perjantaina, tammikuuta 11, 2008

Uppunut muija virkkaa ja valittaa


Olen kaksi päivää ihan voimaton. Lenkillä vauhti hyytyy alkuunsa. Ruokaa laittaessa asetin vettä täynnä olevan mittakannun tiskipöydälle, paitsi että päästin irti 30 cm ennen pöydän reunaa ja tulin pesseeksi keittiön lattian. Lisäksi palelen jatkuvasti. Eilen, vapaapäivänäni, ajattelin mennä uimaan, mutta ajatus kylmästä vedestä ja haaleasta suihkusta ja itsestäni värisemässä kananlihalla linoleumlattioilla sai minut jo valmiiksi niin horkkaan, että selkälihakset kramppasivat. Pukeuduin miehen villapaitaan, jonka kutistin ennen huovutusbuumia vuonna kivikirves, ja menin amishien viltin alle pienelle kerälle. Se ei muuten huopunut, vaikka kuinka yritin. Nyt se on vain puhdas eikä haise lanoliinille.

Silti palelin, enkä saanut unen päästä kirti, kun jalkaterät olivat villasukista ja termostossuista huolimatta niin jäässä, että melkein putosivat pois.

Iltapäivällä oli pakko käydä kaupassa ja hain samalla apteekista rautakuurin kalanmaksaöljyn ja kalkin kaveriksi. Kohta voin hankkia dosetin kaikille lääkkeilleni. Paluumatkalla puuskutin, vaikka oli alamäki ja matkaa vajaa kilometri. Alan olla vähän huolissani. Olen joko uupunut, tulossa kipeäksi tai aneeminen. Tai vähän kaikkea.

Jotainhan sekin kertoo, että olen innostunut virkkaamaan. Rankin, jonka kansi kiiltää kuin naamani, on siinä teroittamassa, että Jemory ei ole neuleblogi. Kiinnittäkää huomiota anopilta saatuihin lakanoihin. Aneeminen ja kiiltävä naama on muuten aika karsea näky. Ja mitenkähän tämän tukan saa litistettyä normaaliin kuosiin? Auttaisikohan sprayliima? Mahtaako Antitäti tarvita kauhuvinkkaukseen assistenttia? Voin tuoda oman mustan huulipunani ja pitää vinkattavaa kirjaa koholla. Ja irvistellä. Etuhammaskin on halkeamassa.

Puh.

Ai niin, sain minä eilen rassattua valokuvatiedostojani. Sivupalkissa pyörii diasarjana kuvia muinaisista askareistani ja koirasta. Kyllä tekniikka on ihmeellistä!

Nyt koira ulos ja töihin ja ostamaan DVD-levyjä lapsille ja nuorille.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi siun koiraa:) Meijä naapuris asuu sen sukulainen ja meijä lapset ovat ihan siihe rakastuneita...Harmi ku meille ei voi, ku yks lapsosista on niin algeerialainen...

Tiina kirjoitti...

Onneksi se oli kuitenkin vain vettä, eikä esimerkiksi maitoa. :)

Jenni kirjoitti...

Toi meitin Väne onkin hyvin rxtuttava taskulassie:D

Tiina: tai piimää. Tai siirappia. Huh.

Anonyymi kirjoitti...

Tai öljyä. nimim Kokemusta on. (tämän kirjoitti jospa, joka on liian lamaantunut kirjautuakseen)

Jenni kirjoitti...

Apua. Siinä oliskin luutuaminen. Meillä on vielä vanhat, rakoiset puulattiat.

antitäti kirjoitti...

Voi Jemory! Sähköshokkihoitoa väsymykseen - vähemmästäkin tukka nousee pystyyn.

Kauhuvinkkausapu olisi kivaa. Ja uskoisin, että sulla olisi aika paljon enemmänkin annettavaa kuin naama :). Oletko koskaan kokeillut parivinkkausta - kun se kuulostaa musta niin ihanan pervolta!

Jenni kirjoitti...

Antitäti: parivinkkausta olen kokeillut, itseasiassa olen enimmäkseen parivinkannut, mutta ryhmävinkkausta en. Miten olis:D

antitäti kirjoitti...

Jee! Ja vinkkarinvaihtoa!!

Jenni kirjoitti...

Huh huh. Red lights.