TIETENKIN mikroluokassa viereisellä koneella kyhjöttää joku pöljä, jonka näppäilytekniikka on hioutunut nykyisen kaltaiseksi, kun hän nuorna pitkätukkaisna miesnä, hamalla 1970-luvulla, pahoinpiteli itäsaksalaiseta taistelukirjoituskonettaan hakatessaan taistolaispamfletteja.
Jessus. Miten modernista näppäimistöstä yleensä saa tuollaisen äänen?
Kohta nousen seisomaan, kerään kaiken kirjastonhoitajan arvokkuuteni, nostan ryhmyisen ja ikuisesti soo-soo -asentoon jäykistyneen etusormeni ylähuulelleni ja sihisen kuin 165 cm pitkä, nälkäinen silmälasinaaraskäärme.
4 kommenttia:
Hävettää. Olen koettanut opetella rauhallisemman kirjoitustavan, mutta heikolla menestyksellä. Heti kun keskityn tekstiin, rummutan taas, tuotan rytmikästä melusaastetta - en sentään enää tietokoneluokissa vaan kotonani. Isäni murjoo näppäimistöä yhtälailla, pitäisiköhän siitä päätellä, että muu kirjoitustapa olisi minulle luonnoton?
Sanon vaan että Siperia. Kun on kolme lasta, joista kaksi nukkuu pelkkää lumeunta yhteensä korkeintaan kuusi tuntia vuorokaudessa, oppii pakostakin näpyttelemään pumpulinäppäimiä pumpulisormilla ja nopeasti, koskaan kun ei tiedä koska joku herää. Tämän takia ei varmaan kuitenkaan kannata lapsia tehdä, oletan.
Jenni, sinä olet käsittämättömän hauska ihminen! Lainaisin kupillisen, kiitos. Mutta tämä lienee sitä kuuluisaa kirjastonhoitajien yhteenkuuluvuudentunnetta, tai vaihtoehtoisesti että susi suden tuntee.
Nyt nukkumaan.
Napakka ja äänekäs näppäimistön käsittely kuulostaa minusta vain mukavalta. Vaimoni rivakka nakutus tuottaa myös aina jauhot suuhun lyövän asiallista ja vastaansanomatonta tekstiä, jonka sävy onnistuu aina olemaan samalla ystävällistä ja purevaa. Omat sormeni haparoivat näppistä hiljaa ja epävarmasti tuottaen kuivia, rungottomia sepustuksia ja loputtomasti näppäilyvirheitä.
Kiitos kommenteista, te höpönassut! Selvennyksiä: Normaalista näppäilystä lähtee sellainen kiva muovisenrapiseva ääni, se on ok. Sellaisen näppäilijän ranteet pysyvät lähellä pöydänreunaa ja sormet nousevat korkeintaan 7,8cm näppäimistöstä. Ongelmanäppäilijän olkapäät ovat korvilla, ja jokaiseen näppäämiseen haetaan vauhtia ja voimaa leuan tasalta... Ongelmanäppäilijän tunnistat myös parkkiintuneista ja kovettuneista sormenpöistä (joissa ei ole tuntoa).
Piikkariseni: huumornaiseuteni ei johdu ammatinvalinnasta, vaan ammatinvalintani huumorintajustani:) Kuten oppiäitini, Idän Suuri Guru sanoi, olet hullu, kun hakeudut tälle alipalkatulle, aliarvostetulle alalle... Itse olet hauska!!!
Jenni
Lähetä kommentti