perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Note to self

Maakuntakirjastokokouksessa käsiteltiin kirjaston markkinointia asiantuntevasti ja innostavasti ja nyt pääni on täynnä hyperaktiivisia ampiaisia! Johtajakalenterini (maskuliinisen eleetön filofaxin Hamilton) salaisille lisäsivuille on kirjattu uutta kuumimman jargonin helmeä, jolla voidaan mäiskiä kunnanjääriä päähän: aion kuiskia kaikissa sopivissa tilanteissa asiakassuuntautuneisuudesta ja osallistavasta toiminnasta. Aion myös osallistaa raivokkasti heti, kun olen saanut kaikki aivopestyä ajattelemaan ja toimimaan strategisesti. Ja ensin pitää tehdä se strategia.

Ihan konkreettisesti alan toteuttaa ainakin seuraavia projekteja:

1) Nuorten puolen kalusteet (verhot, pöytä, tuolit, opasteet) uusitaan.
Nuoret itse tulevat mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan muutosta.
-> avainsanana osallistaminen.

2) Senioreille suunnitellaan kirjalliset aamukahvit: heille vinkataan luettavaa ja samalla voidaan vaihtaa ajatuksia kirjallisuudesta.
Aamutapahtumia voidaan järjestää myös vanhemmalle väelle, ei vain päiväkotiryhmille.
-> avainsanana asiakassuuntautuneisuus.

3) Kirjaston verkkopalveluita kehitetään wikipediamaiseen suuntaan seutuyhteistyönä. (Tässä on mielestäni erityisen tärkeää pysyä muiden mukana!)
jos Muhammed ei suostu tulemaan vuorelle, on vuoren mentävä Internettiin Muhammedin luokse.
-> avainsanana vuorovaikutteiset verkkopalvelut.

4) Kirjastoon tulee ehdottomasti browsing-kokoelma.
Kuuminta hottia olevat uutuudet merkitään tarralla ja kerätään omaan, houkuttelevaan ja näyttävään hyllyyn. Browsing-kirjojen laina-aika on 7 päivää, niitä ei voi varata eikä uusia.
-> avainsanana uutuuskirjojen parempi saavutettavuus ja lainakierto.

* * *

Kokouksen jälkeen päätin viimein uudistaa talvipuvustoni yhdessä makeassa teiniliikkeessä, josta saa uuteen rannekellooni sointuvia vaatteita. Hankin kaksi uskottavaa hupparia, kukkapaidan, jossa on hyvin uskallettu kaula-aukko ja farkkuhameen. Seuraavaksi aion mennä silmäämään kriittisesti vaatehuonetta. Siellä on paljon kaikenlaista, joita en ole kahteen vuoteen edes harkinnut pukea ylleni, mutta jotka eivät ole siirtyneet itsestään Uffipussiin. Sitten pistän fajitakset pöhisemään. Ja ennen koomailua aion vielä käydä raivokkaalla lenkillä. Niin että ei kande soitella. Olen maakuntakirjastokokouksen jälkeisessä maniassa ja tasoitun vasta huomiseksi.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka en kirjastoalasta mitään ymmärräkään (ja siksi pitäisi tajuta olla puuttumatta) niin sanompa kuitenkin - hienoja ideoita. Ainakin tuo mummojen aamukahvikirjallisuushetki kuulosti minusta tosi hyvältä. Tulen sinne heti, kun ylitän ikärajan (k-60? k-80?). Olethan töissä vielä silloin?
-Brandon-

antitäti kirjoitti...

Just noin mulle käy Metsossa!!! Niillä on jotain sekoitettuna juomaveteen.

Viime maakuntakirjasto(nuortenpuolen)kokouksen jälkeen perustin blogin, linkitin ja messusin, mietin nettisatutunteja ja meinasin perustaa nukketeatterin ja menin pahaa aavistamatta istumaan 23 bussiin kotiinpäin. Siellä sain niin hyvän idean, että soitin heti.

Nyt menen vinkkaamaan luokiolaisille *englanniksi* parin viikon päästä.

Onkohan Metsolla jotain vastuuta näissä kirjastonhoitajanvoimaannuttamisprojekteissaan???? (Oho, tuli niin pitkä sana että kommenttiloota hengästyi...)

Upeita ideoita! Olen innolla tulossa mukaan seutuwikisemiseen!

Anonyymi kirjoitti...

Meillä täällä Vantaalla on tuota browsing-juttua menossa ja se on huippuhyvä homma. Nimi on Bestseller, laina-aikaa viikko ja ei voi varata/uusia. TOIMII!

Kirjalliset aamukahvit senioreille: kannatettavaa!!!

silumiini kirjoitti...

Jep, tuo kirjalliset aamukahvit senioreille kuulostaa kyllä hyvältä idealta, miksei ikäihmisiinkin voisi satsata!

Jenni kirjoitti...

Brandon, tervetuloa. Saa tulla aikaisemminkin:)

Antitäti: meillä käy Hämskälinnassa aina samalla tavalla. Sen voimaantumisen näkee jo muistiinpanoista: ensin on sellaista siistiä nouttia, lopuksi sivu täyttyy nurkasta nurkkaan tagimaisilla sloganeilla, joita ei voi tulkita! Pitäisköhän perustaa Hattulan kunnankirjaston blogi?

Aallotar: kokouksessa esiteltiin just Helmet-kirjastojen bestseller -konseptia: meillä oli kaksi ubeeta rouvaa Helmetin viestintäyksiköstä. Aion kokeilla!

Silumiini: ajattelin kokeilla, josko joku virkailijoistamme haluaisi järjestää mummukahveja.

Kaura kirjoitti...

Mä ostaisin nuo ideat heti, vaikka olisin hapannaamaisinta byrokraattityyppiä! Haluaiskohan nuoret maalata seinää (lateksi) tai seinälle kuvia (sekatekniikka) tai kuvittaa verhoja (valk. lakanakangas ja tekstiilivärit)? Sarjisteemat tai vastaavat vois olla kova sana. Hinputti. "Osallistamista" kannattaisi käyttää paaaaaaaljon enemmän joka paikassa, jos haluttaisiin ilkivaltaa vähemmäksi.

Mude aikoinaan masinoi semmoisen o:n, että koululaiset istuttivat kaikki koulun pihapuut ja uskot, ettei niitä puita sitten tärvätty vaan vaalittiin (toisin kuin niitä vanhoja puita). Kuka sitä omiaan murjoisi?

Jenni kirjoitti...

Kaura: justiinsa! Jos pennut saavat itse sanoa sanasensa siitä, millainen heidän ympäristönsä on, niin varmasti sitä arvostetaan ja kunnioitetaankin enemmän. Nyt vaan o:t pöhisemään ja elämänlaatua ja viihtyvyyttä parantamaan.