tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Hajoaako pää vai seinä?

Henkilö a: -Minulla on kaksi kertaa viikossa päänsärky.
Minä: -Ai. Miksi?
Henkilö a: -Se tulee aina, kun tapaan B:n.
Minä [mielestäni loogisesti]: -No Älä Tapaa B:tä!
Henkilö a [pikaistuksissaan]: -Heippa.

* * *

Miksi ihmiset ylläpitävät vanhingollisia ihmissuhteita? En kysy siksi, ettenkö tietäisi kaikenlaisia syitä. Veri velvoittaa, eikä sitä, minkä Jumala on yhdistänyt, ei ihmisen pidä erottaa. Yhteisellä historialla on melkein yhtä suuri painoarvo kuin sukulaisuudella, joskin sellaisesta ihmisestä on mahdollista kasvaa erilleen. Ja rakkaus on tietenkin viime kädessä se, joka peittää syntien paljouden, vaikka välillä näyttäisikin siltä, kuin henkilö yrittäisi lakaista villasarvikuonoa kynnysmaton alle. Kuva vaikeasta ihmissuteesta on samalla tavalla vääristynyt, kuin syömishäiriöisen minäkuva. Normaalin ja sairaan raja ei ole terävä ja tarkka, se on laaja ja sumuinen mangrovesuo. Tunnetusti itse suollatarpojan voi olla varsin hankalaa määrittää omaa sijaintiaan.

Vaikeista ihmissuhteista puhuminen onkin sitten varsinainen miinakenttä. Vaikeassa Ihmissuhteessa Elävä saattaa haluta puhua vuolaasti miinakentän koosta, pinnanmuodostuksesta ja kasvillisuudesta, mutta yksikin varomaton askel, niin räjähtää. Vaikea ihmissuhde on yksityisasia, sitä ei saa arvostella. Jos vaikeassa ihmissuhteessakin elävä kestää, niin miksi eivät muut kestäisi? VIE heittäytyy herkästi puolustuskannalle. Hän saattaa avata ihmissuhteen kuin patologi ja nostella esille yhä inhottavampia yksityiskohtia ja olla hyvillään reaktioista. Toisena hetkenä hän haluaa, että k.o. henkilöön suhtaudutaan aivan normaalisti ja hänet hyväksytään joulupöytään, lapsen kummiksi ja saunailtaan.

VIE huijaa itseään ja suuttuu ja loukkaantuu, jos muut eivät jaksa tai halua leikkiä samaa leikkiä.

Jos papin puheet jättää omaan arvoonsa ja myöntää, ettei sukulaisuus tai yhteinen historia ole loppujen lopuksi tarpeeksi hyviä syitä raastaa omaa jaksamistaan ja mielen- tai fyysistä terveyttään niin mitä jää? On melko loogista tulla siihen vähän ilkeään johtopäätökseen, että VIE:n täytyy saada tilanteestaan jotain itselleen. Ehkä hän saa tilanteesta sisältöä elämäänsä. Ehkä turvallinen ja rauhallinen ihmissuhde tuntuu tylsältä. Ehkä hän haluaa näyttää maailmalle.

Vahinko vain, että maailmaa saattaa lakata kiinnostamasta. Empatia palaa loppuun jaksamisen kanssa. Ja lopuksi on pakko kysyä, miksi hitossa hakkaat päätä seinään?

4 kommenttia:

Olivia kirjoitti...

Saattaapi olla myös niin, että VIE:n koko identiteetti ja oleminen on rakentunut vaikean ihmisuhteen ympärille. Mitä hän olisi ilman tuota kaiken energian imevää pientä petoa. Siitä ei edes uskalla ottaa selvää. Alkoholistin vaimon identiteetti tarvitsee sitä alkoholistia voidakseen hyvin. Joskus lapsi tottuu tietynlaiseen henkiseen pahoinpitelyyn ja ahdistukseen lapsuudessaan - ja hakeutuu samaan tunnetilaan aikuisiän ihmissuhteissaankin. Onhan se tuttua ja turvallista. Kuluttavaa, kiduttavaa... mutta jotakin, jonka kanssa on oppinut elämään.

Itselläni on tullut näin vanhemmiten - köh - sellainen tuntuma, että jos joku ihminen tuntuu polttavan kaiken hapen ympäriltään ja olen kohtaamisten jälkeen epätoivoinen ja näännyksissä, liukenen hänen elinpiiristään vähin äänin. Valitettavasti tällä tavoin olen joutunut hyvästelemään kaksikin aikoinaan hyvin läheistä nuoruudenystävää. Ihmiset muuttuvat. Luultavasti molemmilla on nyt parempi olla.

Jenni kirjoitti...

Niin, miksi VIE hakeutuisi muuten samaan tilanteeseen yhä uudelleen? Kahdesta perkeleestä parempi on se tutumpi, sanotaan...

Olen myös aikaa myöten koettanut vältellä sellaisia energiavampyyrejä, jotka vievät ja vievät. He tuntuvat imevän muidenkin voimat omien ongelmien pyörittämiseen.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä voiko tässä kohtaa muuta kuin *nyökyttelee* tai *nyökyttelee lisää* Jokainen varmasti tietää tapauksen tai tunnistaa sen itsessään.

Pitäisi oppia sanomaan jotenkin hellästi, että seinän vaihto toisinaan virkistää.
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

Nyök nyök!