Tuuli on kuin hyvää siideriä: aavistuksen makeaa ja monivivahteista. Tunnistan ainakin leikatun heinän ja angervon, muut tuoksut sulautuvat viettelevän kosteaksi parfyymiksi. Istun kirjaston pihalla ja syön mansikoita. Siis syön, en makustele enkä nautiskele vaan syön: aamiaiseksi, lounaaksi, välipalaksi ja vielä illallakin, kermamaidon ja sokerin kanssa. Mansikkaresistenssini on hyvä: ihottumasta ja kuumeesta ei ole merkkiäkään. Sen sijaan tunnen keventyneeni, ehkä sieluni on laihtunut, karistanut muutamia murheen ja huolen kiloja.
Ehdotan töissä, että siirrymme kaikki rannalle ja otamme kirjastoauton mukaan, mutta kuljettaja on kesälomalla, eikä kenelläkään ole c-korttia. Kesä ujuttautuu sudenkorentona uusiin kermanvaaleisiin ja iltataivaan liloihin esitteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti