keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Melankolia

Lapsi kaivaa hajamielisesti nenäänsä, nenänpää on pyöreä ja punainen ja joustaa huvittavasti, kun etusormi yrittää yltää johonkin luultavasti poskiontelossa saakka olevaan aarteeseen.

Aurinko on väsynyt ja kaukana. Joudun häätämään kirjastosta yhden riehaantuneen pennun ja mietin, olenko toiminut oikein. En keksinyt mitään muutakaan, enää. Mietin, ämmittelinkö ketään ala-asteella? Luultavasti en. En ämmittele pahemmin nykyisinkään.

Mutta mikä tai kuka on ämmä? Ämmä on henkilö, joka keksii vastenmielisiä sääntöjä, tietyn pisteen jälkeen ämmä ei jousta, vaan rajoittaa. Ämmä ei sano "pojat on poikia" (tai tytöt tehty sokerista, siirapista), hän kieltää. Viimekädessä ämmällä voi olla melko paljonkin valtaa, vaikka sitä ei myönnetäkään. Yleisesti ajatellaan, että ämmällä on se pieni vallan hippunen, jota hän vartioi mustasukkaisesti, harvemmin ajatellaan, mitä tapahtuisi, ellei hän tekisi niin.

Ämmät ovat poikkiteloin sekä henkisesti että fyysisesti. He saattavat antautua väittelyyn tai komentaa (eli nalkuttaa). Ämmiä on kirjastoissa, kouluissa ja virastoissa. Nykyisin ämmiä tapaa myös liike-elämässä. Saatat jopa olla naimisissa ämmän kanssa.

Ämmä ajattelee, ettei ole niin tärkeää, saavatko muut hänestä kivan ja söpön vaikutelman. Ämmälle on paljon tärkeämpää noudattaa periaatteitaan ja hoitaa hommat. Ämmän pitää tehdä mitä ämmän pitää tehdä. Henkilökohtaisesti olen ilman muuta ämmä ja suhtaudun tämän pienen tonttini hoitamiseen fanaattisesti.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten sana mielestäsi kääntyy englanniksi?

- Kirvesti

Anonyymi kirjoitti...

oletko kuunnellut koskaan kitkeriä neitsyitä? sinun ehdottomasti pitäisi. vai vietätkö kaksioselämää vappu rossina? voisin hyvin kuvitella sinun sanoittaneen heidän kappaleensä.

naapurissa olevan päiväkodin pihalla penskat huusivat tänään "vee ii tee uu!". on ne lapset niin suloisia.
-strangelove-

Jenni kirjoitti...

Kirvesti: eihän se taida kääntyäkään. Sanassa bitch/narttu on seksuaalinen alavire, joka ämmästä puuttuu.

Strangelove: en ole kuunnellut, mutta tiedän tapauksen, suloisaa kuvitella, että vietän kaksoiselämää:)

Lapset on mahtavia, mutta eihän virka-aikuisen mahdollisuus tehdä heistä kunnollisia ja empaattisia ole kuin häviävän pien- no hups. Minne se hävisi?

...ja se on murheellista. Silläkin pennulla on taatusti vaikeuksia muuallakin, ja sylttytehtaalle taitaa nekin jäljet lopulta johtaa.