Hullu nainen ylimmässä kerroksessa

Huu, minulla on sosiaalista elämää. Shh. Ollaan ihan hiljaa ettei se mene pois. Olen menossa Tampereelle tapaamaan kahta ystävätärtä ystävänpäivän kahville.

Viihdyn yleensä hirmu hyvin yksikseni Väinön kanssa: touhuan, saan lenkillä deus ex machina -tyyppisiä inspiraatioita ja kirjoitan tänne ja päiväkirjaan. Vaeltelen ruokakaupassa kuin tuhannen - tai ainakin parinkymmenen ja yhden yön basaarissa. Joudun kahvin ja suklaan yhteiskäytön vuoksi toiselle tietoisuuden tasolle, jossa itse toimii normaalisti, mutta kaikki muu hidastuu.

Mutta on hyvin terveellistä puhua muutenkin kuin itsekseen ja koiralle. Huonekasveille en puhu, en missään olosuhteissa enkä mielentiloissa.

Hui miten hälyttävää, ensimmäiset hulluuden merkit nousivat juuri ylleni kuin tähtikuvio: suhtaudun ihmissuhteisiin kuin kalanmaksaöljyyn (kieltämättä terveellistä, mutta ilmankin on mahdollista pärjätä). En minä oikeasti ole mikään erakko! Minulla on vain jäänyt erakkovaihde silmään, koska viikkoni ovat niin repaleisia, etten oikein löydä energiaa lähteä minnekään kulttuurihistoriallista peltomaisemaa ja ruokakauppaa kauemmaksi, ainakaan oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan (muutama kuukausi sitten) haaveilin monimutkaisten ja työläiden harrastusten aloittamisesta ja taidemuseossa käymisestä. No, olen sentään aloittanut De Beauvoirin Toisen sukupuolen.

Ja käynyt näyttelyssä, jossa oli esillä maalattuja posliiniastioita.

Hrr.