Soitan äidille. Hän kysyy, olenko lukenut sähköpostini ja tekstiviestini. En ole ehtinyt. Lavertelen uuden asunnon siivouksesta, tapettien repimisestä. Väittelen itseni kanssa Vimin ja kloriten paremmuudesta. Äiti ynähtelee, kuulostaa siltä, ettei kuuntele. Kun olen päässyt jaarittelussani hyllypaperivaiheeseen, hän äkkiä rääkäisee puhelimeen: "MINÄ KATSON TÄSSÄ ENSIMMÄISEN LAPSENLAPSENI KUVAA!" Keskimmäinen sisaruksista on lähettänyt sähköpostilla ultraäänikuvan marraskuussa syntyvästä esikoisestaan, eikä tuleva mummu pysty enää pitämään tietoa sisällään, odottamaan, että loputtoman hidas koneeni raksuttaa sähköpostiin asti.
Ylläolevat ketunleivät olkoon virtuaaliset onnittelukukat pienelle Lupulle ja hänen vanhemmilleen. Lupu on ensimmäinen uutta sukupolvea ja hänet tullaan lellimään pilalle (niin minullekin, esikoisten esikoiselle tehtiin, ja katsokaa nyt seurauksia). Lupulla tulee olemaan ympärillään vahva tukijoukko hysteerisiä tätejä ja suurella varmuudella kaksi maanisesti virkkaavaa/posliinimaalaavaa mummua. Hän tulee saamaan niin paljon rakkautta ja huolenpitoa, sukupolvien elämänviisautta ja virkattuja neuleasuja, kuin tarvitsee!
Sylillinen onnea ja lämmin rutistus syntyvälle perheelle! Menen tästä vähän itkeskelemään onnesta.
4 kommenttia:
Onnea myös kaikille lapsen tädeille!
No hitsi ja niisks :-) Kollegiaalisin tätiterveisin neuvon sitten vaan sovittelemaan kukkahattua mitä pikimmin.
Kiitos ja niisk. Painan kukkahatun syvempään.
Oooooh! Ihanaa! Onnea!
Olen ihan huippuonnellinen Lupun puolesta. Vahva tukijoukko on elämässä parasta ikinä! Jos sellaista ei ole, sitä kaipaa suunnattomasti vielä aikuisenakin.
Lähetä kommentti