perjantaina, toukokuuta 06, 2005

Elvis, Jeesus ja myyräkuume

Nyt voidaan ihan virallisesti ja hyvällä syyllä sanoa, että meidän kodilla on hengellinen perusta, siksi paljon puretun lattian alta löytyy eristeeksi ladottuja Vartiotorneja ynnä muita lehtiä, joissa sinisilmäinen virheettömän kaunis Jeesus antaa lasten tulla tykönsä. Pintojen alta paljastuvat jännittävät tapetit ja esi-isien loputtomasta kekseliäisyydestä kertovat pula-ajan rakenneratkaisut tekevät remonotoinnista mielenkiintoista. Sen sijaan sen 1970-luvulla mineraalivillan ja muovimaton kanssa pelleilleen ääliön voisi viedä saunan taakse ja panna lukemaan Panu Kailan kootut teokset.

Helatorstaina päätettiin lepäillä. Loikoiltiin siinä yhteentoista ja keitettiin kahvit. Pantiin levy soimaan. Keskusteltiin Elviksen merkityksestä afroamerikkalaisen populaarimusiikin uudistajana, toisaalta kivettäjänä ja santsattiin kahvia. Pyöriteltiin peukaloita ja syötiin aamiainen pitkän kaavan mukaan. Kävin katselemassa puutarhaa ja koira nosti jalkaa sata kertaa. Tihuutti vettä eikä ollut mitään tähdellistä kaiveltavaakaan. Luettiin lehti ensin alusta loppuun ja sitten lopusta alkuun ja keskusteltiin asuntojen hintapolitiikan kehityksestä viime vuosina. Todettiin, että kaikki paikat ovat edelleen yhtä kiinni. Puolen päivän jälkeen annoimme periksi ja jatkoimme purkamista.

***

Soitin juuri hätäpuhelun purkavalle miehelle (homo destruktivis) ja vannotin käyttämään hengityssuojainta pölyisissä paikoissa. Sairastin kakarana myyräkuumeen eikä kamalampaa ruttoa olekaan.

Ei kommentteja: