kykenemätön yhdenillanjuttuihin tai pinnallisiin ystävyyksiin. Suhtaudun lähimmäisiin huolehtivasti, mutta saatan olla hirveän ankara. Ensivaikutelmani pettää usein, mutta olen yleensä valmis korjaamaan havaintoani. Minua ei hävetä myöntää virheitäni. Olen opetellut nauramaan itselleni ja pyytämään anteeksi, eikä se ole ollut ollenkaan helppoa.

Itken herkästi. Olen itkijänainen. Itken myös julkisesti, ilosta, suuttumuksesta ja surusta. Itken elokuvissa. Itken lukiessani.

Olen uskonnollisesti orientoitunut: kaipaan kiinteää Jumalasuhdetta mutta epäilen.

Olen taipuvainen masennukseen. Rakastan voikukkia. Minusta kissat ovat korkeammalla tasolla.