Rutto vieköön!

Kirjapäivitystä on toivottu erään arvokkaan mieshenkilön taholta. Saamasi pitää! Tällä hetkellä lueskelen Mika Kallioisen hilpeää teosta Rutto ja rukous: tartuntataudit esiteollisen ajan suomessa (Otava : 2005). Teoksessa perehdytään sairauksiin, jotka kehittyivät tuhoisiksi epidemioiksi esiteollisessa Suomessa ja joilla oli yhteiskunnallisia heijastusvaikutuksia. Olen lukenut tässä vaiheessa rutosta ja leprasta ja siirtymässä isorokkoon. Mutta odotan malttamattomasti kuvauksia englanninhiestä, pilkkukuumeesta ja tuberkuloosista.

Useimmat esiteollisita, suuren kuolleisuuden taudeista olivat bakteerien aiheuttamia. Mustarotan kirpussa asuva Yersinia pestis aiheutti ruttoa. Keskiaikaisissa kronikoissa kerrotaan, kuinka ruton puhkeamista edeltää mustarotan kaameat joukkokuolemat: ruttoa kantavat kirput siirtyivät epätoivoisina ihmisiin vasta sitten, kun rutto oli niittänyt mustarotat sukupuuton partaalle. Pohjolassa rutto rantautui ensi kerran Pohjois-Jyllantiin englantilaisen laivan mukana 1348 (mts. 30). Minulle oli ihan uutta tietoa, että Pohjolassa rotilla ei ollut keskeistä roolia ruton levittäjinä: ihmiset itse siirsivät tautia kuljettamalla omiaan tai rotan kirppuja (mts. 28). Olisiko ahkerampi saunominen voinut ehkäistä ruton leviämistä? Suomeen rutto tuli varmuudella vasta 1400- ja 1500 -lukujen vaihteessa, vaikka tautia esiintyi Ruotsissa, Liivinmaalla ja Venäjällä.

Viimeisen kerran rutto tappoi suomalaisia 1711. Tämän jälkeen rutto hävisi Euroopasta ja Pohjolasta. Miksi? Yksi syy saattaa olla se, että isorotta syrjäytti mustarotan: isorotta ei viihdy ihmisasutuksen lähellä, vaikka kantaakin samaa kirppua, minkä vuoksi se ei levitä tautia yhtä tehokkaasti. Selitystä kuitenkin horjuttaa se, että isorotta levisi idästä Eurooppaan vasta 1700-luvulla, jolloin rutto oli häviämässä. Luultavasti Yersinia pestis muuttui vähemmän virulentiksi. "Kysymystä ruton häviämisen syistä ei kutenkaan voida pitää ratkaistuna" Kallioinen toteaan (mts. 43). Leppyikö Jumala, yleistyikö kissat vai lisääntyikö käsien peseminen? Mene tiedä.

Itseäni on ruttoakin enemmän kiehtonut spitaali eli lepra. Tauti oli bakteeriperäinen ja sen puhkeaminen edellytti pitkäaikaista oleskelua sairaiden parissa. Mycobacteriun leprae ei ollut kovin virulentti ja useimmilla oli melko hyvä vastustuskyky tautia vastaan. Lepra ei myöskään olennaisesti lyhentänyt sairastuneen elinikää. (Mts. 43-44). Lepran oireet: käsien ja jalkojen ihomuutokset ja vauriot ja kasvojen keskiosan luhistuminen tekivät taudista pelätyn. Sairastuneet eristettiin hospitaaleihin, joiden kurjista oloista kertoo se, että miltei puolet heittivät kahden vuoden sisällä henkensä muihin kulkutauteihin, nälän, kylmän ja eristyksen heikentäminä. (mts. 47).

Miksi lepraan sairastuneita rankaistiin kuolemantuomioon verrattavissa olevalla eristyksellä? "On jopa väitetty, että lepraa käytettiin tekosyynä, jolla epämieluisat ihmiset oli helppo raivata tieltä", Kallioinen kertoo (mts. 47). Väite on varmaankin kärjistetty, mutta sitä tukee se, että hospitaaleihin suljettiin myös ihmisiä, jotka eivät sairastaneet lepraa: mielisairata ja muuten raihnaisia. Mielisairaus ja muu raihnaisuus jättävät melko paljon tulkinnanvaraa. 1600-luvulla diagnoosin saattoi luultavasti myös ostaa kiusalliselle henkilölle, vaikkapa hysteeriselle vaimolle tai kurittomalle tyttärelle.

Kirja antaa varsin terveellistä perspektiiviä elämän ja kuoleman kysymyksiin. On edelleen varsin mahdollista, että vaikkapa jokin espanjantaudin kaltainen influenssaepidemia pyyhkäiseen Euroopan läpi. Nopeiden liikenneyhteyksien aikana bakteerit eivät leviä rotan tai hevosen nopeudella: voi olla, että jokin maxima mortalitas pimentää muutaman suurkaupungin ennen kuin laborantit keksivät vastamyrkyn...

Lue lisää vaikkapa Granumin sivuilta.