Esterin intiimialueilla on aktiivista toimintaa.

Jos harrastaa lenkkeilyä ja ulkoilua extreme-olosuhteissa ja kummallisina vuorokaudenaikoina saattaa kohdata jännittävän ilmiön: hullunriemukkaan fanattisen lenkkeilijän! Hän hölkkää räntäsateessa. Otsalamppu valaisee edessä olevalta iljanteiselta polulta postimerkinkokoisen alan, mutta se riittää. Paskaiset lenkkarit nousevat kevyesti ja kasvoilla on ilme, joka kuvastaa riehakasta iloa. Kohdatessaan toisen kulkijan - pummitakissa värisevän kirjastonhoitajan - hän hymyilee leveästi. Hengessä hän näyttää vastaantulijalle goretexhanskassa olevia, kuivia ja lämpöisiä peukkujaan.

Mukavuudenhaluinen ihminen ei näinä aikoina lähde ulos, ellei hänen ole pakko. Meillä on Väinö-niminen pakko, joka on vietävä ulos kaksi kertaa päivässä, ihan Esterin beban tilanteesta riippumatta.

Eilen sitten kahlattiin pikkusiskon ja hänen koiransa kanssa melkein tulvivan Kokemäenjoen rannassa. Keli oli aivan ainutlaatuisen perseestä. Satoi naurettavan rankasti, mutta oli lämmintä - minkä seurauksena silmälasini olivat niin usvassa, että minua piti taluttaa. Paluumatkalla huomasin virnuilevani. Karjahdin vähän ja puin nyrkkiä löyhkäävälle joelle, pimeässä mätäneville nurmikoille ja jouluvaloille, jotka oli asetellut varmaankin joku kokemäkeläinen sokea humalainen mielipuoli. Kuulin oman ääneni sanovan: "Perkele, tällaisissa keleissä ei muuten liiku muut, kuin todelliset ammattilaiset!"