tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Ihanat naiset kylpyhuoneen matolla.

Heräsin siihen, että Marimekon fandango yritti tappaa minut tukahduttamalla. Totesin, että kuumetta on niin vähän, että voin aivan hyvin mennä suihkuun ja purkaa matkalaukun ja muotiblogata. Selvisin suihkusta, vaikka jouduin kylläkin istumaan suihkun lattialla ja käyttämään vain niitä tuotteita, joihin yletyin (kuten axe-snakepeeliä ja todella epämääräistä ladyshaveria, joka löytyi vessanpöntön takaa sekä hammastahnaa).

Kuivattuani itseni kieriskelemällä kylpyhuoneen matolla ryömin matkalaukulle ja vedin päälle ensimmäisen rätin, mihin käteni osui. Se oli viidellä eurolla ostettu, selästä avoin pääkallomekko. Kiemurtelin vaatteeseen ja totesin, että kamera oli ollut niin kauan telakassa, että sen akku oli tyhjentynyt, joten en voinut muotiblogata. Lisäksi en ollut onnistunut huuhtelemaan kaikkea hammastahnaa hiuksistani ja kehooni oli tarttunut kylpyhuoneen matosta vähän käytetty laastari, sekä pieneltä beluga-valaalta näyttävä nöyhtälepare. Harmittaa silti se kamera, olen nimittäin aika heroine-chick. Mikään ei vie lomakiloja yhtä tehokkaasti, kuin korkea kuume ja 12 tuntia kansaivälisillä lentiksillä.

Enkä näe krijoittaa kska näätylööllä on kehyuhkonpaloja.

Joudun menemään huomenna töihin, koska en löytänyt mistään työterveyshuollon puhelinnumeroa. Merde.

6 kommenttia:

Ohari kirjoitti...

Merde! Mutta tää oli siis ihanan eläväinen postaus, joka hymyilytti (anteeksi kauheesti), ellei peräti naurattanut oikein (anteeksi vielä enemmän kauheesti). Tervehdy, simsalabim!

Jenni kirjoitti...

Kiitos Ohis! Saat anteeksi.

antitäti kirjoitti...

Kolme päivää omalla ilmoituksella, eikö teillä? Ja jos lähetät skannattuna kuvan keuhkonpaloista, saat kolme päivää lisää ja dna-testin kaupan päälle.

Jenni kirjoitti...

Joo, sillai meilläkin, kävi ilmi, kun soitin toimistoon.

Lisäksi sain kesken puhelun tuberkuloottisen kuuloisen yskänkohtauksen ja kuulostin Koivuniemen Paulalta (i a bad way).

Anonyymi kirjoitti...

Samat fiilikset tulivat kuin Oharille. Tämä oli ehkä hauskin blogipostaus pitkiiin aikoihin -ehkä jopa ikinä. Elämänmakuinen. Ja tosiaan Anteeksi, on hirveää, kun itsellä on noin kamala olo ja toiset vaan nauraa. Parane pian!

-Rosa Majalis

Jenni kirjoitti...

Rosa, kiitos hirveästi ilahduttavasta kommentistasi! Raah, pitää yrittää repiä edes huumoria tästä olotilasta.