Muualla

Jemoryn kirjoittaminen alkoi virkamiesruotsin suullisen esitelmän seurauksena. Se on ollut uskollinen kaveri, mutta aion jatkaa nyt toisaalla, uudella tavalla. Uudella teemalla. Tervetuloa Juurettomaan.

(Klikkaa otsikkoa).

Tervaan sukseni ja käyn

Jokaisessa nurkassa on muuttolaatikoita. Sinisiä astioita. Vasta kehystettyjä tauluja. Tuleva ruokapöytä on mökillä, saunakamarissa. Sohva sisaren anoppilassa. Matot äidillä. Auto ukin navetassa Sotkamossa. Näistä kootaan uutta elämää vieraalla paikkakunnalla.

Lasta vieroitetaan yösyömisestä. Hän on kahden ja viiden välillä ankaran protestimielialan vallassa. Juuri ennen viimeistä kunnollista unipätkää olen valmis soittamaan päivystävälle lääkärille, vaikka lapsi on silminnähden terve, iloinen, hienosti kehittyvä. Olin itse yöhuutaja. Hoen itselleni, ukkoselle ja pikkuselle, että se menee ohi.

Kynttilän ryhti on lysyssä. Yksi kokonainen artikkeli on kirjoittamatta ja kaksi viimeistelyä vailla. Tuntuu mahtavalta, etten palaa enää nykyiseen työhöni. Miten voisi järjestää asiat niin, ettei ikinä tarvitsisi tulla Kokkola-Jyväskylä-Lappeenranta -linjan länsi, eikä eteläpuolelle?

Tänx Zepa

“Kerro itsestäsi kirjahyllystä löytyvien otsikoiden avulla.”

Oletko mies vai nainen? Tytöistä parhain

Kuvaile itseäsi. Luova mieli

Kuinka voit? Be & Pop

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Ankkalinnan mielisairaala

Mihin haluaisit matkustaa?  Neverwhere

Kuvaile parasta ystävääsi.  Tarzan ja valkoisen miehen arvoitus

Mikä on lempivärisi? Sinistä ja mustaa

Millainen sää on nyt? Lumi peittää rikoksen

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?  Keskiajan syksy

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi? Sivuraide

Mitä elämä sinulle merkitsee? Jumalainen näytelmä

Millainen parisuhteesi on? Petomaista rakkautta

Mitä pelkäät? Kuolleet sielut

Päivän mietelause? Jäähyväisen aseille

Minkä neuvon haluaisit antaa? Älkää ampuko valkoisia joutsenia

Miten haluaisit kuolla? Naisen kanssa

Mottosi? Niin piti käydä

Sain tunnustuksen Annalta, kiitos Anna! Merkki tuli juuri sellaisella hetkellä, kun taas kerran mietin, pitäisikö panna pilli pussiin, rukkanen naulaan ja homma pulkkaan. Vanhat suosikit ovat hiljentyneet, blogilistaa en ole enää aikoihin käyttänyt ja koko blogin kosepti on ilmeisesti kulahtanut. Ovatko blogit So Last Season? Ainakin niissä pitäisi olla hirveästi kuvia. Tekstien pitäisi olla ytimekkäitä. Blogilla pitäisi olla linja. Ja Jemory on tunnetusti ollut tekstipainotteinen, sen ydin on ollut huokoinen ja hatara ja linja sellaine vapaalla kädellä tehty söherö, juokseva koira vihkon reunassa.

On muodikasta aika ajoin miettiä, lopettaako kirjoittamisen ja odottaa kommenttien tulvaa.

No, joka tapauksessa, nyt pitäisi paljastaa seitsemän asiaa.


1) Haluaisin antaa kaikki tavarani pois ja maata tyhjässä huoneessa tupakkaa polttaen ja teetä juoden, mutta aina kun yritän, tavara yllättää jollakin muistolla tai tarinalla. Melkein kaikella on merkitys, ja jos tavarat antaa pois, antaa samalla pois muistonsa. Jos kartion muotoinen, punainen lamppu lähtee, muistanko enää sitä päivää Forssan picnicissä? Ehkä tavarat pitäisi vaihtaa tatuoinneiksi.


2) Seuraava tatuointini on jo suunnitteilla. Haluan olla tatuoitu kääkkä, jonka käsivarret ovat kuin black horsen kalsarikuosia ja jonka ryppyisessä vatsanahassa olisi juuri erottuvia kuvia. Rypistyneitä kyyhkysiä. Sydän, jonka läpi on työnnetty veitsi.


3) Vanheneminen on miellyttävää. Odotan innolla sitä, kun voi olla ryppyinen ja viis veisata Doven kampanjoista ja kosmetiikasta. Ennen muinoin kääkät pukeutuivat muodottomaan mekkoon ja panivat huivin päähän välttääkseen turhan kampautumisen. Nykyisin he eivät enää uskalla näyttää siltä, että olisivat menettäneet kimmoisuutensa, hedelmällisyytensä. Ukkoikäiset juoksevat maratoneja. Mummot syövät hormoneja hautaan asti. Olen mielissäni, kun pääsen eroon kuukautisista ja seksikkäistä alusvaatteista. Sikäli kyllä aion olla epäkonservatiivinen, että luultavasti käytän vanhana naisena farkkuja ja bändipaitoja.


4) Kosmetiikasta pitäisi luopua ja kemikaaleista muutenkin. Inhoan syvästi tuhruisia meikkipusseja, eltaantuneita huulipunia ja töhkäisiä mascaroita. Meikkipussin pitää olla pieni ja siisti. Sieltä löytyy mascara, eyeliner, huulipuna, värivoide, deodorantti, vital-rasia, palashampoo ja hiuksiin jätettävä hoitoaine, pinsetit, hammasharja, hammaslankaa ja höylä. Erityisesti inhoan suihkugeelejä. Ihmiset luulevat tarvitsevansa suihkugeelejä. Eivät he tarvitse. Pala marseille-saippuaa riittää ihan hyvin. Apropos, saippuapalashampoo on ässä tuote: ei muovipakkauksia, on riittoisa ja tukka tuntuu ihanalta! Pitäisi myös ostaa suolaa, jota voi käyttää kuorimavoiteena saunan jälkeen.


5) Ihmiset eivät myöskään tarvitse ainakaan televisiotasoa, päiväpeittoa eikä heidän muutenkaan kannattaisi liikaa pingottaa siivoamisen kanssa. Jos mattoja ei ole liikaa, voi siivoamisen hoitaa mopilla. Pölynimurihan nyt on ihan kaamea laite: mylvivä ja haiseva vehje, joka vie turhaan tilaa siivouskomerosta. Ja jos siivous hoidetaan moppisetillä ja yhdellä, ekologisella puhdistusaineella sekä parilla mikrokuituliinalla, voi siivouskomeron muuttaa vaikkapa meditointitilaksi. Luulen, että ihmiset olisivat paljon iloisempia, jos he voisivat siivouskomeron sijaan avata kerran viikossa meditointitilan oven.


6) Asuntojen avaruus on myös yliarvostettua. Pienet, toimivat huoneet ovat mukavia ja kodikkaita. Kuka haluaa asua kaikuvassa, kiiltävässä hallissa? Voiko valkoiselle sohvalle käpertyä mukavasti ja nuhjata peitonmutkass?

7) Unelmieni talo on hirsinen mummonmökki. Jos tilaa olisi enemmän, haluaisin takan, jonka edessä olisi iso nahkasohva ja lampaantaljoja. 

Tie valitsi minut

Olen kuin Dag Hammarsköld. Tie valitsi minut, ja minun osani on kiittää. Se ei ole aina ollut helppoa, siis kiittäminen. Koska tie ei kaikin osin ole ollut toiveitteni mukainen. Mutta olen varma siitä, että jokaisen ihmisen on rakastettava kohtaloaan, olipa se millainen tahansa. Ja jos hän sen tekee, jos hän rakastaa kohtaloaan, hän tulee ymmärtämään elämän ja kuoleman, taivaan ja maan. Näin uskon. Mutta eihän se estä minua marisemasta aina välillä.

Näin sanoo viisas Kirsti Ellilä. Täällä.

Väärällä puolella

Minä olen päättäväinen ja tarmokas. Kun katson elämää taaksepäin, siitä saa aika kivan ansioluettelon. Opiskelut on hoidettu, töihin on menty, naimisiin on päästy, penska, koira ja toyota corolla on hankittu, asunto on juuri siitä korttelista, mistä haaveilinkin.

Sitten tulee se mammutinkokoinen mutta.

Mutta minä en ole onnellinen.

Tuhat pientä asiaa harmittaa.

Ensinnäkin minulla on aivan liikaa tavaroita, esineitä, krääsää, kortteja, kiiltokuvia, levyjä, keräilyharvinaisuuksia, kaapillinen korkokantakenkiä, vintagemekkoja, kipsireliefejä, peltipurkkeja, vanhoja astioita, uusia astioita, keski-ikäisiä astioita, polkupyöriä, taidetta, kirjoja, mattoja, seinävaatteita, antiikkileluja, huonekasveja, käsilaukkuja, vanhoja naistenlehtiä sekä askartelutarvikkeita pienen kuvataide- ja käsityökoulun tarpeisiin.

Tavaroista pitää päästä eroon, mutta sillä tavalla, ettei harmita, ja ettei tule ihan törkeästi takkiin ja tämä pitää tehdä puolison kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.

Juuri tällä hetkellä haluaisin olla valoisassa huoneessa, jonka lattialla on futonpatja ja leveällä ikkunalaudalla lyhty ja orkidea. Makaisin futonpatjalla ja polttaisin ranskalaisia savukkeita. Paitsi etten tietenkään tupakoisi, koska imetän tuota poikalasta. Pihalla voisi olla kaksi kanaa ja maaseudun rauha. Vieressä kellisi onnellinen perhe.

Toisekseen tämä kaupunki.

Ei sitä suotta sanota, että kainuulaiset ja satakuntalaiset ovat eri kansaa. Itä- ja länsisuomalaiset ovat eri kansaa ja kun kainuulaisen akan panee Kanta-Hämeeseen siinä kärsii kaikki. Eilen työnsin vauvanvaunuja kevyenliikenteen väylällä, vastaan tuli pörröinen rouva pyörällä, hymyilimme toisillemme leveästi. Kohdalla hän suhisi: "Väärä puoli" ja tajusin, että leveä hymy oli oikeastaan melko pingoittunut.

Ja siinä on Hämeen koko kuva. "Väärä puoli". Väärällä puolella järveä, tietä, kirkkosalia, tiskiä, Suomea. Olen ihan eksyksissä täällä. Ja mistään ei saa kiinni.

Ongelmani, jonka erinomattaisen analyyttisenä ihmisenä kyllä tiedostan, on se, että hurjat odotukseni ja todellisuus ohittavat toisensa kuni valottomat laivat pimeällä merellä (aah, kuluneissa sanonnoissa on sitä patinaa). Yhtäältä tarvitsisin vahvan tunteen elämänhallinnasta: vakiduunin, vakiparisuhteen, arjen rutiinit, siivouspäivät, kurin ja järjestyksen). Toisaalta elämää ei voi hallita, suitsia ja ohjata. Se on nyt nähty ja koettu, eikä se ole tehnyt minusta onnellista eikä tasapainoista.

Olen ollut niin rationaalinen. Olen käyttänyt paljon lauseita "Minä olen..." ja "Minä pidän..." ihan falskisti. Minä pidän siitä, miltä tulppaaninvarret nitisevät ja alastonuinnista ja siitä, kun voi olla kavereiden kanssa. Mistä minä tiedän, mistä minä pidän, jos en kokeile erilaisia asioita? Tästä minä en ainakaan pidä, tuskin alan pitämäänkään.

Pitää tehdä plään b. Ja sitten toteuttaa se. Jättäytyä Herran Huomaan. Ja hyväksyä se, että alisuorittamalla maailma voi varmaankin menettää jotain (ironiaa, kaiffarit) mutta ylisuorittamalla minä menetän jotakin, eikä maailma siitä piittaa paskaakaan.

Morjens.

