maanantaina, marraskuuta 21, 2005

Ne, mistä ei voi

Eräs ytäväinen löytää kummallista kautta tänne Jennilään.

"Ootsä ihan pimee?"

Hän ei tunnista minua teksteistäni.

Mutta olenko minä minun tekstini? Eikö kirjoittaminen ole vain jotain, jota osaa? Osaan tehdä parodiaa omasta elämästäni, osaan liioitella, osaan kiemurrella sanakossa kuin tarhakäärme. Osaan olla akateeminen. Osaan muka olla hauska.

Ja osaan jo valita ne asiat, joista voi kirjoitta, ja jättää ulkopuolelle ne, mistä ei voi... Mitä kaikkea jännittävää siitä mustasta, öljyäisestä sedimentistä voisikaan kaivaa esille. Ja voisiko sittenkään, eikö täällä muka ole parhaat palat?

Parhaat palat ovat sanoja. Viikonloppuna nauroin erään ystävän kanssa niin paljon, että putosin tuolista. Kehitimme juttua vanhasta artistista ja hänen oletettavista geriatrisista ummetusvaivoistaan. Ja koko hysteerinen juttu päätyi siihen, kuinka artistin biljardipallomainen kakka sinkoaa viemäriputkesta mereen tappaen delfiinin.

Sanoja ja sanoja ja sanoja. Ovat ne minua, tukkakin on minua ja se on sentään vain kuollutta proteiinia. Ja ihan samalla tavalla ne putoavat pois ja leviävät ympäriinsä.

4 kommenttia:

Katili kirjoitti...

Sähän oot siis pimee, mutta vain sillä parhaalla mahdollisella tavalla, jota monet tai kaikki kanssakulkijat kaipaisivat maailmaan sen paremmaksi tekemiseen. Kiitos sinulle siitä.

Ja kyllä se osaaminen on erittäinkin tärkeää. Tunnen läheisyyttä juuri tuohon "olenko minä tekstini" juttuun. Se on erinomaisen hieno esille otto. Minä itse olen tekstini, mutta niinkuin minä, tekstinikin muotoilee osia totuudesta.Oikea totuus suoraan kirjoitettuna on liian jotenkin rasittavaa, siksi kirjoitan sen piiloihin.

Jenni kirjoitti...

En mä kyllä ymmärrä, miten mä teksteissäni olen pimeämpi kuin livenäkään, mutta ehkä sitä tyyppiä hämäs se, että se "pimeys" oli eri laatuista. Haa. "Pimeydessä on sävyjä". Insipis.

Kävin katsomassa sun valokuvia, niissäkin on pimeyttä ja salaperäisesti hehkuvaa valoa aivan upeassa suhteessa. Ne ovat varmaan samalla lailla sun näköisiä kuin tekstisikin...

Oikea totuus suoraan kirjoitettuna kuulostaa monesti fiktiivisemmältä, kuin sellainen lempeästi jäsennelty ja hellästi korostettu.

Anonyymi kirjoitti...

ne ovat hyviä sanoja. joskin pimeitä niin vain pimeässä voi nähdä tähtiä. minä pidän kovasti tavastasi taiteilla sanoilla. saanen sanoa, että blogisi lukemisesta tulee sellainen mukava kevyt tunnelmallinen olo...vähän kuin tsehovia tai woolfia lukiessa. ehkä itse tahkotessaan pimeässä siitä on oppinut pitämään. mitä ikinä teetkään - pysy pimeänä.
-strangelove-

Jenni kirjoitti...

Kiitos Outolemmitty! Tuntuu hyvältä jatkaa, kun tietää tuottavansa mielihyvää ja kevyttä oloa.