Minulla on tapana retkahtaa harrastuksiini pahan kerran. Normaali ihminen kiinnostuu harrastuksesta, tutustuu siihen paremmin ja ainakin kokeilee pari kertaa ennen sitoutumista.
Minä huomaan houkuttelevan harrastuksen ja ennen kuin hämäläinen saa mietittyä, miten "Artistic trading card" lausutaan, minä olen jo huutanut "tahtoo tahtoo" ja ostanut niin pienen vasaran, että se olisi naurettavaa, ellei se olisi säälittävää ja ellei sillä voisi kiinnittää eylettejä. Niin. Elylet. Sellainen soma metallijutska, jolla saadaan koristeellisia läpiä papereihin. Askartelu on uskomattoman tyydyttävää, vaikka ensimmäiset räpellykset ovatkin sellaisia hileliima-paljettikökköjä (oh, look what the cat dragged in, bless, is it a roadkill-drag-queen?)
* * *
Lenkkeily ilman tulehtunutta keuhkoputkea ja tukkoisia onteloita on muuten silkkaa luksusta. Aion nauttia pienestä mummohölkkäilystä ihan joka ilta ja lyödä kaamosmasennusta tummalla suklaalla, ATC:illa ja lannistumattomalla asenteella nokkaan! Täältä tullaan, talvi.
2 kommenttia:
Mulla saman psykoosin ovat aiheuttaneet sukat. Neulotut sellaiset. Jos joku olisi kaksi vuotta sitten sanonut, että tilaan sukkalankoja lähes sadalla eurolla Amerikkojen Yhdysvalloista, olisin nauranut ja paljon. Aaah, aahhh...
(ps. kirjastossa ei saada paljon palkkaa - lapsilla oli silloin maksuvapaa kuu hoitopaikastaan :))
Ollaan mekin, revitellään tuhlaamalla vähäisiä liksojamme sukkalankaan:D
Lähetä kommentti