Neljäs päivä Tanskassa

Tänään piipahdimme pahamaineisessa Christianiassa. Alue oli kyllä pienoinen pettymys, aasialaisperäisen näköiset kauppiaat möivät samaa indiska-krääsää, jota saa ympäri maailman. Keskustassa vallitsi ehdoton kuvauskielto, koska siellä myytiin avoimesti hasaa. Yleisilme oli pusikkoinen ja roskainen, vastarannan metsässä näin vilaukselta niitä kierrätysromusta tehtyjä asumuksia, joista olin kuullut. Ostin silti Christiania forever -teepaidan ihan kannatuksen vuoksi. On hyvä, että tyhjät kasarmit vallattiin asumiskäyttöön ja kannatan myös sitä, että kaupunkien keskustassakin voi olla alueita, joissa ei vallitse kaikki holhoavat niposäännöt.

Olen muuten havainnut, että elämästäni puuttuu taakkapyörä. Esmes. tällainen. Täältähän Christianiabiken saisi varmaankin mukavaan hintaan, alta kahden tonnin, toisaalta kuljetus on ongelma. Tanskan pyöräilykulttuurin ihastunut ukkonen suunnitteli jo, kuinka tullaan hakemaan täältä hienot fillarit pakettiautolla...

Tanskanmaalla

Uusi suosikkikaupunkini maailmassa on (konfetteja ja torventörähdyksiä) Kööpenhaminaaaah! Asumme ihanassa ullakkohuoneistossa, jonka asukkaat ovat kuukauden ulkomailla. Ikkunoista näkyy useiden vanhojen talojen yhteiskäytössä olevalle kauniille sisäpihalle, jonsta löytyy oleskelupaikkoja, kasvulaatikoita ja istutuksia. Aamupäivisin viereisen vanhustentalon asukkaat kärrätään ulos kaffelle. Illalla pihalla - kuten kaikkialla kaduilla ja puistossa - näkyy aikaa viettäviä ihmisiä. Tahti on iltapainotteinen, lapset ovat vanhempien kanssa myöhään ulkona. Kauppiaat istuvat liikkeiden portailla löysissä tunikoissa ja sortseissa. Ja mikä parasta, olen nähnyt monien kulkevan kaupungilla ilman kenkiä, ja se on asia, joka saa minut ja varpaani iloisiksi.

Kaupungin tahti on letkeä. Ihmiset ovat rentoja, hyvännäköisiä ja hyväntuulisia, sopivan laihoja ja ruskettuneita. Autoilu on helppoa, koska pyöräily on niin valtavan yleistä ja suosittua. Hyvännäköisiä, mitä moninaisimmin tavoin tuunattuja polkkareita on pysäköity sikin sokin teiden varsille ja pyöräkauppoja ja -verstaita on joka kadunkulmassa. Moniin pyöriin on rakennettu laatikko isoillekin taakoille. Siinä, missä suomalaiset ottavat corollan ja lähtevät kylille soittamaan jenkkakoneesta yötä, ottaa tanskalainen aurinkolasit, kaverin taakkapyörän laatikkoon ja pistää ghettoblasteriin funkkia. Kaupunki on äärimmäisen kooooool.

Lapsiperheitä Köpiksessä näkyy paljon. Kantoliinojen ja pikkiriikkisten kaupunkirattaiden sijaan ihmisillä on isoja vauvanvaunuja, joilla kuljetetaan aika suuriakin lapsia, sekä kaksosten- ja kolmosvaunuja. Ja tietysti on myös pyöriä, joissa on kahden etupyörän väliin rakennettu tukeva, turvavyöllinen laatikko pikkuisille. Myös lastentarvike- ja -vaateliikkeitä on huomattavan paljon. Kantoliinassa olevasta pikkiksestä sanotaan, että Han är så söt! Ja niinhän hän onkin, paitsi eilen, kun toinen alahammas piti työstää ulos ikenestä, eikä missään ollut kivaa.

Olemme toistaiseksi hakeneet ruokaa asunnolle. Italialaista pizzaa, leipää, sushia ja aivan mielettömän herkullisia ufopersikoita, navoilta litistyneitä tyynyjä, makeita ja nukkaisia ja pienikivisiä. Mmm... Ostin laivalta tapani mukaan uuden huulipunan, kirppikseltä ihanat paikallista muotoilua edustavat vintage-korvikset (puuta) ja yritän poseerata niitä kaikkia tossa kuvassa. Mä rakastan tätä kaupukia!

