keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006

Rautapiirakkapäivä

Sattuipa tänään kunnankirjastossa, että paikallisilta yhteiskunnan tukipylväiltä loppui roti ja katosi kaikki häpy. Niinpä he istuivat lukusalissa kaljoissaan ja tuoksuivat kuin panimo ja keittiön luutu ja yksi oli kekseliäisyydenpuuskassa piilottanut ison Jorma-pullon kätevästi heti siihen ulko-oven viereen, mistä sai sitten ulkoillessaan naukkailla hangenraikasta. Ja toinen yritti panna vielä paremmaksi, ja joi ihan reilusti siellä lukusalissa, mutta oli kääräissyt pullonsa muovipussiin, jotta tyhmät kirjastontädit harhautuisivat epäilemään, että pullossa on ehkä sittenkin esimerkiksi afrikolaa.

Siinä vaiheessa, kun muovipussilla pullonsa naamioinut asiakas alkoi huudella muille asiakkaille eräällä tädillä tunkeutui kookas herne nenään. Jetsoneille oli soitettu ja hyvällä tuurilla he tulisivat 24 tunnin sisällä. Ja niin lisäsin puunihulaa ja sitten rohkaisin kaveria kokeilemaan raitista ulkoilmaa.

Kaveri oli eri mieltä ja halusi kertoa mielipiteensä ulkoilmasta kovalla äänellä heti siinä oven edessä. Mutta koska Jumala ja kirjastonhoitajien suojeluspyhimys Katariina Aleksandrialainen olivat päättäneet ujuttaa herneen kirjastonhoitajan nenästä tyylikkäästi, olivat he synkronoineet kellonsa ja leikanneet sytytyslangan sopivan mittaiseksi, saapui siinä samassa kirjastontädin selän taakse iso sinivalkoinen maija, josta hyppäsi kaksi poliisia ja kirjastontäti sai vain nytkäyttää päätään takavasemmalle ja sanoa überviileästi, että kerro mielipiteesi heille.

Aaah.

Ja kun Jumala ja Katariina Aleksandrialainen olivat revittelytuulella, läpsäyttivät he ylävitosta ja hankkivat tämän reippaan pienen kuvaelman todistajaksi aitiopaikalle kirjastontädin esi-esi-esimiehen, eli v.s. kunnanjohtajan.

Ooh. [kynsien kiillotusta paidan rintamukseen, ja vaatimatonta katsekontaktin välttelyä]

Olin lopun päivää niin tohkeissani, että unohdin pitää ruokatauon (huomasin sen vasta ruokakaupassa, kun sokerini humpsahtivat nollille ja aloin miettimään, mistä se voi johtua). Ja nyt myönnän avoimesti tunteneeni huumaavaa narttumaista vallantunnetta, kun loput yhteiskunnan tukipylväistä istuivat lukusalissa salamaselvinneinä ja tillittivät sieltä kuin pöllönpoikaset, päät samaan suuntaan kallellaan.

Voi olla että kirjasto on yhteiskunnan olohuone, mutta minun olkkariini ei tulla tuhannen kännissä sitten, kun minnekkään muualle ei ole enää asiaa.

6 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Aah. Eläydyin niin vaffasti tähän tarinaan, että omatkin kynteni kiiltävät. Vaikka juopoillekin pitää olla johnakin paikka, kiitos ei huutelua kirjaston lukusalissa, jos saan pyytää.

Jenni kirjoitti...

Joo, pehmominä näkisi syrjäytyneet tyypit mielellään kuntoutuksen piirissä, mutta jossakin menee raja ja kun on muitakin asiakkaita, niin raja menee siinä, että omien juomien kanssa ja kännissä ei oo asiaa kirjastoon.

Anonyymi kirjoitti...

go jenni, go jenni! miksi meilläpäin ei ole tuollaisia überviileitä kirjastotätejä? kai alat nyt puhua arnold-tyyliin saksalaisesti korostaen? hasta la vista.
-strangelove-

Jenni kirjoitti...

Ehkä, Strangelove, EHKÄ, ja älä nyt pety, kun kerron, että itämurteet tunkevat vieläkin läpi puheestani ja minusta on kiusallista käyttää sivistyssanoja kaikkialla muualla, kuin rehtorien kokouksessa.

Tui kirjoitti...

Entinen pomoni kävi aina ystävällisesti kehottamassa hajuhaittaisia tukipylväitä hakeutumaan heille tarkoitettuun kylpyläpaikkaan, kun se niin mukavasti raikastaisi olemusta.

Jenni kirjoitti...

Mut on se vähän kamalaa, että pliis, älä tule kirjastoon, sä haiskahdat...

Äh.