maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

Ajatusten hapuilua

Yö meni siihen, että pesty ja desinfioitu kojootti ravasi hirveässä kutinassa ympäri asuntoa kuuppa huonekaluihin kolisten. Roikuin suurimman osan yötä sängyn laidalta ja silittelin koiran selkää ja yritin antaa miehen nukkua, jotta hän jaksaisi mennä töihin ylläpitääkseen edustusrouvaansa ja hienostokojoottiaan.

Luulisi siis, että olisin kuolonkankea ja väsynyt, mutta mitä vielä. Olen puhunut maratonpuhelun, hoitanut asioita ja siivonnut hullun lailla. Petivaatteiden pieksäminen aiheutti näkyvyyden pimentävän pölymyrskyn kerrostalon pihaan (löysin sisälle vain opaskoiran avulla). Mattokin oli niin luvattoman karvainen, että asteen karvaisempana se olisi mennyt hyvin likaisesta paimentolaismatosta. Tai litteästä paimenkoirasta. Hävetti. Nyt yksiön molemmat neliöt on imuroitu ja luututtu ja täällä tuoksuu vienosti havisevalle männikölle ja uimahallin allasosastolle.

* * *

Olen menossa vinkkaamaan (suosittelemaan ja esittelemään lastenkirjoja ja toivottavasti herättämään loppuiän kestävän intohimon lukemiseen) työkaverin kanssa kolmosnelosille. Tunnistin muuten itseni Ingvar Ambjörnsenin "Rin Tin Tei -sedän perintö" -teoksen Oili-remonttisaukossa, joka tempautuu mukaan kalkkunaneiti Krillbergin aamujumppaan.
-Yksi, kaksi, yksi, kaksi! Kädet sivulle - kylkiin! Oili huusi onnellisena. - Voi jestas, katsokaa miten taitava minä olen! Oili on hirmu taitava. Katsokaa tätä! Kädet sivulle - kylkiin! Kädet sivulle -kylkiin! Nopeammin! Nopeammin! Yksi, kaksi. Yksi, kaksi. Reippaasti nyt! Antaa mennä!

Neiti Krillberg pysähtyi. -Kumpi tätä aamuvoimistelua vetää, sinä vai minä? hän kysyi kiukkuisena.
-Minäpä minä! Oili huusi. -Pikku Oili vetää aamuvoimistelua. Hän tanssi ympäri ruokasalia ja teki välillä hurjia voltteja. -Voi miten hirveän taitava sinä olet, Oili! Kaikki pitävät sinusta niin, niin kovasti!
-Sinä tadat olla hullu, neiti Krillberg sanoi.
Oili seisahtu. -Etkö sinä pidä minusta?
-En todellakaan! neiti Krillberg sanoi.
-Kyllä sinun pitää! Oili sanoi. -Sinun on pakko pitää minusta. Kuuletko sinä? Pidä minusta! Kuule! Yritä nyt pitää Oilista edes ihan pikkuisen, niin näet, miten mukavaa täällä on.
(Mts. 80.)

Jep. Minähän se olen. En ole uskaltanut ajatella, kuinka paljon miellyttämisen halu ja jotenkin epämääräisempi halu olla suosittu ja hyvä ja pidetty ohjailee toimintaani. Varmasti aivan liikaa. Erona on vain se, että Remonttisaukko Oili voi oikeasti olla ihan hirmu hirmu hirmu hyvä, mutta Kirjastonhoitaja Jenni väsähtää aika nopeasti ja alkaa kiroilla ja kiukutella ja tuntea stressiä ja syyllisyyttä. Oili kiristää vain tahtia. "Nopeammin! Nopeammin!"

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

:) Hauska juttu. Kyselin kerran blogissani kehen kirjallisuushahmoon kukin voisin samastua, vaikeuksia tuntui olevan. Tässä on nyt yksi hieno vastaus!

Jenni kirjoitti...

Kiitos! Oli kuin peiliin olisi katsonut... hirveää hössötystä ja ylienergisyyttä ja lapsekasta itsekehua ja tarvetta olla kaikkien mielestä ihana. Just call me Oili.

Anonyymi kirjoitti...

viehättävää :) minä olen samaistunut kirjoja lukiessani humisevan harjun heathcliffiin ja muihinkin tällaisiin pakkomielteisiin tyyppeihin. ehkä se kertoo jotain persoonasta.
-strangelove-

Jenni kirjoitti...

Strangelove, tsiisus, siis Heathcliffiiiiin!?! Sä olet kyllä mahtava:)

Opiskelujen alussa oli tutustumisilta. Yksi ohjelmanumero oli kertoa, kuka kirjallisuudenhenkilö olisi (en muista kuka olin, todennäköisesti tulin myöhässä ja missasin koko tilaisuuden). Oili olisi herättänyt kulmien kohottelua. Mutta olis kyllä Heathcliff'kin... Tyhmää tuo kirjallisuudenopiskelu on.

Anonyymi kirjoitti...

aihe jäi pyörimään mielessäni eilen. tosiaan heathcliff oli sellainen, joka tuntemuksia myötäelin lukessani... mutta lastenkirjallisuuden puolelta tuli mieleeni geena krokotiilissa oleva muksis.
-strangelove-