Jököttäjä vs. Kyläluuta

Tutuntuttu teki monta lasta, kun esikoinen oli kuuden, hän oli kertonut, ettei ole liikkunut minnekään yli sadan kilometrin säteellä kotoa "koska lapset eivät pidä autoilusta", ja kyseinen kotiäiti ei suinkaan asunut missään metropolissa. Ehkä hän sai voimaa metsästä tai sitten hän oli katkera facebookaddikti, joka täytti elämänsä tilaamalla rojua netistä kotiin ja järjestämällä kynttiläkutsuja.

Olen huomannut, että Pikku-Ukkosesta on ihan turhaa sanoa, että hän on sellainen, tällainen tai tuollainen. Tissi-iili on äkkiä oppinut nukkumaan omassa sängyssään, autonvihaaja on rauhoittunut kaukaloonsa, kantoliinassa kiemurtelija hihkuu nähdessään sinisen kangassuikaleen, koska se tarkoittaa retkeä metsään tai ihmisvilinään. Ehkä siitä ei ikinä tule autoilufania, mutta ainakin se oppii sietämään sitä niin, ettei meidän tarvitse jumittaa kotona.

Lauantaina teimme kenraaliharjoituksen pitempää reissuamme varten. Tulimme Pikkiksen kanssa siskolaan Helsinkiin, mistä autoilimme siskon ja hänen tyttärensä kanssa Mikkelin kautta Punkaharjulle, Retrettiin ja Lappeenrannan kautta takaisin Helsinkiin. Ipanat kestivät matkan upeasti muutamalla pysähdyksellä. Mennessä haukkasimme Tertin kartanossa, paluumatkalla löysimme pienen leirintäalueen, jonka uimarannalla vilvoittelimme. Kyseinen paikka oli melko kämäinen, luultavasti konkurssin partaalla nilkuttava yritys, jonka kantava voima oli vuosi toisensa jälkeen alueella majaileva asuntovaunujengi: trailereiden ympärille oli rakennettu pysyvän näköisiä terasseja, kiinteitä kukkalaatikoita ja kestopuupatioita. Laiturit olivat miten kuten kunnossa, mutta järvivesi oli kirkasta ja ranta kovaa, kultaista hiekkaa. Kolmannen ja neljännen kotimaisen kielen puhujat olivat siellä rajantuntumassa hyvin edustettuina, mikä lienee nykypäivää, mutta hieman yllätti minua, joka olen siellä vähemmän liikkunut. Retretin luolasto oli lapsista huippujännä: Pikkis möllötti vaunuissaan pöllönsilmin ja testasi akustiikkaa päästäen päästi välillä sellaisia vauvahihkaisuja, jotka syntyvät, kun vedetään ilmaa sisäänpäin.

Ihan upeaa, jos pystyy tarjoamaan lapselle turvalliset puitteet ja elämään säännöllisyyttä, mutta lasta voi kasvattaa myös seikkailunhaluun, uteliaisuuteen ja joustavuuteen.

Quality Product of Western Germany

AEG Kaffeeautomat Typ KF 2000 "Matula"

Kaksi keskenään ristiriitaista tendenssiä repii minua eri suuntiin. Nuukana kainuulaisena olen harkitseva kuluttaja, joka saattaa vuosia sietää esimerkiksi jotain rumaa, mutta toimivaa kodinkonetta, koska on väärin ja haaskuuta ostaa toimivan vehkeen tilalle uusi. Samalla, esteetikko minussa kärsii ja itkee verikyyneleitä.

Onneksi on kirpputorit. Löysin lauantaina torikirppikseltä käyttämättömän AEG KF 2000 kaffeeautomat -keittimen alkuperäispakkauksessa. Matulaksi ristimäni laitteen vesisäiliö ja kaadin ovat jena-lasia. Keittolevyn kromi tahraton. Kahdesta mystisestä painikkeesta toisen tehtävä on huutaa hirvittävällä äänellä, kun vesi on valunut vesisäiliöstä.

Juuri, kun olin tehnyt surutyön, päättänyt viedä nykyisen, toimivan, ruman, ysärikahvinkeittimeni kierrätyskeskukseen ja valmistaa kaikki kahvijuomani vast'edes pressopannulla, joka tekee parempaa kahvia, ja vie pienessä keittiössämme vähemmän tilaa ja on sievempi.