Pilvet kaupungin päällä ovat sinertäviä, helmiäishohtoisia. On hämärää, muttei sentään sada. Löydän antikvariaatista Canalesin ja Guarnidon Balcksadin, jonka ilmestymistä olen odottanut kuin joulua.
Niin, joulua. Kahvilassa minut valtaa joulumieli, mutta se voi johtua siitä, että ikkunassa, pääni vieressä, roikkuu traktorinrenkaan kokoinen kranssi.
Joulun tulemisesta kuuluu olla jotain mieltä. Kuten säästäkin. Minä en ole mitään mieltä kummastakaan. Sää on. Joulu tulee. Joulu kestää noin neljä, viisi päivää joulukuun loppupuolella. On tapana antaa lahjoja, mutta läheisten muistamisen voi hoitaa muillakin tavoilla tai muulloin. On tapana syödä jouluruokia ja katsoa telkkarista joulurauhan julistus ja Lumiukko, mutta jouluruoat voi toteuttaa eri tavoin ja telkkarin voi pitää kiinnikin. Minä harrastan joka tapauksessa valosarjoja, kynttilöitä, isoja kransseja ja Ilveksellä terästettyä glögiä. Ajattelen joka tapauksessa syntymää, kuolemaa ja pelastusta. Annan joka tapauksessa läheisilleni silloin tällöin lahjoja. Voi olla, että markkinahumu tympii, mutta pääseehän sitä pakoonkin. Tilaa lahjat netistä, ostaa ruoat etukäteen. Jos alan imaista pavun poskionteloon aina, kun huomaan markkinavoimien jylläävän, en muuta ehtisi tehdäkään. Eikä se tekisi hyvää poskionteloille.
Joten kohautan olkiani. Nautin valosarjoista ja joulumusiikista. Koristelen kotiani. Rakastan lasisia joulukoristeita ja riisipuuroa. Mutta mikään kampanja ei voi pakottaa minua täyttämään pukinkonttia koristeellisella paskalla, eikä mikään kauppaketju päätä, mitä lautasellani on 24.12.
Joulu tulee. Sää on. Avaan sateenvarjon ja jatkan omalla tyylilläni.
4 kommenttia:
Kunpa joulusta tosiaan ei tarvitsisi olla mitään mieltä. Viimejouluna olin töissä ja se oli oikeastaan todella vapauttavaa. Ei kukaan edes puoliksi täyspäinen jaksa katsoa äitini sohellusta jouluaamuna.
Töissä oli hiljaista, joten ehdimme katsoa Lumiukonkin. Paljon rauhallisempaa oli istuskella siellä kahden työkaverin kanssa kuin katsella sitä maailmanlopuntunnelmaa kotona.
-Brandon-
"Kohautan olkiani" sopii hienosti olkipukkien kansoittamaan vuodenaikaan :-D Mulle on koko jouluhomman idis aikuisiällä valottunut vasta noiden mukuloiden kanssa.
Hommassa on se kätsä puoli, että lasten joulutraditiot on niitä, mitä me tarjoillaan heille. Meillä on siis rajaton valta MUAHAHAHAHAHHAAHHAA. Toisin sanoen meillä on kyllä joulusafkoja, valoja, tekokuusi (allergiat) ja lahjoja ja semmoisia, mut ennen muuta touhutaan juttuja yhdessä ja relataan pipo niin löysällä että humpsahtaa varpaisiin asti.
Käydään myös kirjastossa niinä päivinä kun se on auki ;-) (Vähänkö oli taas loistoreissu Sampolaan tänään.)
Kukin tekee omasta joulustaan just niin kaupallisen ja rasittavan kuin itse tahtoo. Ei ole mikään pakko mennä kulutusjuhlan tahteihin mukaan, ja jos menee, niin oman rumpunsa tahtiin. Itse yritän suhtautua jouluisiin mainoksiin ja lehtijuttuihin huumoripläjäyksinä. Se ei ole edes vaikeaa.
Mutta ne viisi leluraamattua, jotka pyytämättä ja yllätyksenä postilaatikostani pullahtivat, työnnän alimpaan kiirastuleen. Se, että meillä asuu yksi alaikäinen, ei tarkoita sitä, että hänet saa hetioitis myrkyttää miljoonilla mainoksilla.
Brandon ja Kaura: kirjastontäteydessä on myös se mukava puoli, että työpaikallaan voi käydä myös silloin, kun se ei ole auki:) Esmes tänään vietimme rattoisan tunnin naton kaksivuotiaan vauhtipakkauksen kanssa kirjastossa...
Loviisa: aamen. Otan jouluhössötyksestä ne palat, jotka minua miellyttävät, esim. kauneimmat joululaulut ja glögit ja valot ja dirlandaat, mutta eihän kaikkeen ole pakko rynnätä mukaan silmät kiiluen ja stressimittari piiputtaen.
Lähetä kommentti