Minulle käy messuilla aina näin: olipa aihe kuinka kiinnostava ja omakohtainen tahansa, huomaan enimmäkseen tarkkailevani ihmisiä, ja miettiväni, mikä olisi kaikkein selkein ja kirkkain tapa kuvata kyseistä henkilöä, hänen asentoaan ja ilmettään. Niin myös tänään Vammalan vanhan kirjallisuuden päivillä. Tutkin ihmisten tapaa olla: onko ryhti luonteva vai väkinäisen ylväs, riikinkukkomainen? Mistä syntyy miesten "olen nuhjuinen kuin antikvaarinen ensipainos" -look? Epäilemättä luonnonkuitujen, parran ja vakosametin yhdistelmästä. Tarttuuko nainen Sartren Inhon ensipainokseen aidon ihastuneena ja uteliaana vai ainoastaan siksi, että muut näkisivät hänen tiedostaneen sen läsnäolon. Teinkö minäkin niin, koska jätin sen kuitenkin ostamatta? Haluanko oikeasti lukea hankkimani Anna Kareninan vai onko minusta vain kiva näytellä sieviä, vaaleita niteitä hyllyssäni?
Jälkeenpäin yritän muistella väentungoksessa kipunoineita ajatuksiani, mutta mieleen palaa vain se, että ohitin entisen presidentin mahat hipoen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti