keskiviikkona, kesäkuuta 07, 2006

Puukässä 11


Mitä tekee virkanainen, kun hänen aivonsa ovat kilpailuttamisesta ja kinastelusta ylikuumenneet? Hän tekee puutöitä! Tietenkin. Tarvitsemme kompostin: entinen kehikko oli hutera ja laho ja aumakompostin paikalla on kirsikka ja joukkueellinen terhakoita tuhatkaunoja. Olen siis viettänyt päivän sahaten, naulaten ja äheltäen nautinnollisesti. Periaatteeni on käyttää ainoastaan kierrätettyä materiaalia, naulojen kiskominen ja oikominen ovat päivän mittaan aiheuttaneet hienoista alatyylisyyttä yksinpuhelussa... Okei. Ilma on sumentunut kiroamisesta. Mutta kylläpä on puhdistunut olo.

Ja tuloksia syntyy ihan eri malliin kuin kunnallishallinnossa. Enhän minä tietenkään mikään Eliel ole, mutta kyllä siitä melkoinen matoparlamentti tulee, sano. Miksi kompostin pitäisi olla ruma tai tylsä? Kyllä siinä voi olla päistä viistettyjä lautoja! Olen myös suunnitellut julkisivuun kukkalaatikkoa. Yksi sivu ja pohja tulee ehkä koiraverkosta jotta kompostin myllääminen ja tyhjentäminen sujuu näppärästi. Kokonaisuus on lievästi vinkurainenm (muistuttaa tekijäänsä) kas kun vatupassin ja kulmamitan käyttäminen vie touhusta parhaan terän. Kyllä nämä pienemmät rakennelmat syntyvät silmämääräisesti ja summanmutikassa. Huomasin taas, että jos suoraan sahaaminen onkin hankalaa, niin tarkoituksella vinoon sahaaminen on vielä hankalampaa. Uskon, että vanhana tätinä hämmästytän naapurit ja kylänmiehet viivaimentarkalla sahauksella.

Ruskeaksi maalatuista ikkunanpuitteista tulee taas oivia kävelyalustoja kukkapenkin ympärille. Vanhat sanomalehdet päätyvät kateaineeksi, sahanpurulla parannetaan savimaata ja tiilille löytyy vissisti käyttöä vaikka sitten koristeena: muistaakseni Ziina oli tehnyt tiilistä koristemursketta (lisää puutelistalle leka).

Illalla kynnenaluksille voitaisiin tehdä maaperätutkimus ja mikäli sielussa on lihaksia, nekin ovat kipeät. Aah!

* * *

Ai niin, moni on haastanut meemiin: kerätään seuratuista blogeista lauseita ja värkätään niistä pieni tarina ja haastetaan ihan kaikki. En nyt haasta, olkaa oma-aloitteiset olkaat hyvä ja kas tässä Eroottinen novellinne, lopussa lista blogisteista, joiden tuotteita on lainattu.

Elämä on täynnä tärkeitä kysymyksiä, joiden ympärillä kaikki pyörii (kuka minä olen?, missä on lähin levykauppa? saanko tänään seksiä?). Yleensä en harrata maksullisten juttujen mainostamista, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä kyseessä on erittäin hyvä asia. Nuori poika, ja niin ihanasti sekaisin.. Hallelujah pelkälle ajatukselle siitä. Hampaat häikäisivät, iho hohti tasaisena ja täydellisenä kuin kreikkalaisella jumalattarella ja yltiöpäinen esiintymisasu kaikessa dramaattisessa hulmutuksessaan hymyilytti kovasti.

Puolustusministeri ja tieteellisen osaston tutkimusassistentti on kokeillut ehdotusta käytännössä ja puoltaa sitä lämpimästi.

Loppujen lopuksi alkaa painimatsi. Hehkutihehkuti, kyllä on ihanaa, tuloksia seuraavassa numerossa.

Korennon elämää
Hestian pieniä ajatuksia
Pala maailmaani
Pörrö
Pagistaan
Ohi ammuttu
Ziina
Saaran blogi


* * *

Ai niin, lupasin joskus kertoa kaikki purku-urakan mehevät juonenkäänteet. Tähän asti suurin pommi on ollut se, että henkilö, jolta urakka tilattiin, ei ole tehnyt mitään, ei yhtään mitään. Lähetin hänelle eilen tekstiviestin, jossa kerroin meidän vaihtavan palveluntarjoajaa. Teki kyllä kertoa jotain muuta. Ja ehkä vähän haistatella.

Ei kommentteja: