Jemory

Muualla

2010-11-28T23:54:00.002+02:00

Jemoryn kirjoittaminen alkoi virkamiesruotsin suullisen esitelmän seurauksena. Se on ollut uskollinen kaveri, mutta aion jatkaa nyt toisaalla, uudella tavalla. Uudella teemalla. Tervetuloa Juurettomaan.

(Klikkaa otsikkoa).

Tervaan sukseni ja käyn

2010-11-22T06:01:00.000+02:00

Jokaisessa nurkassa on muuttolaatikoita. Sinisiä astioita. Vasta kehystettyjä tauluja. Tuleva ruokapöytä on mökillä, saunakamarissa. Sohva sisaren anoppilassa. Matot äidillä. Auto ukin navetassa Sotkamossa. Näistä kootaan uutta elämää vieraalla paikkakunnalla.

Lasta vieroitetaan yösyömisestä. Hän on kahden ja viiden välillä ankaran protestimielialan vallassa. Juuri ennen viimeistä kunnollista unipätkää olen valmis soittamaan päivystävälle lääkärille, vaikka lapsi on silminnähden terve, iloinen, hienosti kehittyvä. Olin itse yöhuutaja. Hoen itselleni, ukkoselle ja pikkuselle, että se menee ohi.

Kynttilän ryhti on lysyssä. Yksi kokonainen artikkeli on kirjoittamatta ja kaksi viimeistelyä vailla. Tuntuu mahtavalta, etten palaa enää nykyiseen työhöni. Miten voisi järjestää asiat niin, ettei ikinä tarvitsisi tulla Kokkola-Jyväskylä-Lappeenranta -linjan länsi, eikä eteläpuolelle?

Tänx Zepa

2010-10-14T11:44:00.001+03:00

“Kerro itsestäsi kirjahyllystä löytyvien otsikoiden avulla.”

Oletko mies vai nainen? Tytöistä parhain

Kuvaile itseäsi. Luova mieli

Kuinka voit? Be & Pop

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Ankkalinnan mielisairaala

Mihin haluaisit matkustaa? Neverwhere

Kuvaile parasta ystävääsi. Tarzan ja valkoisen miehen arvoitus

Mikä on lempivärisi? Sinistä ja mustaa

Millainen sää on nyt? Lumi peittää rikoksen

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Keskiajan syksy

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi? Sivuraide

Mitä elämä sinulle merkitsee? Jumalainen näytelmä

Millainen parisuhteesi on? Petomaista rakkautta

Mitä pelkäät? Kuolleet sielut

Päivän mietelause? Jäähyväisen aseille

Minkä neuvon haluaisit antaa? Älkää ampuko valkoisia joutsenia

Miten haluaisit kuolla? Naisen kanssa

Mottosi? Niin piti käydä

2010-09-14T14:11:00.000+03:00

Sain tunnustuksen Annalta, kiitos Anna! Merkki tuli juuri sellaisella hetkellä, kun taas kerran mietin, pitäisikö panna pilli pussiin, rukkanen naulaan ja homma pulkkaan. Vanhat suosikit ovat hiljentyneet, blogilistaa en ole enää aikoihin käyttänyt ja koko blogin kosepti on ilmeisesti kulahtanut. Ovatko blogit So Last Season? Ainakin niissä pitäisi olla hirveästi kuvia. Tekstien pitäisi olla ytimekkäitä. Blogilla pitäisi olla linja. Ja Jemory on tunnetusti ollut tekstipainotteinen, sen ydin on ollut huokoinen ja hatara ja linja sellaine vapaalla kädellä tehty söherö, juokseva koira vihkon reunassa.

On muodikasta aika ajoin miettiä, lopettaako kirjoittamisen ja odottaa kommenttien tulvaa.

No, joka tapauksessa, nyt pitäisi paljastaa seitsemän asiaa.

1) Haluaisin antaa kaikki tavarani pois ja maata tyhjässä huoneessa tupakkaa polttaen ja teetä juoden, mutta aina kun yritän, tavara yllättää jollakin muistolla tai tarinalla. Melkein kaikella on merkitys, ja jos tavarat antaa pois, antaa samalla pois muistonsa. Jos kartion muotoinen, punainen lamppu lähtee, muistanko enää sitä päivää Forssan picnicissä? Ehkä tavarat pitäisi vaihtaa tatuoinneiksi.

2) Seuraava tatuointini on jo suunnitteilla. Haluan olla tatuoitu kääkkä, jonka käsivarret ovat kuin black horsen kalsarikuosia ja jonka ryppyisessä vatsanahassa olisi juuri erottuvia kuvia. Rypistyneitä kyyhkysiä. Sydän, jonka läpi on työnnetty veitsi.

3) Vanheneminen on miellyttävää. Odotan innolla sitä, kun voi olla ryppyinen ja viis veisata Doven kampanjoista ja kosmetiikasta. Ennen muinoin kääkät pukeutuivat muodottomaan mekkoon ja panivat huivin päähän välttääkseen turhan kampautumisen. Nykyisin he eivät enää uskalla näyttää siltä, että olisivat menettäneet kimmoisuutensa, hedelmällisyytensä. Ukkoikäiset juoksevat maratoneja. Mummot syövät hormoneja hautaan asti. Olen mielissäni, kun pääsen eroon kuukautisista ja seksikkäistä alusvaatteista. Sikäli kyllä aion olla epäkonservatiivinen, että luultavasti käytän vanhana naisena farkkuja ja bändipaitoja.

4) Kosmetiikasta pitäisi luopua ja kemikaaleista muutenkin. Inhoan syvästi tuhruisia meikkipusseja, eltaantuneita huulipunia ja töhkäisiä mascaroita. Meikkipussin pitää olla pieni ja siisti. Sieltä löytyy mascara, eyeliner, huulipuna, värivoide, deodorantti, vital-rasia, palashampoo ja hiuksiin jätettävä hoitoaine, pinsetit, hammasharja, hammaslankaa ja höylä. Erityisesti inhoan suihkugeelejä. Ihmiset luulevat tarvitsevansa suihkugeelejä. Eivät he tarvitse. Pala marseille-saippuaa riittää ihan hyvin. Apropos, saippuapalashampoo on ässä tuote: ei muovipakkauksia, on riittoisa ja tukka tuntuu ihanalta! Pitäisi myös ostaa suolaa, jota voi käyttää kuorimavoiteena saunan jälkeen.

5) Ihmiset eivät myöskään tarvitse ainakaan televisiotasoa, päiväpeittoa eikä heidän muutenkaan kannattaisi liikaa pingottaa siivoamisen kanssa. Jos mattoja ei ole liikaa, voi siivoamisen hoitaa mopilla. Pölynimurihan nyt on ihan kaamea laite: mylvivä ja haiseva vehje, joka vie turhaan tilaa siivouskomerosta. Ja jos siivous hoidetaan moppisetillä ja yhdellä, ekologisella puhdistusaineella sekä parilla mikrokuituliinalla, voi siivouskomeron muuttaa vaikkapa meditointitilaksi. Luulen, että ihmiset olisivat paljon iloisempia, jos he voisivat siivouskomeron sijaan avata kerran viikossa meditointitilan oven.

6) Asuntojen avaruus on myös yliarvostettua. Pienet, toimivat huoneet ovat mukavia ja kodikkaita. Kuka haluaa asua kaikuvassa, kiiltävässä hallissa? Voiko valkoiselle sohvalle käpertyä mukavasti ja nuhjata peitonmutkass?

7) Unelmieni talo on hirsinen mummonmökki. Jos tilaa olisi enemmän, haluaisin takan, jonka edessä olisi iso nahkasohva ja lampaantaljoja.

Tie valitsi minut

2010-08-14T22:17:00.000+03:00

Olen kuin Dag Hammarsköld. Tie valitsi minut, ja minun osani on kiittää. Se ei ole aina ollut helppoa, siis kiittäminen. Koska tie ei kaikin osin ole ollut toiveitteni mukainen. Mutta olen varma siitä, että jokaisen ihmisen on rakastettava kohtaloaan, olipa se millainen tahansa. Ja jos hän sen tekee, jos hän rakastaa kohtaloaan, hän tulee ymmärtämään elämän ja kuoleman, taivaan ja maan. Näin uskon. Mutta eihän se estä minua marisemasta aina välillä.

Näin sanoo viisas Kirsti Ellilä. Täällä.

Väärällä puolella

2010-08-13T18:11:00.000+03:00

Minä olen päättäväinen ja tarmokas. Kun katson elämää taaksepäin, siitä saa aika kivan ansioluettelon. Opiskelut on hoidettu, töihin on menty, naimisiin on päästy, penska, koira ja toyota corolla on hankittu, asunto on juuri siitä korttelista, mistä haaveilinkin.

Sitten tulee se mammutinkokoinen mutta.

Mutta minä en ole onnellinen.

Tuhat pientä asiaa harmittaa.

Ensinnäkin minulla on aivan liikaa tavaroita, esineitä, krääsää, kortteja, kiiltokuvia, levyjä, keräilyharvinaisuuksia, kaapillinen korkokantakenkiä, vintagemekkoja, kipsireliefejä, peltipurkkeja, vanhoja astioita, uusia astioita, keski-ikäisiä astioita, polkupyöriä, taidetta, kirjoja, mattoja, seinävaatteita, antiikkileluja, huonekasveja, käsilaukkuja, vanhoja naistenlehtiä sekä askartelutarvikkeita pienen kuvataide- ja käsityökoulun tarpeisiin.

Tavaroista pitää päästä eroon, mutta sillä tavalla, ettei harmita, ja ettei tule ihan törkeästi takkiin ja tämä pitää tehdä puolison kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.

Juuri tällä hetkellä haluaisin olla valoisassa huoneessa, jonka lattialla on futonpatja ja leveällä ikkunalaudalla lyhty ja orkidea. Makaisin futonpatjalla ja polttaisin ranskalaisia savukkeita. Paitsi etten tietenkään tupakoisi, koska imetän tuota poikalasta. Pihalla voisi olla kaksi kanaa ja maaseudun rauha. Vieressä kellisi onnellinen perhe.

Toisekseen tämä kaupunki.

Ei sitä suotta sanota, että kainuulaiset ja satakuntalaiset ovat eri kansaa. Itä- ja länsisuomalaiset ovat eri kansaa ja kun kainuulaisen akan panee Kanta-Hämeeseen siinä kärsii kaikki. Eilen työnsin vauvanvaunuja kevyenliikenteen väylällä, vastaan tuli pörröinen rouva pyörällä, hymyilimme toisillemme leveästi. Kohdalla hän suhisi: "Väärä puoli" ja tajusin, että leveä hymy oli oikeastaan melko pingoittunut.

Ja siinä on Hämeen koko kuva. "Väärä puoli". Väärällä puolella järveä, tietä, kirkkosalia, tiskiä, Suomea. Olen ihan eksyksissä täällä. Ja mistään ei saa kiinni.

Ongelmani, jonka erinomattaisen analyyttisenä ihmisenä kyllä tiedostan, on se, että hurjat odotukseni ja todellisuus ohittavat toisensa kuni valottomat laivat pimeällä merellä (aah, kuluneissa sanonnoissa on sitä patinaa). Yhtäältä tarvitsisin vahvan tunteen elämänhallinnasta: vakiduunin, vakiparisuhteen, arjen rutiinit, siivouspäivät, kurin ja järjestyksen). Toisaalta elämää ei voi hallita, suitsia ja ohjata. Se on nyt nähty ja koettu, eikä se ole tehnyt minusta onnellista eikä tasapainoista.

Olen ollut niin rationaalinen. Olen käyttänyt paljon lauseita "Minä olen..." ja "Minä pidän..." ihan falskisti. Minä pidän siitä, miltä tulppaaninvarret nitisevät ja alastonuinnista ja siitä, kun voi olla kavereiden kanssa. Mistä minä tiedän, mistä minä pidän, jos en kokeile erilaisia asioita? Tästä minä en ainakaan pidä, tuskin alan pitämäänkään.

Pitää tehdä plään b. Ja sitten toteuttaa se. Jättäytyä Herran Huomaan. Ja hyväksyä se, että alisuorittamalla maailma voi varmaankin menettää jotain (ironiaa, kaiffarit) mutta ylisuorittamalla minä menetän jotakin, eikä maailma siitä piittaa paskaakaan.

Morjens.

Neljäs päivä Tanskassa

2010-07-19T20:57:00.000+03:00

Tänään piipahdimme pahamaineisessa Christianiassa. Alue oli kyllä pienoinen pettymys, aasialaisperäisen näköiset kauppiaat möivät samaa indiska-krääsää, jota saa ympäri maailman. Keskustassa vallitsi ehdoton kuvauskielto, koska siellä myytiin avoimesti hasaa. Yleisilme oli pusikkoinen ja roskainen, vastarannan metsässä näin vilaukselta niitä kierrätysromusta tehtyjä asumuksia, joista olin kuullut. Ostin silti Christiania forever -teepaidan ihan kannatuksen vuoksi. On hyvä, että tyhjät kasarmit vallattiin asumiskäyttöön ja kannatan myös sitä, että kaupunkien keskustassakin voi olla alueita, joissa ei vallitse kaikki holhoavat niposäännöt.

Olen muuten havainnut, että elämästäni puuttuu taakkapyörä. Esmes. tällainen. Täältähän Christianiabiken saisi varmaankin mukavaan hintaan, alta kahden tonnin, toisaalta kuljetus on ongelma. Tanskan pyöräilykulttuurin ihastunut ukkonen suunnitteli jo, kuinka tullaan hakemaan täältä hienot fillarit pakettiautolla...

Tanskanmaalla

2010-07-17T16:42:00.000+03:00

Uusi suosikkikaupunkini maailmassa on (konfetteja ja torventörähdyksiä) Kööpenhaminaaaah! Asumme ihanassa ullakkohuoneistossa, jonka asukkaat ovat kuukauden ulkomailla. Ikkunoista näkyy useiden vanhojen talojen yhteiskäytössä olevalle kauniille sisäpihalle, jonsta löytyy oleskelupaikkoja, kasvulaatikoita ja istutuksia. Aamupäivisin viereisen vanhustentalon asukkaat kärrätään ulos kaffelle. Illalla pihalla - kuten kaikkialla kaduilla ja puistossa - näkyy aikaa viettäviä ihmisiä. Tahti on iltapainotteinen, lapset ovat vanhempien kanssa myöhään ulkona. Kauppiaat istuvat liikkeiden portailla löysissä tunikoissa ja sortseissa. Ja mikä parasta, olen nähnyt monien kulkevan kaupungilla ilman kenkiä, ja se on asia, joka saa minut ja varpaani iloisiksi.

Kaupungin tahti on letkeä. Ihmiset ovat rentoja, hyvännäköisiä ja hyväntuulisia, sopivan laihoja ja ruskettuneita. Autoilu on helppoa, koska pyöräily on niin valtavan yleistä ja suosittua. Hyvännäköisiä, mitä moninaisimmin tavoin tuunattuja polkkareita on pysäköity sikin sokin teiden varsille ja pyöräkauppoja ja -verstaita on joka kadunkulmassa. Moniin pyöriin on rakennettu laatikko isoillekin taakoille. Siinä, missä suomalaiset ottavat corollan ja lähtevät kylille soittamaan jenkkakoneesta yötä, ottaa tanskalainen aurinkolasit, kaverin taakkapyörän laatikkoon ja pistää ghettoblasteriin funkkia. Kaupunki on äärimmäisen kooooool.

Lapsiperheitä Köpiksessä näkyy paljon. Kantoliinojen ja pikkiriikkisten kaupunkirattaiden sijaan ihmisillä on isoja vauvanvaunuja, joilla kuljetetaan aika suuriakin lapsia, sekä kaksosten- ja kolmosvaunuja. Ja tietysti on myös pyöriä, joissa on kahden etupyörän väliin rakennettu tukeva, turvavyöllinen laatikko pikkuisille. Myös lastentarvike- ja -vaateliikkeitä on huomattavan paljon. Kantoliinassa olevasta pikkiksestä sanotaan, että Han är så söt! Ja niinhän hän onkin, paitsi eilen, kun toinen alahammas piti työstää ulos ikenestä, eikä missään ollut kivaa.

Olemme toistaiseksi hakeneet ruokaa asunnolle. Italialaista pizzaa, leipää, sushia ja aivan mielettömän herkullisia ufopersikoita, navoilta litistyneitä tyynyjä, makeita ja nukkaisia ja pienikivisiä. Mmm... Ostin laivalta tapani mukaan uuden huulipunan, kirppikseltä ihanat paikallista muotoilua edustavat vintage-korvikset (puuta) ja yritän poseerata niitä kaikkia tossa kuvassa. Mä rakastan tätä kaupukia!

Jököttäjä vs. Kyläluuta

2010-07-11T16:15:00.000+03:00

Tutuntuttu teki monta lasta, kun esikoinen oli kuuden, hän oli kertonut, ettei ole liikkunut minnekään yli sadan kilometrin säteellä kotoa "koska lapset eivät pidä autoilusta", ja kyseinen kotiäiti ei suinkaan asunut missään metropolissa. Ehkä hän sai voimaa metsästä tai sitten hän oli katkera facebookaddikti, joka täytti elämänsä tilaamalla rojua netistä kotiin ja järjestämällä kynttiläkutsuja.

Olen huomannut, että Pikku-Ukkosesta on ihan turhaa sanoa, että hän on sellainen, tällainen tai tuollainen. Tissi-iili on äkkiä oppinut nukkumaan omassa sängyssään, autonvihaaja on rauhoittunut kaukaloonsa, kantoliinassa kiemurtelija hihkuu nähdessään sinisen kangassuikaleen, koska se tarkoittaa retkeä metsään tai ihmisvilinään. Ehkä siitä ei ikinä tule autoilufania, mutta ainakin se oppii sietämään sitä niin, ettei meidän tarvitse jumittaa kotona.

Lauantaina teimme kenraaliharjoituksen pitempää reissuamme varten. Tulimme Pikkiksen kanssa siskolaan Helsinkiin, mistä autoilimme siskon ja hänen tyttärensä kanssa Mikkelin kautta Punkaharjulle, Retrettiin ja Lappeenrannan kautta takaisin Helsinkiin. Ipanat kestivät matkan upeasti muutamalla pysähdyksellä. Mennessä haukkasimme Tertin kartanossa, paluumatkalla löysimme pienen leirintäalueen, jonka uimarannalla vilvoittelimme. Kyseinen paikka oli melko kämäinen, luultavasti konkurssin partaalla nilkuttava yritys, jonka kantava voima oli vuosi toisensa jälkeen alueella majaileva asuntovaunujengi: trailereiden ympärille oli rakennettu pysyvän näköisiä terasseja, kiinteitä kukkalaatikoita ja kestopuupatioita. Laiturit olivat miten kuten kunnossa, mutta järvivesi oli kirkasta ja ranta kovaa, kultaista hiekkaa. Kolmannen ja neljännen kotimaisen kielen puhujat olivat siellä rajantuntumassa hyvin edustettuina, mikä lienee nykypäivää, mutta hieman yllätti minua, joka olen siellä vähemmän liikkunut. Retretin luolasto oli lapsista huippujännä: Pikkis möllötti vaunuissaan pöllönsilmin ja testasi akustiikkaa päästäen päästi välillä sellaisia vauvahihkaisuja, jotka syntyvät, kun vedetään ilmaa sisäänpäin.

Ihan upeaa, jos pystyy tarjoamaan lapselle turvalliset puitteet ja elämään säännöllisyyttä, mutta lasta voi kasvattaa myös seikkailunhaluun, uteliaisuuteen ja joustavuuteen.

Quality Product of Western Germany

2010-07-04T12:38:00.002+03:00

AEG Kaffeeautomat Typ KF 2000 "Matula"

Kaksi keskenään ristiriitaista tendenssiä repii minua eri suuntiin. Nuukana kainuulaisena olen harkitseva kuluttaja, joka saattaa vuosia sietää esimerkiksi jotain rumaa, mutta toimivaa kodinkonetta, koska on väärin ja haaskuuta ostaa toimivan vehkeen tilalle uusi. Samalla, esteetikko minussa kärsii ja itkee verikyyneleitä.

Onneksi on kirpputorit. Löysin lauantaina torikirppikseltä käyttämättömän AEG KF 2000 kaffeeautomat -keittimen alkuperäispakkauksessa. Matulaksi ristimäni laitteen vesisäiliö ja kaadin ovat jena-lasia. Keittolevyn kromi tahraton. Kahdesta mystisestä painikkeesta toisen tehtävä on huutaa hirvittävällä äänellä, kun vesi on valunut vesisäiliöstä.

Juuri, kun olin tehnyt surutyön, päättänyt viedä nykyisen, toimivan, ruman, ysärikahvinkeittimeni kierrätyskeskukseen ja valmistaa kaikki kahvijuomani vast'edes pressopannulla, joka tekee parempaa kahvia, ja vie pienessä keittiössämme vähemmän tilaa ja on sievempi.

Väite ja tuuma

2010-07-02T13:41:00.001+03:00

Äitiyslomalla on aikaa pohdiskella asioita, panna elämänarvoja uuteen järjestykseen ja tehdä tulevaisuudensuunnitelmia.

Äitiyslomalainen on imetyszombie, ellei hän ole hyväunisen ihmelapsen äiti. Nyt kun Pikku-Ukosta on tullut iso pötkyläinen, olen alkanut vihdoin miettiä tulevaisuutta yksiä päiväunia pitemmälle. Mitä jos vihdoin opiskelisi jotain, josta todella pitää? Viisikuisen pojan äitinä tunnen oudosti eläväni "elämän kirkasta keskipäivää". Pitkittynyt nuoruus on väistämättä ja ehkä helpotukseksenikin lopulta ohi. Nyt ollaan aikuisia, vaunuja työntäviä, vastuullisesti käyttäytyviä ja hieman vanhempia.

Tuostahan toukasta tulee tällä menolla muutamassa vuodessa omatoiminen ihminen, minunkin kannattaa jossakin vaiheessa miettiä, mitä minä-minä-juttuja haluan sitten tehdä, kun Pikku-Ukkonen menee päivähoitoon tai jos Ukkonen jää lapsen kanssa kotiin joksikin aikaa. "Pelkkä äitiys" voi toki olla jollekin koko elämän sisältö. Minua on kylläkin alkanut pelottaa (jo nyt), että sellaisella menolla äidistä tulee takertuva riippakivi. Lapsi on luonnollisesti ykkösasia, mutta lapsellekin tulee raskaaksi täyttää äidin koko elämä.

Kaikille uusille odottajille tiedoksi, että vauvan kanssa jokainen uusi kuukausi on mukavampi ja helpompi! Kun näen vaikkapa neuvolassa tai ruokakaupassa tuoreita vanhempia pikkuruinen, untelo ja nöyhtäinen rimppamarakatti käsivarrella, tulee selkäytimestä nousevan "UIJUIJUIPIKKUINENVAUVVVVA" -äännähdyksen jälkeen helpotuksen huokaus.

Blues on sitä, kun hyvällä naisella menee huonosti*

2010-06-19T12:25:00.001+03:00

Hyvää Prinsessa Viktuurian ja Daanielin hääpäivää!

Aion juhlistaa tapahtumaa melonisalaatilla ja raparperipiirakalla. Onko minulla myös hattu tai fascinator ja pieni ruotsinlippu, jääköön arvoitukseksi. Bröllopextran ostin Oriveden ABC:ltä. Takana olevat sikaniskat sanoivat "Ehtaa paskoo". Siihen rojalisti voi reagoida esimerkiksi tuhahtamalla nenän kautta todeten "Förlåt vaan, kära vänner, men jag talar inte juntti".

Virkamiesruotsin suoritin rima kolisten. Ensimmäisestä kokeesta tuli onneton arvosana, mutta sitten kielitaito alkoi pikku hiljaa palautua. Parhaiten on jäänyt mieleeni opettajatar, joka oli asunut ruotsissa vuosia. Viimeisillä tunneilla houkuttelin hänet avautumaan: "Oj då, kyllä sen, että Ruotsi on vanha suurvalta, jotenkin aistii ihmisten olemuksesta ja käyttäytymisestä!", loihe hän lausumaan ja antoi koko värisevällä olemuksellaan ymmärtää, että Suomi on hänelle Pieksämäki, Kari Vepsä, venäjänsiniset rintamamiestalot, pahkaesineet, Juhlamokka, tarralenkkarit, käristemakkara ja Pekko-elokuvat.

Apropos, mistä sekin kertoo, että Pieksämäellä on kesällä kaksi huomattavaa blues-tapahtumaa? John Lee Hookerin tytär, Zakiya Hooker esiintyy Hesassa, Lahdessa, Tampereella ja Pieksämäjellä. Olen alkanut epäillä, että titteleillä "Suomen rumin kylä" ja "Suomen tylsin paikkakunta" -tittelein koristettu peräkylän tuppula saattaa olla hyvinkin vireä kulttuurikaupunki. Ainakin se sijaitsee oikeitten immeisten maassa. Hetkittäin tuntuu siltä, että Häme on jonkinlainen Suomi-neidon nivusiin koteloitunut sisäerittävä umpirauhanen.

*Eiks oo hieno otsikko? Parhainta on, ettei se liity tähän tekstiin mitenkään! Trevligt veckoslut vaan ja skål.

Epäjännittävyys on uusi musta!

2010-06-15T11:27:00.001+03:00

Tapahtunut so far:

Serkuista on tullut naisia, yksi heistä sai valkoisen lakin. Isomummu hiipuu muistisairauteen. Isoukki oli tehnyt Penskalle puuauton, virtahepokeinun, kehdon ja kukkapylvään. Toinen isoukki on alkanut seukkaamaan: likkakaveri on 82-vuotta ja sirkeä.

Sotkamossa satoi, ajoimme 700km päästäksemme kimppasaunaan, jossa oli paikalla vain oma seurueemme. Valtavat joutsenet pyllistelevät järvellä ja illalla kyyhimme siskon kanssa takan edessä - kiitos huomaavaiseelle sedälle, joka oli ladannut pesän valmiiksi kuivilla puilla, ja tädille, joka on aina ja toistuvasti korostanut, kuinka heidän mökkinsä on aina käytettävissä.

Paluumatka oli hysteerinen. Jäin Pennun kanssa Pieksämäelle ja olen aktiivisesti tekemättä mitään. Nyt juon kahvia ja syön näkkileipää (ruotsalaiset osaa näkkärinleivonnankin paremmin) ja mietin, viitsisikö illalla käydä Huutokosken taimitarhalta mummulan pihaan jonkun pehkon tai puun Pennun syntymävuoden kunniaksi. Sellainen nimikkopuu olis jotenkin juureva.

Onneksi sataa, ettei tarvitse yrittää tehdä mitään. Viimeinen telkkarikanava lakkasi näkymästä ja Pentu nukkuu. Kiiltäväsivuinen "Bröllopextra" odottaa korkkausta (Daniel on jotenkin limis). Mökissä on ihana rauha, syreeni kukkii ja ikkunalla on miljoona miljoona mijoona orvokkia. Illalla saatetaan saunoa, Pentu saa syhkyttää lihavilla pikku jaloillaan (laloilla) punaisessa pesuvadissa. Minä ja äiti kannustetaan vieressä hokemalla "syhkyn syhkyn". Myös "pötö pötö" on ahkerassa käytössä, kiitos tiedät-kyllä-kuka! Harvinaisen monikäyttöistä onomatopoetiikkaa.

Kimppasaunan rohkaisemana (no kyllä muutenkin) päätimme lähteä yhdessä - minä, Ukkonen, Pentu ja Pennun kummitäti - mätäkuussa Köpikseen.Ajelemme Turkuun. Siirrymme laivalla Tukholmaan, sieltä autoilemme Köpikseen. Reilun viikon päästä ajelemme Travemündeen ja tulemme sieltä laivalla koto-Helsinkiin. Kokemuksia moisesta? Mitä tehdä Tanskassa vauvan kanssa?

Tiedättekste mitä? Tämähän on virkkuineen päivineen ihan homing-meinikiä. Taas trendin aallonharjalla!

Anonyymit purktivistit

2010-06-06T11:25:00.002+03:00

Hei vaan! Olen Jenni, purktivisti.

Minulla on parantumaton tarve siirtää elintarvikkeet, taloustavarat, napit ja nauhat pois alkuperäispakkauksistaan, uusiin rasioihin, tölkkeihin, peltipurkkeihin, paperipusseihin, arkistomappeihin tai karkkilaatikoihin. Korput ovat siirtyneet paperipussista siniraidalliseen peltipurkkiin. Krutongit löytyvät kirkkaankeltaisesta lakritsapurkista. Hieno- ja palasokeri ovat pienissä ilvestölkeissä. Kermanvärinen emalipänikkä kätkee sisäänsä vehnäjauhoja. Pesupähkinät ja konetiskitabletit ovat omissa lasipurkeissaan.

On sanomattakin selvää, että purktivistin siivouskomerossa tai kuivatarvikekaapissa ei navigoi kukaan muu, kuin purktivisti itse, sillä purktivismi ja vimmainen tarve liimata etikettejä eivät kuulu samaan oireyhtymään. Jälkimmäisen kultakausi päättyi, kun dymonauhan käyttö väheni. On suorastaan hengenvaarallista yrittää selvitä purktivistin taloudessa ominpäin, siinä voi mennä pyykkipulveri sekaisin hienon sokerin kanssa. Kylpyhuoneessamme on esimerkiksi kolme, samanlaista, kukallista peltipurkkia, mutta vain yhdessä on partahöyliä. Useinmiten Ukkoseni joutuu avaamaan ainakin kaksi purkkia löytääkseen ne ja silloin käydään usein läpi suomen kielen vähemmän tunnettua, jalasjärveläistä murresanastoa.

Purktivisti tietysti hallitsee tätä maailmankaikkeutta suvereenisti. Ai mitäkö on punaisessa Paula-peltipurkissa? Ei ainakaan kahvia. Siellä on korppujauhoja. Lääkkeet ovat oranssissa leipälaatikossa, vihreässä on hehkulamppuja ja isossa, ruostuneessa peltirasiassa on serviettejä ja kruunukynttilöitä. Keksirasiassa on ompelutarvikkeet, suklaarasiassa tarroja ja kiiltokuvia.

Purkittamisvimma on palvellut ennen kaikkea estetiikkaa: alkuperäispakkaukset ovat harvoin niin kauniita, kuin sisältönsä. Vasta lasipurkissa kimalteleva kidesokeri pääsee oikeuksiinsa, ja pavut ne vasta kauniita ovatkin! Vähemmän visuissa mökeissä purkittaminen on ollut hygieniakysymys: kaksi milliä lasia ja puoli milliä peltiä on pitänyt kosteuden, hiiret ja muut öttiäiset erossa elintarvikkeista.

Eilen löysimme kirpputorilta hurjan ison karhulan keittiötölkin. Tiedä häntä vaikka panisin sinne lankakeriä.

Kronikoitsijan aamu

2010-05-31T10:27:00.001+03:00

Kas metsämökin ikkunas sielt tonttu-ukko kurkistaa. Tosin ulkopuolelta sisäänpäin. Eikä se taida ikkunaa katsoa vaan narsissia. Anyway melkein oikein.

Tänään ei ärsytä mikään, mikä huomionarvoisena seikkana ylöskirjattakoon. Tonttu simahti seitsemältä ja heräsi sitten aamukuuden jälkeen. Soseita päristettiin ympäriinsä, ja viisi millillitraa banaania päätyi vahingossa ihan vatsalaukkuun asti.

Lueskelen Anita Konkan Halujen puutarhaa ja koska imettävien äitien libido on tavallisesti melko länässä, tuntuu viettiensä repimien ibizalaisten touhut suorastaan eksoottisilta. Teoksen tuntu on samantapainen kuin Nina Banerjee-Louhijan Tiikerinhetkessä, varmaankin siksi, että yksi ristiriitaisista keskushenkilöistä on voimakastahtoinen ja tunnustettu taiteilija, joka asuu ulkomailla. Anita Konkan kirjassa on kyllä rutkasti enemmän seksiä, ja ihmisten käytös eläimenkaltaista kukkoilua ja pöyhistelyä. Minua viehättää myös alatyylisten ilmausten mutkaton käyttö. Rosa runkkaa puutarhassa ja Paulakin käy paskalla mutkattomasti kuin kissa. Ha haa! Kannen suunnittelija on oivaltanut kirjan hengen valitessaan kuvaksi Hieronymus Boschia, tai sitten Anita Konkka on itse valinnut kuva-aiheen.

Aamua varjostaa vain muutama "pitäisi". Pitäsi varata laivamatkat Tanskaan. Pitäisi imuroida, muuten eteiseen saa ainakin maaperän puolesta kylvää ruohon. Pitäisi maksaa vauvan vesimaksu. Isännöitsijä karhuaa jälkimmäistä takautuvasti töksähtävällä kirjeellä, joka saa meidät tuntemaan itsemme kavaliksi rikollisiksi. Asuntokohtaisten vesimittarien asentaminen olisi muutenkin reilua, koska me pesemme pyykit tuvassa, josta maksamme, ja käytämme muutenkin vettä hyvin säästeliäästi - ja maksamme vielä siitäkin. Ylipäätään kummastelen isännöintitoimiston tapaa kohdella palkanmaksajiaan niin kuin älyttömiä holhokkeja. Viestintä on herkkä asia, minuun tepsii imperatiivi vielä tavallistakin huonommin. Julmistun. Alan väittää vastaan. Värisytän sieraimiani ylimielisesti ja dramaattisesti kuin lipizzalainen.

Ja kansaa kussa löytänen / niin jäykkää kuin on Hämehen

2010-05-30T11:52:00.003+03:00

Dear kotikaupunkini Hämeenlinna,

Suhteeni sinuun on perin ristiriitainen. Olet kaunis, rauhallinen, vanha hallinto- ja koulukaupunki, jota Vanajavesi hyväilee. Aulangon puistometsä on keväisin vuokkoisa, rantareitillä olen nähnyt tyyneimmät kesäillat, ryhdikästä Linnaasi paistattelee punaisia kylkiään auringossa kajakkilaiturini vastarannalla.

Saimme tilavan ja kauniin asunnon talosta ja alueelta, joka on sijainniltaan ja hegeltään verraton. Naapurit ovat mukavia, kaikki lähellä. Puolen kilometrin säteellä on pääterveysasema ja neuvola, kolme kauppaa, elokuvateatteri, kolme ravintolaa, uimaranta ja kajakkivarasto, rautatieasema, teatteri, elokuvateatteri, konserttisali, taidemuseo, maakunta-arkisto ja puistometsä lenkkipolkuineen.

Kun tänä aamuna kävelin toritapahtumaan, olin kuitenkin sinuun niin perin juurin kyllästynyt. Katusi olivat autiot kuin ydintuhon jälkiltä. Yhdeksältä alkaneessa toritapahtumassa oli 10.30 sairas pulu, joukko tupakoivia kääkkiä, jotka eivät koskaan poistu torilta, yksi tuunattu auto ja minä lastenvaunujen kanssa. Ostin kahvin ja päivittelin tilannetta kahvilan pitäjän kanssa. Sitten torin laidalle ilmestyi vihreähattuinen pelle, ämyreistä alkoi kuulua Suurlähettiläät ja minä pelastauduin kotiin.

Eilisellä teatterikirppiksellä oli naulakollinen vaatteita ja yksi kirpputoripöytä. Olin kutsunut vieraitakin nauttimaan hulinasta ja epäilin, ettemme lastenvaunujen kanssa pääse edes lähelle tapahtumaa. Olin väärässä. Onneksi vieraat tulivat ennen kaikkea tapaamaan meitä ja vauvaa. Teatterikirppis ja torielämä huvitti heitä, tulivathan he vasiten Helsingistä tänne humuun.

Haaveilin asunnosta vanhassa talossa, kaupungin keskustassa ja sain sen. Sittemin olen miettinyt, mikä tekee kaupungin. Palveluiden läheisyys on toki yksi tekijä, mutta sunnuntai-aamuna ja arki-iltoina ennen kaikkea elämä, tapahtumat, ihmiset. Juuri niitä ei ole pahemmin näkynyt, ja olen alkanut miettiä, enkö voisi nauttia samasta arki-iltojen ja sunnuntai-aamujen kuolemanhiljaisuudesta esimerkiksi Rantasalmen kirkonkylällä, Ristijärvellä tai Pieksämäellä? Asuminen olisi halvempaa, odotukset pienemmät ja ihmisetkin kommunikaatiohakuisia.

5. Ei impee missään rakkaampaa,
ei siveempää, ei jalompaa,
|: kuin Hämeen valkotukkainen,
tuo sinisilmä neitonen
on rusoposkinen.:|

6. Ja kansaa kussa löytänen
niin jäykkää kuin on Hämehen,
|: niin vakavaa, mi auraltaan
ei suotta siirry milloinkaan,
halveksi säätyään.:|

7. Jos miestä missä tarvitaan
maan eestä vaikka kaatumaan,
|: niin uljaita on urhoja,
on järkeä, on kuntoa,
jos toimeen tartutaan.:|

Terveisiä perseestä

2010-05-25T20:24:00.000+03:00

Valvottaminen on yleisesti käytetty kidutuskeino. Se tepsinee vain miehiin. Ainakin ne naiset, joissa istukkahormoni vielä väkevänä tykyttää, ottaisi hyvän asennon, työntäisi tissin viranomaisen suuhun ja vaipuisi saman tien uudelleen uneen.

Lapsonen tekee maitotilausta. Tämä tarkoittaa sitä, että se syö tiheästi öisin, koska yösyöminen tehostaa maidontuotantoa jostakin mystisestä, hormonaalisesta syystä eniten.

Viime yönä nukuin tunnin pätkissä. Aamupäivällä, kun työsin pelkän tummapaahtoisen kahvin voimalla aivan nukkumisen partaalla, unta vastaan urheasti taistelevaa käärylettä vaunuissa, tiesin, miksi kotirouvat lihovat. Kun on aivan romuna, eikä voi mennä keskikaljalle ja polttaa norttia, joutuu aivokemiaa säätämään esimerkiksi vetäisemällä laatikollisen Brunbergin suklaapusuja.

Minä nyt tietysti olin niin luterilainen, että nautin Pauligin uudessa kahviossa caesar-salaatin ja vissyn. Se oli kuitenkin virhe, koska se tiskin takana heiluva nuori meikkipytty ei näköjään tiennyt kotirouvan tuskista mitään. Ensinnäkin lasista vichypulloa ei avattu. Hampaillako se olisi pitänyt tempoa auki? Toisekseen salaattia ei ollut sekoitettu: vihreän kaman päällä oli kasa tomaattia, kourallinen parmesaanilastuja, krutonkeja, könttä kanaa ja kastike. Yhteen haarukalliseen tuli noin puolet yhdestä ainesosaa ja loppuannos koostui salaatista, joka uiskenteli kastikkeessa. Koska hemputin vaunuja toisella kädellä, ja vahdin levottomasti nukkuvaa käärylettä toisella silmällä, en voinut alkaa tutkia ja sekoitella annosta sen paremmin. Kolmanneksi joku niistä tylleröistä olisi voinut taikoa norsungenitaalilla oleville kasvoilleen vähän suopeamman ilmeen ja kantaa annoksen pöytään. Se oli hieman hankalaa yhdellä kädellä, mutta toki onnistui. Kiroileminen auttoi.

Väsyneenä minusta tulee muuten perkele. Puhun rumia. Paiskon tavaroita ja kaapinovia. Menen kauppakeskukseen katselemaan ihmisiä ja teen heistä ilkeitä huomioita. Sinäkin siinä! Pitikö se kottaraisenkuva tatuoittaa yläreiteen? Jos aiot näytellä kinttujasi mikrosortseissa koko kesän, vaihtaisin tuon juustokakun kyllä vissyyn ja hapankorppuun.

Pitsi on halpaa, vesiväreillä maalatessa joutuu ihan tiloihin ja porkkanasta saa hyvää tagliatelleä.

2010-05-23T15:21:00.000+03:00

Olen kirppareilla kummastellut sitä, kuinka vähän vanhat käsinvirkatut pitsit, päärmätyt ja nimikoidut lakanat, pyyheliinat ja tyynyt ja merkatut liinat maksavat. On tietysti mukavaa tehdä halpoja löytöjä, mutta kuka alkaisi virkata parisängynpeitettä kuudellakympillä?

Hiljattain päällystetty nojatuolilleni Ellenille löytyi eilen torin kirpputoripöydältä keinutuolinpeite kuudella eurolla. Iso kasa virheettömiä, nimikoituja keittiöpyyhkeitä lähti antiikkimessusta mukaan kympillä. Ne ovat vieläkin pussissa, koska en raski käyttää niitä!

Parhas aarre oli mutsin asunnon ullakon lattialle hylätty 120cm leveään teinisänkyymme sopiva kaunis pitsipeitto. Pesun jälkeen se kaipaa pientä paikkausta, mutta virkattu pitsi ei purkaudu, eikä peitettä ainakaan tarvitse varoa. Lisäksi painavasta puuvillalangasta virkattu peite on helppo levittää ja peti petautuu kauniisti. Pitkästä aikaa olen taas saanut sängyn aamuisin pedattua, mutta onhan poikanenkin neljä kuukautta ja yhden päivän vanha.

* * *

Parvekkella kylpee sateessa punainen tupakka, ruskea samettikukka ja ruohosipuli. Lojun vihreää näkymää katsellen ja luen kirjaa Maija Isolasta. Valtava maalausinspis iski vuosien jälkeen ja sotkin kymmenkunta paperia vesivärin maagiseen leviämiseen uppoutuneena. Eilen maalasin akryyleillä neljä kirkuvanpunaista meritähteä ja olin onnellinen. Ja siivoton. Maalatessa vaivuin kummaan maalausregressioon. Tein saman kuvan kymmenen kertaa. Tänään tiedän, miten haluan sen oikeasti toteuttaa.

Illalla maalasin vielä akvarelleillä tuorekurkkuja ja olin onnellinen. Tänään keksi ison tölkin gessoa ja valmistin jostakin mukaan tarttuneista kellastuneista kirjansivuista maalausalustoja. Niistä tulee pieniä tauluja tai kortteja. Jos alkaisi oikein köyhäksi, istuisi kotona ja maalaisi kaiket päivät vihanneksia? Ensimmäinen osa ajatusta on jopa helppoa toteuttaa. Voisin vuokrata viljelypalstan ja kasvattaa kesäkurpitsoja ja porkkanoita särpimeksi. Opettelisin ompelemaan tunikoita poljettavalla tikalla. Olisin lapselle läsnä aina kyllästymiseen asti.

Apropos, kesäkurpitsa-porkkanatagliatelle "omasta päästä" valmisuu siten, että höyläät kuumalle paistinpannulle kylmäpuristettuun rypsiöljyyn pari isoa porkkanaa ja kesäkurpitsan. Pitkät nauhapastamaiset soirot ovat kivoja. Muista kuitenkin, että kesäkurpitsaa ei tarvitse juuri kypsyttää, joten lisää se vasta sitten, kun porkkana on lötkistynyt. Paista siis soirot öljyssä al dente, lisää kourallinen auringonkukan siemeniä, kourallinen kurpitsansiemeniä, kourallinen fetakuutioita, mausteita ja loraus ruokakermaa. Kumma kyllä, ruoka maistuu pastalle, sienille ja kanalle, vaikka juuri niitä sen joukossa EI ole. Vegaani voi varmaankin korvata ruokakerman jollakin maidottomalla valmisteella. Marinoidut tofukuutiot käyvät varmasti hyvin fetan tilalle. Nopea ja kiva kesäape on tuo, ehkä jopa jonkinlaista superfoodia, nyt kun asiaa ajattelen.

Pelakuun viettoa ja poikienvärejä

2010-05-18T09:58:00.001+03:00

Toukokuun puolesta välistä kesäkuun loppuun on pelakuu. Mummunmökin ikkunoilla on valkoinen, malibu-barbien pinkki ja useampi paloautonpunainen. Mummu etsii kokoelmiinsa sävyä nimeltä mårbacka. Se on kuulemma hyvin kalpea, siniseen taittuva vaaleanpunainen.

Siilit kuulostavat pusikkoon piilotetuilta, puksuttavilta höyrykoneilta. Yritämme selvittää, onko käynnissä pitkäveteinen kosiskelu vai jonkinlainen tappelu. Olipa kyse kummasta tahansa, kovin dramaattista meno ei ole, välillä siilit pitävät lounastauon, siirtyvät ruokintapaikalle tankkaamaan ja sitten meno jatkuu. Jos grillaamme tai teemme lettuja, siilit saattavat tulla norkoilemaan nurkille, muutoin ne ilmestyvät illankähmyssä.

Jouduin tekemään ostosreissun automarkettiin. Olin varannut Pikku-Ukolle mukaan kokopotkareita, pari bodya ja plyyssihousut, hattuja,villasukkia, villapuvun (!) ja vuorillisen plyysipuvun. Minä puin, mummu riisui, Pikkis hikoili. Lopulta kasvoin kypsäksi sille ajatukselle, että helteellä vauva ei saa lentävä keuhkotautia ja hankin sille lyhythihaisia bodyja ja puuvillahousut.

Olipa se ostosreissu. Ensinnäkin autoilin kolmatta kertaa Jälkeen Pikku-Ukon Syntymän. No ei siinä mitään, Pikkis on jopa mitenkuten sopeutunut autokaukalossa istumiseen. Mutta kun näin, miten tyttö- ja poikavauvojen vaatteet oli värikoodattu, meinasin häipyä paikalta. Havaintoja:

1) Pilkulliset ovat tyttöjenvaatteita, raidalliset poikien, paitsi jos vaatteen pohjaväri on sininen.
2) Oranssi ja keltainen ovat tyttöjenvärejä.
3) Pojille voi pukea ruskeaa jos se on yhdistetty siniseen.
4) Kaikki neutraalit värit ovat tyttöjenvärejä.
5) Kaunokirjoitus on tyttöjenjuttu.
6) Vain todelliselle sporttimimmille voi pukea sinistä, mutta vaatteen pitää olla selkeästi urheilullinen.
7) Pojille voi pukea pitsijuttuja vain kastetilaisuudessa, muuten se saa homobakteerin ja siitä tulee homoseksualisti, joka tanssii tähtien kanssa.

Olin pieni poikatyttö. Lempivärini oli vihreä. Ostin teininä miestenvaatteita ja käytin dödönä Lumene Luodetuulta. Vihasin syvästi vaaleanpunaista. En käyttänyt mekkoja. Olin puukässässä. Tykkäsin hengailla poikain kanssa. Minulla oli poikatukka ja maastokuvioinen reppu. Ajoin miestenpyörällä. Halusin alkaa metsänhoitajaksi.

Tällä perusteella minusta olisi pitänyt tulla rekkalesbo.

Spank your orchid

2010-05-01T10:26:00.000+03:00

Puutarhuri-keraamikko -sisareni tuli auttamaan Pikku-Ukon ristiäisiin multapussin ja ruukkukassin kanssa. Myönnän, että Pikku-Ukko on vienyt kaiken tarmoni ja talouden muut elolliset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Siskon jäljiltä talven yli henkitoreissaan sinnitelleet huonekasvit voivat tuskin uskoa hyvää onneaan. Varsinkin viimeisillä voimillaan kukkia tusertanut ryppyinen pääsiäiskaktus väisti siskon ansiosta välittömän lopetusuhan. Onko muuten kenestäkään toisesta vaikeaa viedä eläivä huonekasveja biojätteeseen?

Osa huonekasveista tuntuu masokistisesti suorastaan pitävän huolimattomasta hoidosta. Orkideaan sovellan kyökkimetodia.

Ostin ensimmäisen orkideani marketin alerullakosta eurolla. Valitsinn sellaisen rankun, jonka juuret näyttävät hyviltä ja lehdet kimmoisilta. Kukat ja nuput se pudotti melkein saman tien, mutta jäi kuitenkin henkiin.

Keittiössä asusteleva orkidea nostetaan aina ruoanlaiton ajaksi ikälopun liesituulettimen päälle. Siinä se saa kivasti potunkeittohöyryjä lehdilleen. Ehkä se arvostaa myös muuttunutta kuvakulmaa. Keittiönikkuna on länteen. Huone ei ole pimeä eikä valoisa.

Pikku-Ukon kylpypäivinä kylvetän silloin tällöin myös orkidean. Pistän sen pesuvatiin ja ammennan jäähtynyttä kylpyvettä maa-aineksen läpi kunnes vettä on istutusastian yläreunaan asti. Sitten se lillii vedessä tunnin tai pari. Vettyneen orkidean nostan alusvadeilleen ja viimeistään seuraavana aamuna kaadan vadeille valuneen veden pois.

Istutusalustalle en ole tehnyt mitään muuta, kuin lisännyt juurelle kourallisen lepänkäpyjä koristeeksi. Olen suunnitellut karikkeen uusimista noin vuoden. Saatan suunnitella toisenkin, koska tästä ylimalkaisesta hoidosta huolimatta huomasin uuden lehdenalun, ilmajuurenalun ja kuihtuneen kukkavanan juureen on ilmestynyt lupaava nystyrä.

Villiinnyin ostamaan toisenkin orkidean ja kylvetin sen eilen perusteellisesti. Karikkeesta irtosi pesuveteen kummallista, valkoista töhkää, mutta luotan siihen, että uusi orkidea pärjää ilmankin. Ja kenties voi paremminkin kylvetyksen jälkeen. Kukat tykkäävät näemmä vähän kovakouraisemmasta käsittelystä.

Minkä tähen?

2010-04-28T19:16:00.000+03:00

Poliisi piirittää edelleen aseistautunutta 60-vuotiasta naista Ylä-Savossa.

Noin 60-vuotias nainen ampui haulikolla kerrostaloasunnossaan Akaan Viialassa tiistaina aamulla.

No joo, eihän se noin mennyt, mutta sanokaapa, miksi kuusikymppisten miesten johtamassa Suomessa juuri kuusikymppiset miehet voivat niin huonosti? Miten se elämä voi käydä niin haljuksi, että tormistaudutaan ottamaan haulikko, pullo pöykkyä ja lähdetään selvittelemään välejä vaatekaapin tai isäukon kanssa? Hoitamaton miesten menopaussi, veikkaisin. Palveluiden, työn ja ihmisten katoaminen maaseudulta toinen syy. Nykyistä edellisen taantuman jälkeen on tehty kelpotyö siivoamalla kaikki tuottamattomat hyvinvointipalvelut pois rahaa viemästä. Ei ole enää ylläpitävää toimintaa, meiniki on alalla kuin alalla se, että korjataan vain katastrofin jälkiä. Tilanne on hetkellisesti näyttävästi kaaoksessa, mutta kustannukset ovat toki pitkällä aikajänteellä alhaisemmat.

Asiasta aidanseipääseen: Päivän Pamaus uutisoivat tyttöjen hyvästä menestyksestä ammattikoulujen pääsykokeissa:

Oulun ammattiopistossa tyttöjen ylivaltaa yritettiin horjuttaa järjestämällä pintakäsittelylinjalle pääsykokeet.

"Valitettavasti hyvän keskiarvon tyttöjä oli tulossa niin paljon, että he täyttivät pääsykoepaikatkin", opintoasiansihteeri Kaisu Sassi Oulun seudun ammattiopistosta kertoo.

Voi kyynel, Kaisu Sassi. Eikö edes pääsykoe horjuttanut tyttöjen ylivaltaa? Vai onko tässä toimittaja antanut asenteensa pikkuisen tursuta rivien välistä? Mitenkä ne ämmät saataisiin pysymään pois ammattikouluista?

Poikkeuksellisesti menin lukemaan aiheesta siinnyttä keskustelua. Ylitarkastajaa huolettaa työelämän pelisäännöt:

Saa nähdä mitä tulee työnteosta rakennustyömailla, kun nuoret nätit likat tulevat maalaushommiin. Itse olin muutama vuosi sitten työmaalla, jossa oli maalarinaiset. Rakennusmiesten työnteko ei oikein millään meinanut edetä naisten naurattamiselta. Lisäksi parinmuodostus aiheutti mustasukkaisuutta ja tulehdutti työmaan ilmapiirin. Naiset ovat kyllä oikein tervetulleita työmaille, mutta pelisäännöt on varmaankin paikallaan käydä läpi kaikkien kesken heti työmaan alussa tai perehdytyksessä.

Kyllä pistää miettimään. Itse soisin, että vain rumat ja siveelliset "neiti talonmies" -tyyppiset likat menisivät sotkemaan työmaita. Ei tulisi sitä parinmuodostustakaan, sehän, jos mikä, on surullinen asia.

Voi elämä, en paremmin sano. Itsehän viihtyisin hyvin miesvaltaisella alalalla. Uusimman elämänvaiheeni johdosta olen myös paitsi rupsahtanut ja useinmiten ihan laittautumaton, sekä entistä vaarattomampi nuorille miehille. Viimeksi katselin Uusivirran Olavin esiintymistä aamutelkkarissa ja vannon, että tunteeni olivat vain ja ainoastaan äidilliset.

Bliss

2010-04-20T10:02:00.000+03:00

Olen nukkunut kamalan huonosti, tunnin tai puolentoista pätkissä ja syötellyt vaateliaasti tuhisevaa, nyrkkejään imeskelevää ja kosteita, tulikuumia hernevarpaita mahaani kaivelevaa Pikku-Ukkoa.

Join mukillisen kahvia ja Pikkis viihdytti itseään matolla ja palasimme sitten muhjuiseen, happamalta maidolta tuoksuvaan pesäämme, koska Pikkis ilmaisi nälkää ja tarvetta lyhyille ehtoneille.

Olen siis varmaankin vähän sekapäinen väsymyksestä ja hormoneista. Mutta kun köllötämme sängyssä, Pikku-Ukko nukkuu nyppyisessä pupupotkupuvussaan ja sadat ilmeet vaihtuvat sen unenautuiailla, huvittavilla, pulleilla kuu-ukon kasvoilla, joille aurinko paistaa valkoisen verhon läpi ja minä luen Ihmeellistä Joosefia ja koetan pidättäytyä suutelemasta Pikkiksen -- hmm -- täyteläsisiä maitoposkia -- niin elämä tuntuu lupaukselta, keväältä, hyvältä poikakirjalta, eväsretkeltä, kesäsaarelta, seikkailulta ja jotenkin niin ihmeellisen täydeltä. Sellaisella hetkellä koen ehjää, suloista onnea.

http://www.interactivezoo.eu/pesa.html

Palaneen käryä!

2010-04-11T18:15:00.002+03:00

Case 1) Nukuttaminen muualle, kuin rinnalle tai syliin

Yleisen harhaluulon mukaan myös muualla, kuin rinnalla tai sylissä voi nukkua. Mukamas! Heti, kun vaivun uneen ne juonikkaat penteleet maiskauttavat minut irti nännistä ja laskevat höyhenenkevyesti lämpimän flanellipeiton mutkaan. Vilunkipeliä!

Case 2) Viihtyminen

Mikä on tuo helisevä nuijamainen muoviesine? Yrittääkö nuo olla hauskoja, ja jos yrittävät, niin miksi? Miksi tuo keltapunainen naama ei ikinä vaihda ilmettä? Pitäisikö minun muka relata täällä viltillä? Miten voin olla varma, ettei minua hylätä susien kasvatettavaksi, jos minut lasketaan sylistä jonnekin? Palaneen käryä!

Case 3) Vieraat ihmiset, sekä puolitutut

Juuri, kun olen alkanut tajuta, että nuo kaksi hömelöä kuuluvat perheeni vakituiseen kokoonpanoon täällä alkaa käydä vieraita ihmisiä. Ne vääntelevät naamaansa eriskummallisesti ja päästelevät huolestuttavia, yllättäviä ääniä. Jokin koira tähänkin on haudattuna!

***

Maltan tuskin odottaa sitä epäluuloja, vastahankaa ja venkoilua herättävien uusien asioiden virtaa heti, kun alamme enemmän liikkua ns. ulkomaailmassa (it's out there, sanoo postinkantaja), tavata ihmisiä ja kun Pikku-Ukko alkaa maistella kiinteitä ruokia.

Kuka mitä häh?

2010-04-05T17:12:00.001+03:00

Poikanen on kymmenen viikkoa vanha, vaivaiset kymmenen viikkoa, ja ehtinyt jo kasvaa ulos yhdestä vaatekoosta, lopettanut jatkuvan* rinnalla hengailun, alkanut hymyillä ja päästellä muitakin ääniä, alkanut seuraamaan katseella esineitä, saanut yhden rokotuksen, oppinut tekemään osan pissasta pissattamalla esimerkiksi lavuaariin aloittanut muskarin.

Aika on kummallinen käsite. Se menee nopeasti. Se menee hitaasti. Sen kulumista tarkkaillaan. Se livahtaa huomaamatta jonnekin. Päivät tuntuvat viikoilta, mutta silti ei tiedä, onko maanantai vai tiistai. Se on jotakin, joka virtailee ympärillämme ja nuolee meistä kerroksen kerroksen jälkeen.

Olen äiti, eikä se muutu koskaan. Suren sitä, että lapsi kasvaa niin nopeasti, mutta maltan tuskin odottaa, että se osaa nukkua yli kolme tuntia kerralla, osaa kävellä, ei tarvitse vaippoja, puhuu, rakastaa ja pussaa. Olemme etuoikeutettuja.

***

Kevät tekee ihmisen ihan kummalliseksi. Kuolen, jos en pian saa omaa siirtolapuutarhamökkiä! Varmasti kuolen. Ja kohta pitää saada nämä runot jonnekin. Huomenna? Ylihuomenna? Perjantaina. Minne? Joka paikkaan. Miksi?

Miksi tosiaan. Mikä pakko meitä oikein kepittää eteenpäin?

*) Käsittänet sanan "jatkuva" -merkityksen? Tarkoitan ruokailutahtia, jossa syödään pääsääntöisesti alle tunnin välein.

Mopoauton omistaminen on perusoikeus!

2010-04-01T15:37:00.000+03:00

Poikanen sai ensimmäiset kirjeet omalla nimellään. Lasta ensimmäisten joukosta muisti KELA, Musiikkiopisto ja Eräs Pankki. Vilkaisin vasten vaistojani Erään Pankin esitettä, mutta lopetin esitteeseen tutustumisen ensimmäiseen kovaan vihkoseen, jonka kannessa luki:

Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan?

Joopa joo, ohi ampuivat kohderyhmästä. Meistä, joiden mielestä lapsi tarvitsee rakastavia vanhempia, puhtaita vaatteita, puhdasta virikkeellistä ympäristöä, puhdasta ravintoa, yhdessä tekemistä, yhteisöä. Ja sellaista arvomaailmaa, jossa hyvää elämää ei sidota kulutukseen.

Katosi

2010-03-30T11:45:00.000+03:00

Kirjoitin juuri pitkän bloggauksen ja vieläpä englannin kielellä ja kuvituksella tuonne Argangeliin. Teksti olisi tällä haavaa ollut tuhannes lastuni. Tässä vaiheessa hoksaat varmaan, että publish-nappi lähetti sen jonnekin mustaan aukkoon.

Kuinka ironista, että teksti alkoi teepussiaforismilla "Happiness is taking things as they are".

Kas näin valmistat rytmimunan

2010-03-28T16:24:00.001+03:00

Pikku-ukko sai ensimmäisen rotavirusrokotteen perjantaina ja sen kyllä huomaa. Itkettää, kuumottaa, potkituttaa, vääntää. Ainoastaan rinnalla on hyvä. Kaikesta tästä huolimatta olen ommellut Pikku-Ukolle muskaripussin, tehnyt rumpparasioita eli kotikutoisia marakasseja jopa naapurille asti, leiponut ja siivonnut. Tähän kohtaa aplodit ja konfetteja, koska jos jotakin kaipaan, niin taputtelua ja kehua. Hyyyyvä tyttö, hienosti jaksat, vaikka olet nukkunut kuusi tuntia viimeksi torstain ja perjantain välisenä yönä 21.1.2009 ja silloinkin kävit luultavasti ainakin kolmesti pissalla.

Nyt Pikkis on nukahtanut pinnasänkyynsä ja Ukkonen sohvalle. Minä virkkaan Pikkiksen uuteen applikoituun muskaripussiin rytmimunia Palmusunnuntain kunniaksi.

Rytmimuna tehdään ison pääsiäismunan hylsystä, parista ruokalusikallisesta riisiä ja jämälangoista. Ensin keitetään kahvit ja syödään munanpuolikas, koska kello on jo niin paljon, että trullien ilmestyminen nurkkiin on epätodennäköistä. Sitten heitetään epäkäytännöllinen, pikkulapsille vaarallinen ja täydellisen turha munayllätys sekajätteeseen ja vietetään hiljainen hetki luonnon tuhoutumisen vuoksi. Hylsyyn pannaan pari ruokalusikallista riisiä ja sen päälle virkataan värikkäistä jämälangoista iloisenvärinen munansuoja. Tadaa!

Ystäväni Oraakkeli sanoisi, että olen tyypillinen vesimies, jos kertoisin, miten tuotekehittelykoneisto oli onnistuneen rytmimuna-askarruksen jälkeen luonut kokonaisen muskari-ikäisten vanhemmille suunnatun kierrätysaskarrustuoteperheen. Eläinhahmoisia rytmimunia pääsiäismunan hylsyistä, filmipurkeista ja äidin happy pills -rasioista! Tuunattuja muskaripusseja kaupan ekokasseista! Lorupusseja, joiden sisällä on laminoituja lorukortteja!

Käyn ylikierroksilla, mikä voi johtua keväästä, unenpuutteesta, maailmojasyleilevästä huolesta, suklaasta, tummapaahtoisesta kahvista tai siitä, että aivokemiat eivät ole ihan kohdillaan. Onneksi kohta on taas talvi, onneksi aivokemiaa voi säätää tableteilla, onneksi Pikku-Ukkosta kasvaa aikuinen, onneksi kaapissa on kuusi pakettia kahvia.

Parempaa sunnuntaita, ihmiset!

Vatipäiden valtakunta

2010-03-26T17:37:00.001+02:00

Korppikotkat ovat jo huomanneet, että laumaamme on liittynyt poikanen. Perheen halutaan ostavan kivoja ja kehittäviä kirjoja ja liittyvän vaippamerkin kerhoon. En ole avannut kuoria ja voin vain kysyä "miksi"?

Miksi haluaisin kuulua ylikansallisen vaippamerkin kerhoon? Voiko heille jotenkin ilmaista, että kannatamme kestovaippoja ja paheksumme syvästi sitä, että he toimittavat postitse meille paperijätettä?

Jehovan todistajat olivat viime viikolla ovellamme toivottavasti vihoviimeisen kerran. Kävi ilmi, etteivät he käy talon muiden asiakkaiden luona, vaan ovat ottaneet minut kohteekseen siksi, että avasin oven erään hyvin intensiivisen yön jälkeen sukkahousut jalassa, tukka länässä ja kirkuva Kirvinen kainalossa. Ehkä he ajattelivat, että lankean empaattisen aikuisseuran houkutukseen ja lisään heidän pistesaldoaan taas yhdellä sielulla. Viimeksi kysyin heiltä, että miksi he käyvät ovellani, kun olen joka kerta sanonut, että en ole kiinostunut yhtään heidän toiminnastaan. Tällä kertaa he lupasivat olla tulematta toiste. Saakelin laskelmoivat haaskalinnut.

Olen bongannut uuden semikivan ohjelman ja saitin, linkki YLEn "Uuteen mustaan" on sivupalkissa. Olen pitänyt erityisesti kasvisruokaresepteistä, mutta en voi kuin ihmetellä kommentoijia. Miksi nimimerkki Philips on kokenut tarpeelliseksi kirjoittaa Waldorfin salaatin vegeohjeen perään:

Ei ole selleri meikäläisenkään makuuun ollut ainakaan sen yhden kerran jälkeen mitä olen syönyt.
En syö soija tuotteita siksi, että ne on kamalan makuisia ja toiseksi soijan tieltä raivataan metsää paljon. Joten kun puolet raaka-aineista ei nappaa, niin kokkaa siinä sitten :)

Nillin ja y-hyy. Mä en tykkää selleristä ja soija on kamalaa ja saatanasta. Joten paska ohje. Hymiö.

Äiteeköhän se opetti, että jos ei jostain ruokapöydässä tykkää, niin suun voi pitää kiinni. Netissä keikkuvien vatipäiden mielestä pitää AINA kommentoida, jos on sanottavaa, koska oma mielipide on tärkeä ja oma tunkkainen napaperspetktiivi arvokas jaettava.

Siinäpä kotirouvan tämän päivän keskeiset ahdistuksenaiheet.

Jotta en jakaisi pelkkää synkkyyttä niin kerrottakoon, että poikasemme on saanut nimen, ristiäiset onnistuivat fantastisesti ja hänestä tuli torstaina muskarin pienin vauva. Poikanen oli ihan rok, kun stereotyyppisen riemullinen vauvamuskaritäti lauleskeli hänen nimeään. Tilanteen kunniaksi hän teki valtavat niskakakat, jotka läpäisivät vaipan ja potkarit, vaati vaipanvaihdon jälkeen evästä ja heitti sitten puklut kaaressa lattialle kesken kiinalaisen tanssin. Loistavaa tilannetajua, Kirvinen!

Olen askarrellut jo kaksi päivää lääkepurkeista muskarin koleimpia marakasseja ja kirsikanpunaista muskaripussia, johon on aplikoitu Kirvisen etunimi ruskealla robottikankaalla! Eipä lesoa! Huomenna päällystän lauluvihkot marimekon hyllypaperilla ja tulevalla viikolla olemme valmiit näyttämään muskarissa rytmiä ja sielua, sans blues!

Kirjallisuustieteen opintojen pitkä varjo

2010-03-25T13:06:00.000+02:00

Edelisessä postauksessani kehuin Carol Shieldsin Kaiken takana Mary Swann -teosta hykerryttävän ironiseksi kirjallisuustieteen kuvaukseksi.

Päivi Kosonen arvosteli teoksen Kiiltomadossa. Arvostelu ei ole suorastaan musertava. Se asettaa teoksen napakasti kontekstiinsa, 80-luvulle, jolloin kirjallisuustieteen parodiat olivat muodissa, ja kiittelee kompositiota ja osuvia henkilökuvia. Viimeinen kappale kuuluu:

Hanna Tarkka on näyttänyt taitonsa Carol Shieldsin suomentajana, joten ehkäpä suomennoksen muodostama virhearviointi on pantava kustantajan tiliin: ehkäpä yrityksenä rahastaa Carol Shieldsin ystävillä – viimeiseen saakka? Toisaalta: miksei? Tuskin tästä herttaisesta lukuromaanista aiheutuu kenellekään mitään vahinkoa.

Ja mikä on allekirjoittaneen reaktio? Yht'äkkiä koko lukukokemus alkaa nolottaa ja hävettää. Menin sitten tykkäämään tästä kirjasta tosi paljon. Analyyttinen lasisilmäni oli vierinyt jonnekin sohvan alle. Hehkutin jo jotain alleviivauksista ja sitaateista. Kuinka naiivia!

Paska kirjallisuustiede tuli taas jälkikäteen pilamaan lukukokemuksen. Olisinpa mennyt emäntäkouluun! Saisin työpäivän jälkeen vaihtaa navettahaalarit tuulipukuun ja pyöräillä hakemaan lainastosta paksuja, tihkuvanhauskoja, tursuavaneroottisia ja roiskuvanraakoja romaaneita eikä minun tarvitsisi vuodesta toiseen hakata päätä johonkin saatanan ranskalaiseen epäjatkuvaan elämäkertaan, josta nautin yhtä vähän, kuin terveellisestä ruokavaliosta.

Puistatus ja punastus

2010-03-16T12:18:00.000+02:00

Hiljaiseloa. Viimeistelen runokokoelmaani, pian sen voi lähettää kustantajien kiusaksi - miten jännittävää! Suhtaudun tekeleisiini ristiriitaisesti: toisaalta olen niistä ylpeä ja toisaalta lyriikka nolottaa. Kuka haluaisi lukea jostain variksista ja jäniksistä? Suhtaudun runojen kirjoittamiseen niin kuin luonteenheikkoudesta kielivään ikävään tapaan: kaivan nenää, pissaan suihkussa, kirjoitan runoja. Puistatus ja punastus.

Myös vanha suola janottaa: epäonninen proosateksti on alkanut taas pulpahtaa mielenpinnalle kuin jokin vesikalmo. Pitääkö sitäkin alkaa taas avata? Eikö siihen ole palattu jo sata kertaa ja aina yhtä heikoin tuloksin?

Ehkä tämä uusi kotirouvan elämänvaihe on tuonut minulle kaivattua kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Pre Vauva -elämänvaiheessa en tiennyt, mitä itselle varastettu viisitoistaminuuttinen tarkoittaa. Käytin arvokkaat hetket siivoamiseen tai johonkin muuhun pölhöilyyn, kun minulla ei ollut ketään todella tarvitsemassa. Nyt kirjoitan. Avaan wordin. Muokkaan ja järjestelen runoja. Teen varmuuskopioita.

Joku saisi nyt ystävällisesti kertoa, että minne runokokoelman voisi lähettää? Kannattaako kokeilla omakustanteen tekemistä vai onko se itsepetosta - tarkoitan sitä, että eikö tarpeeksi hyvä teksti aina löydä julkaisijan? Verkkoon vai ei?

Jaha, se tietää siis retkeä kirjastoon, ihan asiakkaana, sillä onhan tästä aiheesta tehty oppaitakin. Aiotko kirjailijaksi? Miten rohkenisi sanoa: "kyllä aion". Aikominenkin tuntuu niin julkealta.

* * *

Lahjoitin Alistair McLeanit naapurinmiehelle, koska aion jalostaa pientä kirjakokoelmaani ja kerätä itselleni kaikki Carol Shieldsin teokset. Etenkin viimeinen, Kaiken keskellä Mary Swann, on hykerryttävä, varsinainen leivos kirjaksi. Pitkästä aikaa teki mieli lukea kirja hitaasti ja tehdä paljon merkintöjä marginaaliin. Etenkin kirjallisuudentutkijat saanevat siitä aivan valtavasti hupia. Hahmoista rakastettavin oli iäkäs Herra Cruz <3.

Gears

2010-03-03T12:32:00.003+02:00

Kokoan tähän lyhyesti luettelon välineistä ja tarvikkeista, joista on ollut eniten hyötyä ja apua pienen vauvan kanssa tällä hetkellä. Muistathan, että se, mikä toimii meille, ei välttämättä sovi sinulle!

1) Kunnolliset vaunut

Hankimme käytetyt Emmaljungan duo -vaunut.* Savoksi tämä tarkoittaa sitä, että ratasosan päälle voidaan klipsauttaa vaununkoppa tai kevyempi ratasosa. Hyvien vaunujen ansiosta olemme päässeet ulkoilemaan kiitettävästi ja jo pitempiäkin lenkkejä. En uskaltaisi enkä jaksaisi kantaa vauvaa talvikelillä kantorepussa tai -liinassa, koska olen syntymäkömpelö ihminen, eikä Urkki ole toistaiseksi viihtynyt kantoliinassa tai -repussa noin kahtakymmentä sekuntia kauempaa, vaikka sheikkaisin kuin discossa.

Mielestäni vaunujen koolla ei sinänsä ole väliä, koska kokoerot eivät ole niin suuria, ellei esim. pieni hissi tai auton peräkontti aseta rajoituksia. Joka paikkaan on ihan yhtä vaikeaa/helppoa päästä vaunujen kanssa.

Vaunuja hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten kevyesti ne liikkuvat ja kääntyvät. Potki pyöriä ja koeaja! Joskus kookkaat vaunut ovat kuin hyvä, uusi pakettiauto verrattuna kehnoon ja vanhaan pikkuautoon.

2) Harsot, 3) XXXXXL -alkkarit 4) Paituli

Ota vastaan kaikki harsot, joista tuttavasi haluavat luopua. Ensimmäiseksi kiität hyvää harsovarastoa, kun synnäriltä palattuasi vuodat verta kuin teuras ja tikkiesi kiristys**) on pahimmillaan. Olet tietysti pöllinyt sairaalavaatekärrystä nyrkillisen niitä 3) verkkoalushousuja ja hankkinut 4) paitulin, jonka miehustassa on napit napaan asti. Kotona taittelet harson verkkoalushousuihin, pukeudut paituliin ja UNOHDAT noin kahdeksi kuukaudeksi kaikki Saimi-Marttiinat, jotka näyttävät hyvältä kaksi tuntia synnytyksen jälkeen. Puolisosi ja vauvasi eivät välitä siitä, miltä näytät. Lupaan, että heistä sinä olet aivan helvetin sankari ja ihana, vaikka kulkisit säkissä, mitä et siis tee, koska rintasi ovat todennäköisesti niin kipeät, eikä säkkejä tehdä pehmeästä trikoosta, paitsi Nansolla.

Veritahrat lähtevät kylmällä vedellä. Harsoja voi myös liottaa kloritessa tai keittää ja kesäaurinko valkaisee sen, mihin kemikaalit eivät pysty. Mikään side ole niin pehmeä kuin vanha ja muhjuiseksi keitetty harsoriepu. Alussa pienirintainen voi käyttää harsoa myös urheilutopissa liivinsuojana. Kirjoissa kerrotaan, että rinnat kipeytyvät aluksi, mutta kukaan ei ole varmaankaan kertonut, ettet välttämättä voi käyttää ollenkaan sellaisia vaatteita, joissa on saumoja kriittisissä paikoissa, tai että se ihana karhea lempifroteepyyhkeesi tuntuu vanhalta raastinraudalta. Rintasi saattavat olla niin kipeät, että itket vaikka kuvittelet, että synnytyksessä kipukynnyksesi nousi K2:n korkeudelle.

Seuraavaksi huomaat, että harsolla pyydystää kaikki muutkin eritteet. Sillä kuivataan vauvan puklautukset ja se taitellaan vauvan alle tyynyksi, jolloin lakanapyykkiä ei tarvitse pestä joka päivä. Harso napataan mukaan pyllypyykille ja sen kulmalla taputellaan kuivaksi taipeet ja poimut.

Uudemmat ja ehjemmät harsot taiteillaan vaunujen suojaksi pyykkipoikien avulla.

Enkä ole vielä edes aloittanut kestovaipoista.

Loppuelämäsi ajan vauvaa palvellet harsot toimivat sitten esim. siivouskäytössä.

5) Imetysliivit ja liivinsuojukset

Imetysliiveissä on luukut, joista rinnan saa esiin, kun imettää. Jos imetät, osta kahdet imetysliivit, toiset ovat koko ajan maidossa. Liivinsuojuksia, niitä pehmeitä lasinalusen näköisiä juttuja, kannattaa hankkia kotiin heti runsaasti. Joustavat urheiluliivit käyvät ihan hyvin imetysliiveistä, vaikkakaan eivät ole niin kätevät. Triumphilla on ihan ok. imetysliivit. Valitettavasti ne eivät ole kauniit, mutta lohduttaudumme sillä, että imettäjän kotona on joka tapauksessa käynnissä loputon topless-show. Oikeilla musiikkivalinnoilla ja pehmeällä valaistuksella loihdit olohuoneeseen tuhman baaritunnelman käden käänteessä.

Pelkäänpä, että monet muuttuvat vauvan syntymän jälkeen immuuneiksi paljaille rinnoille ja eritteille. Kannattaa muistaa, että vauvattomat lähimmäiset kärsivät tämän takia kovasti, joten peitä itsesi ja puhu normaaleista asioista. Miehen lapsettomat mieskaverit suhtautuvat näihin juttuihin herkästi kuin mimosat. Jos olet sadisti, saat tietysti tästä paljon hupia.

Varoitus : maailman luonnollisin imettäminen voi olla todella hankalaa, kivuliasta, intensiivistä ja raskasta. Tunnen ajoittain olevani rauhaspariin kiinnitetty ihminen, enkä ihminen, jolla on rinnat.

6) Eväskori & elvytys

Tämä vinkki tuli eilen ystävältäni: varustele itsellesi iso kori, jossa on runsaasti juotavaa, naposteltavaa, lukemista, puhelin, kannettava, musiikkia, elokuvia ja käsitöitä. Alussa saatat joutua imetyksen takia asumaan sohvalla tai sängyssä, ja jos olet kotona yksin, etkä voi liikkua ruokailevan vauvan kanssa ympäriinsä, kuolet janoon, nälkään ja tylsyyteen.

Muista syödä ja nukkua aina, kun siihen tulee tilaisuus. Muista syödä ja nukkua aina, kun siihen tulee tilaisuus. Muista syödä ja nukkua aina, kun siihen tulee tilaisuus. Muista syödä ja nukkua aina, kun siihen tulee tilaisuus. Muista syödä ja nukkua aina, kun siihen tulee tilaisuus. Muista syödä ja nukkua aina, kun siihen tulee tilaisuus. Muista syödä ja nukkua aina, kun siihen tulee tilaisuus. Muista syödä ja nukkua aina, kun siihen tulee tilaisuus.

Muista syödä ja nukkua aina, kun siihen tulee tilaisuus.

* * *

Muita huomioita:

Jos käytät lisämaitoa tai imetys ei onnistu, pullorumbaa helpottaa pulloteline, kaksirivisen haravan näköinen vekotin, johon keitetyt pullot nostetaan kuivumaan. Eri kätevä on se.

Hoitopöytää tarvitset yllättävän vähän aikaa, etkä kuitenkaan ikinä voi jättää vauvaa pöydälle yksin, joten harkitse, tarvitsetko sellaista todella.

Neuvola on sitä varten, että sinne soitetaan, jos tarvitaan neuvoja, ja he vastaavat, vaikka kysymys tuntuisi miten hysteerisen tyhmältä.

Rakastat vauvaasi yli kaiken, mutta alku voi olla todella rankka, vaikka nyytti olisi kuinka helppo. Saatat haluta lyödä ihmisiä, jotka sanovat "nauti vauvastasi, se on niin vähän aikaa pieni", koska hetkittäin odotat kiihkeästi sitä, että tyyppi lähtee vaihto-oppilaaksi eri mantereelle. Tämä on normaalia. Useinmiten kylläkin nautit vauvastasi oikeastikin.

Oho! Postaus tuli kirjoitettua sinä-muodossa. Melkein yhtä paha, kuin sä-passiivin tai agressiivin käyttö. Kivat sulle, jos jaksoit lukea, ja halipatsuippa, kuten Öövini sanoo Katsastus -leffassa.

*) Maahantuoja voi ystävällisesti lähettää korvauksen mainonnasta suoraan tililleni.
**) Hanki kotiin puuroaineksia, luumuja, leseitä ja pellavansiemeniä.

Hesarin tyrannosauriit sukupuolittavat kierrätyksen

2010-02-22T21:55:00.000+02:00

Heikki Hellmanin "Kaatopaikalle kierrätetty" (HS 21.2.2010) -juttu käsittelee kierrätyksen kannattavuutta. Jos jutun lukee loppuun asti, ymmärtää, että jätteiden lajittelu ja biojätteen kerääminen erikseen kannattaa. Biojätteestä maadutetaan multaa ja mädätetään kaasua. Harmi vain, että juttua keventääkseen Hellman on valinnut, hmm, oudon sävyn. Kas näin juttu alkaa:

Tällaista on arjen ilmastopinnaus.

Tiskipöydän alla on vaimon vaatima fiksu roska-astia, jossa on omat lokeronsa sekajätteelle, energiajakeelle, metallille ja biojätteelle. Mutta nyssyköitä ulos viedessään mies sujauttaa kaikki sekäjäteastiaan. Ei kai muija huomannut?"

Houkuttaa tehdä nopeita johtopäätöksiä. Onko kierrätys, eli kotitaloudessa syntyvän paskan pipertäminen omiin lokeroihinsa, on muijain touhua? Onko se Hellmanin mielipide vai hänen näkemyksensä siitä, kuinka tavallinen tai tyypillinen suomalainen mies toimii?

Draaman kaari vaatii, että asiapitoisen jutun lopusa palataan alun hassunhauskaan "Justiina ja Pekka" -teemaan:

Kätevä emäntä taittelee[kin] oman biojätepussinsa Hesarista, jokas sitä paitsi palvelee kompostoinnissa tarvittavana kuivikkeena.

Kunhan vaimo vielä muistaa valvoa, että mies todella pudottaa pussin biojäteastiaan.

Buu, Hellman. Justiinan ohi on aika mennyt, nykyaikainen mies ei tarvitse muijan valvontaa ymmärtääkseen, miten huushollauksessa tehdään ympäristötekoja. Koti on myös miehen koti.

Järjen äänille sanoin näkemiin

2010-02-15T13:48:00.002+02:00

Lupiini sanoo taas äitiydestä kaikeinlaista, jonka allekirjoitan punaisella kuulakärkikynällä. Kolmeviikkoisena äitimuorina voisin ehkä jotain äitiydestä lausahtaa minäkin.

Olen ehtinyt jo luopua monista periaatteista ja yllättynyt siitä, että kolmiviikkoisella Urkilla on jo siinä määrin omia mieltymyksiä ja persoonaa, että häntä kuunnellen moni asia lutviutuu itsekseen. Kuvassa Urkki tuijottaa intensiivisesti pirput-parput -paperipussia.

Imetys
En ihan ymmärrä, miksi imetyksestä tehdään poliittista ja ideologista. Ihan susivarmasti imetys on ekologista ja äidinmaito lapselle parasta mahdollista ravintoa, tämä kuuluu aina sanoa heti kärkeen, ikään kuin kaikki eivät sitä jo tietäisi. Minun mielestäni imetyksen tehtävä on kuitenkin pitää toukka hengissä, joten ongelmien ilmetessä otan ja kehotan muitakin ottamaan kaikki länsimaiset hapatukset käyttöön. En muutenkaan ymmärrä ajatusmallia, jossa poikkeukset suositukseen aiheuttavat "kirves kaivossa" -tilanteen. Lastenhoito on varmaankin erityisen herkkä asia, koska kaikki haluaa tehdä oikein ja antaa parasta mahdollista hoivaa. Halojaa ihmiset! On monta parasta ja monta oikeaa!

Me pääsimme muuten ennätyssukkelaan, eli noin reilussa viikossa, eroon lisämaidosta. Lisämaitoa annettiin Urkille tuttipullosta 20-40 ml kerrallaan lääketieteellisin perustein: lähtöpainoltaan pienelle vauvalle verensokerin laskemisen vuoksi. Pullo ei vaikuttanut Urkin imuhaluihin tai -otteeseen.

Tällä hetkellä täysimetys on tiheiden ruokkimisvälien vuoksi hyvin sitovaa, mikä ei haittaa, ja kivuliasta, mikä (ylläri) haittaa. Kipu johtuu maidonnoususta ja Urkin pienestä suusta. Imuote on nimittäin oikea - myös useiden kätilöiden mielestä - ja ruokkiminen sujuu vaikka apinakeinussa. Tällä hetkellä toinen meijeri on erityisen ongelmallinen.

Jatkan kuitenkin täysimetystä niin kauan, kuin pystyn, ja toivon, että tilanne korjaantuu kivuttomaksi Urkin kasvaessa ihan itsekseen. Urkki kasvaa hyvää vauhtia, joten täysimetyksellä on vielä toivoa.

Imetys on ihan okei, mutta en koe sitä erityisen intiiminä, hurmaavana ja symbioottisena läheisyyden muotona. Sylittelemme ja pussailemme vauvaa runsaasti ja nukumme laumana läjässä. Se on intiimiä, hurmaavaa ja symbioottista.

Vaipat ja vaipattomuus
Toivoimme, että jaksaisimme ja osaisimme kestovaippailla. Tällä hetkellä kertokäyttövaippoja käytetään öisin ja retkillä. Kestovaippailu on meille hieman haasteellista, koska pesemme pyykin pesutuvassa. Toisaalta lasken, että oman pesukoneen puute on jo melkoinen lommo ekologisessa jalanjäljessämme ja voimme käyttää jonkin verran kertakäyttövaippoja. Ukkosen innostus kestovaippailuun on ollut iso asia, hän kun huolehtii pääasiassa pyykistä. Yksinäisenä äitinä olisin ihan varmasti päätynyt kertakäyttövaippoihin.

Urkki oppisi vaipattomaksi todella nopeasti. Se pissaa ja kakkaa herättyään ja tarpeet saa helposti pottaan. Jos Urkkia kuitenkin pissatetaan, pestään ja puetaan heti heräämisen jälkeen, se saa kuitenkin kärsimättömyysraivarit. Jos taas syötän Heebon heti, se ehtii tehdä kamat vaippaan. Dilemma! Ehkä jatkamme harjoituksia sitten, kun Urkki on hieman vanhempi ja alkaa oppia, ettei sitä pyritä tappamaan nälkään, vaikka sitä pissatettaisiin ja puettaisiin ennen syöttöä.

Keskustelupalstat
Fesessä on ryhmä "Menin lukemaan HS:n keskusteluja, ei olisi pitänyt". Se kiteyttää sen, mitä itse ajattelen erilaisista keskustelupalstoista. Evoluutio ei ole vielä niin pitkällä, että ihmiset osaisivat argumentoida verkossa sivistyneesti. Useimmat meuhkaavat keskusteluissa kuin metsäsimpanssit, eivätkä tajua, että kirjoitettu toritasoinen keskustelu saa paljon enemmän painoarvoa, kuin tuuleen huudettu.

Meteli ja elämän äänet
Olemme pyrkineet pitämään volyymitasot kotona normaalina päiväsaikaan. Soitan stereoita ja laulan mukana. Urkki rauhoittuu kohtuullisella äänenvoimakkuudella soitetusta rokista. Imuroin. Käytän kodinkoneita. Toissapäivänä Urkki nukkui sitterissä (pliis älkää alkako sitteristä) ja imuroin vieressä. Siirsin jopa sitteriä jalalla, ja kaveri jatkoi uniaan täydellisen rauhallinen ilme pikkukasvoillaan. Olen tullut siihen tulokseen, että raskausaikana meteliin tottunut Urkki pitää elämän ääniä turvallisina. Hiljaisessa makkarissa se on paljon levottomampi, paitsi yöaikaan. Yöllä saakin olla pimeää ja hiljaista.

Sänky
Inhoan muuten sanaa perhepeti. Pitäääkö nukkumisestakin muiden perustarpeiden ohella tehdä ideologista ja poliittista? Puhumme siis sängystä. Nukumme leveämmässä sängyssä Urkin kanssa viikolla. Ukkonen, jonka rytmi on tasan päinvastainen (aikaisin nukkumaan ja viiden kanttiin ylös) nukkuu toistaiseksi olkkarissa, paitsi viikonloppuisin. Päivisin nukuttelen Urkkia vaunuihin, sitteriin, syliin ja omaan sänkyynsä.

Vauvan kanssa nukkuminen sopii meille. Urkki ei juuri itke, koska hän saa minut hereille ja syöttöpuuhiin muilla keinoilla: potkimalla, imemällä nyrkkiä ja ötisemällä. Itse en jaksaisi millään nousta poimimaan poikasta pinnasängystä syömään ja vaipanvaihtoon, joten näillä mennään, kunnes syöttöväli harvenee kahdesta, kolmesta tunnista, eikä vaippaa tarvitse yöllä vaihtaa niin usein.

Ukkosen kanssa erillään nukkuminen tekee parisuhteelle hyvää. Kahdenkeskisiä hetkiä on ollut molempien mielestä tarpeeksi, ja yhdessä nuhjaaminen on tietenkin moninverroin miellyttävämpää, kun siitä puuttuu arki. Koetamme Urkin kanssa loikoa aamulla niin pitkään (noin yhteen, kahteentoista), etten ole illallakaan nääntynyt naatti. Rytmi löytynee. Joskus. Kukaan ei ole nukkunut äiteensä vieressä murrosikään asti.

Ensimmäiset kaksi päivää laitokselta paluun jälkeen, olivat ehdottomasti pahimmat. Itkeä tursasin ja olin järjettömän ahdistunut siitä, että maito ei nouse. Mikä varmaankin viivästytti maidonnousua. En tänä päivänäkään tajua, miksi hemmetissä en vain lyönyt itseäni takaraivoon ja sanonut, ettei pidä ajatella, että Urkin eloonjäänti on yhdestä rauhasparista kiinni? Ja miksi en uskonut, kun muut sanoivat niin?

Muistan luultavasti ikuisesti, kun olin ensimmäistä kertaa saunassa. Maha pömpötti aika tavalla raskauden jälkeen. Seisoin itkettyneenä, pyyhe ympärillä pukkarissa, koetin varoa hirvittävän kipeitä rintojani ja join alkoholitonta olutta tölkistä kädet vapisten. Kaulassa keikkui synnytyslahjaksi saatu Kalevalan Jussi-puukko joululahjaksi saadun hopeisen koivuhalon vieressä. Illalla maidonnousu aiheutti hillittömän horkan ja kuumeen. Tunsin itseni aivan räjähtäneeksi ja kipeäksi. Rapistelin yöllä särkylääkkeitä foliostaan ja ihastelin Urkkia. Olin varma, ettei mitään kauniimpaa ja parempaa ei ole.

Viikon kuluttua arki alkoi sujua (särkylääkkeiden voimalla) ja kahden viikon jälkeen oli toipunut mukavasti synnytyksestä ja elämään tuli taas jenkua.

Vauvan itkut eivät ahdista. Urkin mytistynyttä punajuurinaamaa on hurmaavaa pussailla suurimmalla katkeruuden hetkellä. Pyllynpesuilla unohdun tuijottamaan ja haistelemaan takatukkaa (mullet!) ja puettu ja jättikokoiseen harsovaippaan pakattu Urkki on kertakaikkisen loistava ja kaunis. Toisilla menee aikaa, että tunne-elämä ottaa elämänmuutoksen kiinni. Minä hämmästytin itseänikin ja rakastuin Urkkiin heti. Ehkä olin valmiimpi vauvaan, kuin osasin itse ajatellakaan, enkä nyt todellakaan tarkoita sitä, että jos omaan vauvaan ei heti rakastu, ei ole valmis äidiksi! Äh. Miksi kirjoitan tällä tavalla, ihan kuin odottaisin jonkun hullun kommentoijan jo odottavan seuraavaa postausta.

By the way, Ukkosen ja minun keskinäinen vitsimme kuuluu siten, että jompi kumpi tulee makuuhuoneesta ja kuiskaa: "Tule katsomaan, sängyssä on joku kalju tyyppi!"

Vain vanki oon sun rakkauden,
vain vankis oon, sä tiedät sen.
Järjen äänille sanoin näkemiin,
kun katsoin silmiis sinisiin!

On kuin päivä paistais kirkkaammin,
kun mut lyötiin rakkauden kahleisiin.

-Kaartamo, Kuustonen, Kettunen-

Metsittynyt emo

2010-02-11T12:30:00.000+02:00

Yksikätinen polkkaaja iskee! Urkki nukkuu puuma-asennossa käsivarrella, aamukahvi on juotu, puuro syöty ja kello on "vasta" 12!

Vauvan kanssa elämisen intensiivisyys ja fragmentaarisuus yllättivät. Elän kolmen tunnin jaksoissa, eli Urkin syömisen tahdissa 24/7, myös öisin. Tahti väsyttää, jos yrittää ylläpitää rytmiä. Normaalin päivärytmin sijaa nukun vauvantahtisesti puolille päivin ja katselen iltayöstä valtion kanavan ohjelmia netistä. Naisia kapungilla, Toisia naisia, Kamomillapiha...

Päivään voi mahtua tällä hetkellä kaksi tai kolme tavoitetta, askaretta. Ihmisiä tapaa vaunulenkillä (tai fesessä), ja lisäksi naapuri kyläilee, mikä ilahduttaa kovasti, vaikka kotimme sekasotku hävettääkin. Kukat räytyvät vaaseissa, ruokailutilassa on puhtaita pyykkejä ja liivinsuojukset ajelehtivat ympäri asuntoa. Onneksi kyläilijöitä riittää, silloin on pakko siivota ja pukeutua. Ja yllätysvieraat eivät tulekaan tupatarkastukselle. On kuitenkin hyvä panna välillä päivävaatteet. Kai.Vaikka olenkin sitä mieltä, että päivävaatteet, rytmit ja siivouspäivät ovat yliarvostettuja asioita.

Olen muuten pahassa taloussuklaakoukussa. Lisäksi miellyin sairaalassa pajalanpuuroon. Toimiva vatsa on iloinen asia.

Ei voi juuri moittiakaan, terve, mikä terve

2010-02-03T20:00:00.003+02:00

Lapsen syntymäpäivä lasketaan sairaalassa päiväksi numero nolla. Toisena päivänä alamme saada vahvoja vihjeitä siitä, että kolmantena sopii lähteä. Vaikka Kirvinen on viikkoihin nähden pieni, vaikka se tarvitsee liian alas laskevien verensokereiden vuoksi lisämaitoa kolmen tunnin välein. Vaikka maito ei ole noussut.

Sanon, että haluaisin olla neljännen päivän, mutta KHKS on täynnä vauvoja ja äitejä. Heitä on lisäpaikoilla kahden hengen huoneissa ja osa odottaa synnytyssaleissa vuodeosastolle pääsyä. Yömaitoja hakiessani vauvala on täynnä nukkuvia pötkylöitä. Välipalahuoneessa on aina joku hankalannäköisesti kävelevä tuore äiti ottamassa jääkaapista luumusosetta ja pajalan puuroa, jonka tarkoitus on auttaa vatsaa toimimaan.

Kirvinen on vierihoidossa. Se on vieressä, laidallisessa vuoteessa, koska sitä palelee. En tiedä, kumpi meistä tarvitsee vierihoitoa enemmän, Kirvinen on joka tapauksessa ainoa tuttu ihminen osastolla vierailevaa Ukkosta lukuunottamatta. Olen mukana aina, kun siltä otetaan kantapäästä verinäyte tai kun sitä punnitaan. Haen itse lisämaidot toimistosta. Syön huoneessani. Lääkärintarkastuksessa olen ihan onnenmykkyrässä katsellessani jälkeläiseni laihoja, ryppyisiä reisiä ja takapuolta, joka on luiseva piikula. "Ei voi juuri moittiakaan, terve mikä terve", sanoo lakoninen lastenlääkäri.

Olen ihan rakastunut.

Lähtöpäivänä, joka on kuin onkin jo kolmas päivä, puhuvat siivoojat käytävällä tilojen ahtaudesta. "Eikö sille voi sanoa, että ala painua kotiin vaan", sanoo räväkänoloinen punapäinen siivooja ja nikkaa niskaa ulko-oven suuntaan. He puhuvat huoneen ja vuoteen numerolla, joten mitään ei jää epäselväksi.

Normaalisti karjaisisin jo, että tämä ei perkele ole mikään Nokian Eden, ihmiset ovat täällä syystä, mutta minä luikin huoneeseeni ja pärähdän itkemään. Olen luultavasti oksitoksiinimyrkytyksen partaalla. Hoitaja tulee kysymään, että mitä aiomme tehdä, ja vasta sitten alta tulee kiukku. Ilmoitan, että me mennään nyt kotiin, soitan Ukkoselle, kiroan, itken ja läjään rönttäni, paketoin kukat ja kiskon vaatteet päälle Kirvinen kiinni rinnassa. Se on kuin remora, ja ihan lunki ja onnellinen. Huonetoverini, on rauhallinen maatiastyyppinen hämäläinen, joka menee hämilleen, kun näkee läheltä esimerkin itäisestä temperamentista. Ukkosta odottaessani ne saatanan siivoojat ehtivät käydä huoneen ovella vilkaisemassa kolme tai neljä kertaa. Olen sanonut, mihin mennessä lähden. Ehkä he todella kuvittelevat, että pyydän anteeksi itseni ja jälkeläiseni olemassaoloa ja hiivin nyssyköineni käytävän seinävierelle odottamaan noutajaa.

Ensimmäiset päivät kotona ovat itkuisia. Kirvinen on edelleen onnellinen, rakas ja maailman kaunein. Se tarttuu rintaan kiinni vihaisella iskulla, jaksaa lupsuttaa pitkät ajat ja syö päälle lisämaidot mukisematta. Sitten se taas nukkuu. Pyllynpesu lämpimällä vedellä on sen mielestä nautinnollista ja se nukkuu hyvin kolinassa ja metelissä. Nivusten taputtelu ja lapulla peseminen on taas katkeraa. Ärtyessään se saattaa naukaista, tai aloittaa itkun: "Lää, lää, lää", joka loppuu heti, kun vanhemmat ymmärtävät, mikä kiukuttaa.

Syöttäminen on kaikkein suurin murhe. Tunnen, että vauvan henkiinjääminen on kiinni siitä, ymmärtääkö maitorauhaseni vauvan maitotilauksen, vaikka kuka vakuuttelisi mitä. Laitoksella neuvottiin antamaan joka päivä isompi lisämaitoannos: ensin kolme, sitten neljä, sitten viisikymmentä millilitraa. Kolmellakymmenellä millilitrallakin Pikku-Ukkoa saa herätellä rinnalle puolen tunnin ajan. Torstaina saan neuvolan terveydenhoitajan kiinni pistää kolmen tunnin syöttövälille ja pullorumballemme topin. Saamme pitkittää syöttäväliä neljään tuntiin, ellei nälkä sitä ennen tule. Viikonlopun aikana lisämaito alkaa upota yhä huonommin ja nousee piimänä Kirvisen suuhun ja nenään. Unta välillä riittää neljään tuntiin asti.

Maanantaina tuore äiti on siedättynyt hormoneilleen ja alkaa uskoa, että kaikki jäävät henkiin. Terveydenhoitaja tekee kotikäynnin ja Kirvisen paino on ylittänyt yhdeksän päivän vanhana lähtöpainon reilulla kahdellasadalla grammalla. Lisämaidon saa jättää pois ja karjankeittiömme toiminta pullonkeittoineen, pullotelineineen ja pumppuineen supistetaan minimiin. Lisäksi vauvaa voidaan alkaa syöttää siinä tahdissa, missä hän haluaa ruokaa.

Jos pieni synnärimme on inhimillinen, niin millaisia ovat isot laitokset? Henkilökunta on pääsääntöisesti mukavaa ja tietenkin ammattitaitoista, mutta viimeisen sairaalapäivän katastrofitunnelmat jättävät pahan maun suuhun. Entäs, jos joutuisi viettämään laitoksessa kolmen päivän sijaan viikon, kuukauden, vuoden tai loppuelämänsä? Millaista sairaalaelämä on kukkalähetysten ja Anne Geddes -taulujen vauvalan ulkopuolella?

Oh boy!

2010-02-02T11:53:00.004+02:00

Case Synnytyksenkäynnistäminen

Torstaina terveydenhoitaja oli vielä sitä mieltä, että Kirvinen on kyllä kinnittynyt "sukkula venukseen" asentoon, mutta ei tunnu vielä siltä, että se syntyisi. Odottaja oli omaksi yllätyksekseenkin tuskastunut olotilaan, jossa ei voi nukkua, kävellä, eikä syödä. Kenkien sitominen ja kaupassakäynti olivat muodostuneet projekteiksi, joiden suorittaminen tympäisi jo tunteja etukäteen. Iltaisin Odottaja söi pussilisen naposteluporkkanoita närästykseen.Yöllä hän kävi korjaamassa happoja a-piimällä.

Kirvisen kooksi arvioitiin kolmea kiloa ja sataa, kahtasataa grammaa.

Perjantaina Odottajan nähtiin, vastoin Ukkosen nimenomaista ukaasia, sonnistautuvan piisamiturkkiinsa ja lyllertävän kojootin kanssa viisi kilometria tapaamaan työkavereitaan. Illalla nautittiin kotitekoisia hampurilaisia ja saunottiin. Ukkonen arvioi, ettei Kirvisen julkaisupäivä voi olla lähellä, koska Odottaja ei vaikukuta riittävän tuskastuneelta.

Kirvisen julkaisupäivä

Vastoin terveydenhoitajan ja Ukkosen arvioita Kirvisen ja Odottajan salainen lisäpöytäkirja "Operaatio Ahvenisto" alkoi varhain lauantaiaamuna lapsiveden menolla. Odottaja hihitteli jalat täristen kylpyhuoneessa Kirvisen uimaveden hyrskähdellessä lattialle.

Odottaja keitti heti puuroa ja kahvia, valitsi soveliasta musiikkia ja soitti laitokselle. Hänelle kerrottiin, että jos kotona jaksaa olla, Odottaja ja Ukkonen a.ka. Tukihenkilö voivat tulla aamukahdeksalta.

Odottaja meni lillimään suihkuun ja poltteli kynttilöitä. Supistukset tulivat heti lapsiveden mentyä viiden minuutin välein ja pahenivat. Tai tiukkenivat, muuttuivat intensiivisemmiksi.

Kahdeksalta Odottaja ja Tukihenkilö tulivat KHKS:n Ahvenistonharjun männyt olivat paksussa tykkylumessa ja yötaivas oli haalistuneen denimin värinen.

Kätilö monitoroi Odottajaa ja Kirvistä todeten, että perhe saa siirtyä saliin. Valitsimme salin, jossa on iso kylpyamme. Odottaja ei saattanut kuvitellakaan hengittävänsä ilokaasua.

Synnytys alkoi edetä. Supistukset olivat koko ajan tiukempia ja Odottaja siirtyi ammeeseen joskus 10.30 syvässä synnytysregressiossa. Muistaakseni kuuntelimme intiaanimusiikkia. Ammeessa Odottaja tunsi suurta turvallisuudentunnetta ja myöhemmin kuuli olleensa siellä kaksi tuntia, supistusten välillä torkahdellen. Supistusten tullen Odottaja painui melkein veden alle. Missään asennossa ei ollut rento olla, joten kannatteleva vesi oli ilman muuta paras kipua lievittävä vaihtoehto siihen tilanteeseen.Valokuvissa Odottaja näyttää tuskaiselta maitovalaalta.

Odottaja nousi altaasta luultavasti ennen yhtä ja sanoi kätilölle, että vesi ei enää oikein riitä. Hän tarjosi kipulääkettä, mutta päätetti sitten, että ottaa suoraan epiduraalin sitten, kun se on mahdollista ja yritti pysyä jaloillaan synnytyksen vauhdittamiseksi. Konttaamiseksihan se välillä meni. Supistukset olivat tuskallisia, vaikka olisi yrittänyt ajatella mitä.

Ukkonen kävi syömässä, ja melko pian hänen palattuaan oli mahdollista saada epiduraali. Supistukset olivat niin pitkiä ja napakoita, että Odottaja suorastaan ilahtui siitä, etteivät kätilöt löytäneet suonta. Erilainen kipu tuntui miellyttävältä vaihtelulta siinä vaiheessa, kun kykeni vain sanomaan, että nyt supistaa ja laskemaan hengityksiä.

Anestesialääkäri oli nopea ja taitava. Odottajan murjotuista kämmenselistä löytyi sopiva suoni ja yhden tai kahden supistuksen jälkeen puudutus muutti koko synnytyskivun luonteen totaalisen erilaiseksi. Vatsan alueen kipu muttui alas suuntautuvaksi paineentunteeksi. Odottaja pystyi puhumaan, sai käytyä vessassa ja lähestyi ponnistusvaihetta ripeästi.

Ponnistusvaihe taisi kestää parisenkymmentä minuuttia. Paikalla olevat kannustivat Odottajaa kuin vauhkoa tammaa: "Hyyyyyväääää, hieno pitkä sitkeä ponnistus!" Siinä tilanteessa se tuntui kieltämättä hieman hassulta, mutta mukavalta, koska muissa maailmoissa oleva Odottaja tiesi tekevänsä oikeansuuntaista työtä. Lopulta inasen pinteessä olevaa Kirvistä autetiin tekemällä episitomia, mikä Ukkosen mukaan oli koko päivän pahin ja karmein hetki. Heikkenevien sydänäänien vuoksi paikalla oli äkkiä myös toinen kätilö, gynekologi imukupin kanssa ja lastenlääkäri. Tämä oli tietysti ikävää ja pelottavaa, mutta Odottaja ponnisti Kirvisen omin voimin maailmaan ja Kirvinen alkoi heti hengittää ja parkua.

Yks juttu jänskättää

2010-01-22T11:40:00.000+02:00

Eikä se ole synnytys!

Tai on, mutta ei tässä jutussa.

Väne ei nimittäin ole tottunut lapsiin. Naapurin 11-viikkoista poikaa se nuolaisi pari kertaa nyrkistä. Kuvittelisin, että pidättyväiseltä mammanpojaltamme se oli osoitus jonkinlaisesta ystävällismielisestä huolenpidosta ja hoivasta, sillä Väne ei nuole kuin lähimpiään ja heitäkin todella harvoin.

Tai sitten se maisteli kiinnostuneena hapanmaitotuotetta, jota poika oli hetkeä aikaisemmin pulauttanut nyrkeilleen ja rinnuksilleen. Mmm. Jogurttia.

Liikuvia lapsia Väne ei siedä. Varsinkin meidän liikkuvat sukulaislapset ovat tavanneet tehdä uhkaavia huitomiseleitä ja karjuneet kuin simpanssit Vänelle, kielloista huolimatta.

Väne on reagoinut vaanimalla, valehyökkäämällä ja paimentamalla näykkäyksin. Se on pyrkinyt murjottamaan alfanaaraan kylkeen. Lähestyville simpansseille se on murissut ja irvistellyt.

Tähän asti olen käyttänyt eristysrangaistusta ja koettanut tietysti komentaa mukulat jättämään koira rauhaan.

Nyt pitää sitten laatia toimintasuunnitelma. Liikkumaton vauva ei varmasti provosoi Väinössä minkäänlaista uhkaavaa käytöstä, mutta liikkuva lapsi onkin jo toinen juttu. Suunnittelen seuraavia toimenpiteitä:

1) Koiralla on oma paikka, jonne lapsi EI SAA mennä ikinä. Tämä onnistunee niin, että pystytyän matalan verkon kahden huoneen välille tai johonkin nurkkaukseen Vänen luut, ruoka-astiat, peti ja lelut ovat tässä tilassa ja se pääsee sinne rauhoittumaan. Ideana on se, että paikka ei ole eristetty, vaan rauhoitettu, ja sieltä näkee hyvin ympäristöön.

2) Väne opetetaan väistämään lasta.

3) Lapsi opetetaan käsittelemään koiraa ilman simpanssimaisia huitomis - karjumis - repimis - irvistelyelkeitä.

4) Koiraa palkitaan, kun se on rauhallisesti lapsen lähellä. Lasta hoidetaan niin, että koira saa olla mukana, eikä sitä koko ajan komenneta pois lapsen läheltä.

Onko kellään asiasta kokemuksia ja ideoita?

Väinö on kuusi. Sillä on jämäkkä kuri ja koiran paikka perheessämme. Väne ei saa olla makkarissa, eikä siinä tilassa, missä alfanaaras ja Ukkonen ruokailevat, eikä se saa olla ensimmäisenä vastaanottamassa vieraita, menossa ovista jne. Koiraa on myös totutettu kaikenlaisiin myös sille itselleen epämieluisiin tilanteisiin: automatkustukseen, hammaskiven poistoon, juniin, liienteeseen, kansanjoukkoihin, kirjaston takahuoneessa yksin oleiluun, kynsien leikkaamiseen, pesuun, takkujen poistoon.

Ideamme on ollut, että se tulee tilanteisiin käskystä, ei pannasta repimällä. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että meillä on aika erinomaisesti käyttäytyvä koira.

Fakta kuitenkin on, että lapsiin se ei ole tottunut ja valehyökkäykset ja näykkiminen ovat kamalan inhottavia piirteitä. Meillä ei ole ollut tarpeeksi tilanteita, joissa tapoja voisi kitkeä pois. Yhtenä kesäpäivänä oltiin jo lähellä onnistumista, kun siskontyttö (2,5) talutti koiraa koko päivän. Vänehän ei vedä eikä ryntäile ja kulkee kiltisti kenen tahansa mukana. Ajattelin, että koiria pelkäävälle lapselle ja lapsia pelkäävälle koiralle tämä kokemus saattoi olla aika myönteinen.

Lisää paukkuja kasvatukseen kaivataan. En halua ottaa riskejä, ja minusta on idioottimaista luopua pitkäaikaisesta lemmikistä varmuuden vuoksi. Yhtä idioottimaista kuin ottaa riski siitä, että koira puree liikkumaan opettelevaa toukkaa nassuun jonakin sellaisena hetkenä, kun "äiti on vähän väsynyt".

Kapinaa

2010-01-21T21:43:00.000+02:00

Pakkasten jatkuessa on otettu käyttöön talvivarustus. Hain vintiltä Armi Kuusela -piisamiturkkini ja mummuvainaan Rosa Liksom -supihatun. Niihin sonnustautuneena 25 astetta pakkasta tuntuu leppoisalta keliltä. Lisäksi kirpputorilta ostetun 50-luvun vintageturkin käyttäminen on ekologista. Supihattu on taas perintökalleus. Se näyttää parhaalta isoihin aurinkolaseihin yhdistettynä. Silloin voidaan saavuttaa vaikutelma henkilöstä, joka kuuluu Murmanskin kulttuurieliittiin.

Aion huomenna pukeutua karhuksi ja kävellä viisi kilometriä moikkaamaan työkavereitani. Tämän voi tunnustaa blogissa, jota Ukkonen ei lue, ja jonka mielestä viisi kilometriä on viimeisillään raskaana olevalle ehdottoman kielletty, vaikka hän olisi pukeutunut karhuksi ja kävelisi kuinka hitaasti. Yritin selittää, että väsymyksen koittaessa riittää, että jaksan seuraavalla bussipysäkille ja nousen siitä kyytiin, mikä ei tuntunut tyydyttävän Ukkosta. Minun on siis oltava anarkistiäiti ja käveltävä salaa.

Niin jännittäväksi ja kapinalliseksi on elämäni käynyt!

Onneksi löysin turkin rinnuksista kaipailemani porvari hus -rintamerkin.

Saavuta äitiyslmalla jopa 75% tuuheammat ihmissuhteet!

2010-01-20T21:45:00.000+02:00

Ihmeellistä, elähdyttävää, ilahduttavaa!

Olen vasta oivaltanut, miten länässä ja lytyssä koko sosiaalinen elämäni on ollut. Töistä kotiuduttuani olen elbaillut kotona miltei erakkona, jotta jaksaisin taas suoriutua yhdestä työpäivästä. Ihmissuhteet ovat kuihtuneet kaikkien hyvistä aikomuksista (pitäisi ehdottomasti joskus nähdä) huolimatta.

Välillä oikein laskin ystäviä. Ei tarvinnut ottaa varpaitakaan avuksi. Suretti. Ahdisti. Pelotti.

Nyt, äitiysloman alettua olen ottanut takaisin menetettyjä vuosia. Olen paitsi tutustunut uusiin ihmisiin, myös ottanut yhteyttä vanhoihin, kyläillyt ja käynyt kylässä ja nauttinut täysillä erilaisten tyyppien kanssa istumisesta, tekemisestä ja puhumisesta. Varsinkin puhuminen, kälättäminen ja maailmanparannus sekä huonot vitsit ovat henkistä superfuudia, josta tulee valtavasti hyvää energiaa.

Illalla paloitellaan hirvi ja pelataan afrikantähteä

2010-01-14T11:31:00.000+02:00

Pagistaan kirjoitti tekstissään "Yhä harvempi, yhä enemmän" työelämän yleisestä kurjistumisesta oivaltavasti. Olen itse kokenut "nyt lähtee homma lapasesta" -tunteen. Silloin työ tuntui muuttuvan liian nopeasti ja hallitsemattomasti vaativampaan suuntaan. Lyhyt sairausloma (kaksi viikkoa) ja käynnit työpsykologilla auttoivat ottamaan tilanteen hallintaan ja puolen vuoden päästä aloin jopa uskoa, että muutos oli positiivinen ja tuntea, että elämänhallinnantunne palailee. Tähän auttoi myös työkavereiden myönteinen asenne. Heidän puoleltaan kokemani hiljainen hyväksyntä muuttui omassa kokemuksessa valtavaksi tsempiksi. Loppuvuodesta työnteko oli kunta-alan kriisitunnelmista huolimatta positiivinen. Vuodenvaihdetta lähestyttiin työväenlauluja laulaen ja mustaa huumoria viljellen. Syksy oli rankka, mutta opin paljon itsestäni, siitä, millaisia sudenkuoppia itse itselleni työssä viritän - sen lisäksi, että työnteko oli välillä naurettavaa rimpuilua. Ja sitten jäinkin äitiyslomalle.

Ensimmäiset huomaamani asiat äitiyslomalle jäätyäni ovat liittyneet omaan mielialaan. Olen selvästi parempi ihminen, ystävä ja vaimo. Pään ympärillä oleva vaijeri on löystynyt. Kodin askareet eivät tunnu vastenmielisiltä, joltain, joka pitää jättää tekemättä, että ehtii nukkua, että jaksaa taas töissä. Päinvastoin! Pienetkin jutut ovat merkiyksellisiä. Astianpesuaineen tuoksu. Huonekasvit. Se, että voi kävellä hyvin hitaasti koiran kanssa ihmeellisessä talvimaisemassa. Jaksan myös lukea, katsoa elokuvia, ottaa asioista selvää, kirjoittaa, tehdä käsitöitä, olla yhteydessä ystäviin ja sukulaisiin, hoitaa koiraa, hoitaa itseäni. Naurettava yksityiskohta: minua huvittaa meikata, ennen kuin lähden liikkelle, toisin kuin viimeisinä työkuukausina. Minusta tuntuu tärkeältä näyttää kivalta.

Olen pohdiskellut työelämää ja toimeentuloa paljonkin. Pari päivää sitten Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan ruoan hinnasta ja pystyi minusta melko hyvin näyttämään toteen, että vajaan kahdensadan euron kuukausittaisilla kustannuksilla syö hyvin, ellei osta puolivalmisteita ja leipoo omat leipänsä.* Mihin muuhun tarvitsen rahaa?

Asumiskustannukset ovat tietysti näillä leveysasteilla iso menoerä. Olemme velattomia sitten, kun Kirvinen muuttaa pois kotoa - edellyttäen, että molemmat käyvät koko ajan töissä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti lähteä periferiaan. Liikkumiskustannukset ovat keskustassa alhaiset, kun kaikki palvelut ovat hyökkäysvaunujen saavutettavissa, mutta asuntomme hinnalla saisi vaikkapa kartanon Rantasalmelta tai neljä mummonmökkiä Pieksämäen keskustan tuntumasta.** Silloin voisimme myös kerätä ja kasvattaa osan ruoasta itse, sieneen ja marjaan pääsisi jalan.

Muita menoeriä ovat laajakaista, sanomalehti ja puhelin. Kauneus ja terveys (siis lähinnä vaatteet, joita saa kyllä hyvin halvallakin, ja kallis kampaaja, johon olen mielistynyt, sekä edullinen melonta ja lenkkeily ja kallis Pilates). Lemmikeistä koira on isompi menoerä, sen eläinlääkärikustannukset ovat korkeita, mutta toki hyvin ajoittaisia. Autonpito maksaa, meillä niitä on useampi harrasteauto, yksi käyttöauto ja itselleni hankin yhden varalle. Ukilta. Halvalla. Se on vuodelta 1987 ja sillä on rutkasti tunnearvoa. Ukkosen huomattava ja karttuva äänilevykokoelma on tietysti menoerä, mutta osan siitä voisi periaatteessa realisoida. Käytännössä Ukkonen mieluummin möisi jonkin vähemmän tärkeän sisäelimensä. Kirjat saa kirjastosta, ostan nykyisin hyvin vähän kirjoja, ja vain tiettyjä, merkityksellisiä teoksia. Hyllyssä ei ole yhtään sellaista nidettä, jotka ovat ihan ok, mutta joita en koskaan lukisi uudelleen.

Työstä kokonaan luopuminen ei tunnu mielekkäältä. Olen niin perin luterilainen, että tuntuu tärkeältä hankkia oma toimeentulo. Työ tyydyttää myös kunnianhimoa, antaa sopivasti vastusta ja siellä tapaa aivan hulvattomia ihmisiä, tiskin molemmilla puolilla.

Muutamalla, rohkealla ratkaisulla voisimme kuitenkin tulla toimeen paljon vähemmällä ja olla enemmän metsästäjä-keräilijä -perhe, paino viimeisellä sanalla. Voisimme viettää aikaa kolmestaan ja ystävien kanssa, kotona tai maailmalla.

*)Itse panostaisin vielä juureksiin, riistaan ja hapanmaitotuotteisiin.
**)Sillä kieltämättä edullisella hinnalla, jolla äiti omansa osti.

Common Sherlock

2010-01-11T14:40:00.000+02:00

Hidas aamu. Väne sai rokotuksen, eikä edes huomannut pistosta, koska ulvoi operaatiopöydällä aussinartun perään. Kävelin metsässä, asioin kirjastossa, kuin asiakas.

Sitten tulin kotiin ja sain raamatullisen Pentti Linkola -kohtauksen roskiksilla, kun joku imbesilli olil tyhjentänyt koko asuntonsa roskapusseihin, survonut paskansa kahteen sekajäteastiaan (pussillinen vihreitä omenoita, litistämättömiä ja huuhtomattomia tölkkejä, paskaruokakääreitä, papereita, reppu...) ja houkutellut paikalle kiljoona haaskalintua, jotka pitivät fiestaa repimällä pusseja ja levittämällä niitä pihaan. Sakkoja sellaiselle, joka ei kykene kierrättämään omia paskojaan!

Siivosin osan, mutta se ei auttanut kauan. Hallituksen pj oli siivoamassa myöhemmin lisää ja kävin ulkona ainotossuissani karjumassa, että eikö näitä paskanlevittäjiä voida jumalauta sakottaa! Että kehtaavat panna viimeisillään raskaana olevan ja selkävaivaisen eläkeukon (viimeistä en sanonut ääneen) siivoamaan sontiaan, fakin fakin fak fak. Lietsoin pj:n soittamaan isännöitsijälle. Lisäksi avasimme pari pussia saadaksemme selville ympäristörikollisen identiteetin.

Nyt olen taas rauhallinen hausfrau ja menen valmistamaan kasvismakaronilaatikkoa töistä palaavalle Ukkoselle ja istuskelen keittiössäni nenä ikkunassa ja beretta suolapanoksilla ladattuna tarkkailemassa mahdollisia ympäristörikollisia ja muuta alhaista ainesta, joka voi vahingoittaa taloyhtiön rauhaa.

Minä olen laki.

Kissaeläimet ovat hyviä emoja

2010-01-10T18:29:00.000+02:00

Pomin kollaasiin uuden keittiön tunnelmia ja äitiyslomafiiliksiä. Väriteemana on punainen, musta, harmaa ja valkoinen. Värit on poimittu verhosta, joka näkyy parissa kuvassa (tikkurilan kartalla värien nimet ovat harmaa: Valamo, punainen: Marmeladi ja valkoinen: Höyry). Äitiyslomamottona "kissaeläimet ovat hyviä emoja".

Ulkona on käsittämättömän kaunista: jokainen oksa on kuurasta pörhöllään ja sumu virkkailee lisää pitsiä pintojen peitoksi.

Tajusin tänään, että olen virallisesti kotirouva! Leivon uuden tittelin kunniaksi sämpylöitä ja pyrin olemaan ehtoisa. Virkkaan, puhun rauhallisella äänellä, luen aikakausilehtiä aino-tossuissa ja viikkaan vauvanvaatteita. Sitten pudotan melkein toimintakelvottomasta oikeasta kädestäni öljyä puhtaalle liinalle ja kuulen, kuinka joku sihisee saatanaa minun äänelläni.

Ohoo! Ehtoisuuteen on vielä hintsusti matkaa. Tai sitten enemmän.

Odotusta

2010-01-09T13:46:00.001+02:00

Vauva on hiljaa. Oikoo välillä vähän itseään ja ruuvaa öisin päälakeaan lantionmaljaan niin että kipinöi.

Olen pesinyt makuuhuoneeseen kannettavan kanssa. Ostin ukin vanhan Corollan vm. 87. Luukutan musiikkia ja laulan mukana. Välillä syön porkkanoita ja ravistelen kättä, joka lakkasi huvikseen toimimasta juurikin silloin, kun olisi aikaa tehdä jotain. Kaikki putoaa näppylöistä ja kirjoittaminen on melkein mahdotonta. Mutta vain melkein ja se ei minua vielä pysäytä.

Satsumat ovat taivaallisia. Pakkanen on todellista. Ja risti seinään, jos Kirvinen ei ole kymmenen päivän päästä syntynyt.

Kirvinen, nyt, kuten so far, mennään fiiliksellä.

Mullon aina ollut broidin vanhat pläägät,
mullon aina ollut aivan paska auto,
mullon aina ollut vääränlainen diili,
mä oon mennyt fiiliksellä, beibi.

Linkki.

Voi tuuli kylmästi kutittaa selkää, se eteenpäin työntää, älä siis pelkää...

2010-01-03T11:12:00.000+02:00

Ja meillä oli retkemme. Kirvisellä ja minulla siis. IC 47 (Helsinki-Oulu) oli niinkin paljon myöhässä, että jatkoyhteys Manse-Itä-Suomi hoitui bussilla. Asensin itseni ja mahani Expressin vessan viereen ja yritin asettautua mukavasti. Pieksämäeltä Varkauteen vei taksi, jonka saapuminen viipyi, koska kävi ilmi, että kaksi kainuulaista kohtalotoveria avautui taksikeskuksen virkailijalle VR:n haalarimiehen työkännykään. Haalarimies oli kiusaantunut. Kysyin häneltä, onko tosiaan niin, että rouva puhuu hänen työpuhelimeensa, mies myönsi. Raskauden tuoman uuden kirpakkuuden ja pirskahtelevuuden suomalla arvovalla kävelin muorien luokse ja sanoin topakasti, että alapa lopettaa se puhelu. Täällä näetsen on muitakin. En ole varma, taputinko samalla korkeaa kupuani merkitsevästi. Olen muutenkin sitä mieltä, että minulla on ollut aivan liian vähän tilaisuuksi olla todella raskaana.

Edellisellä kerralla ranska-"automme" simahti kertsin pihaan. Hinaus-korjaus -ruljanssin ja -kustannusten kiukuttama mies hautoi olohuoneessa synkkiä ajatuksia ja keittiötäkin piti laitella. Aloitin boordin kiinnityksen, mutta sitten muistin, että minähän olen tavattoman raskaana, pyllersin olohuoneeseen ja pyysin Ukkosta siirtämään rintamansa keittiöön ja auttamaan boordin liimaamisessa "koska en oikein ihan taida uskaltaa noustaa noulle tikkaille", sanoin, riiputin päätä, pidin kättä merkitsevästi mahalla ja muodostin alahuulesta pajatsonkuppia. Ukkosenergialla liimattiin boordi ja ripustettiin taulut. Tarzan-boordi, parempi mieli.

Itä-Suomeen lähtö jänskätti, mutta neuvolassa todettiin, että myös kehitysalueilla on edelleen toimivia synnäreitä. Kirvinen on edelleen korkealla ja tukalasti. Neuvottelemme parhaillaan siitä, voisiko vuokrasopimuksemme päättyä esimerkiksi jo kahden viikon päästä. Tulen kaipaamaan kovasti raskausaikaa, mutta ne, jotka ovat sanoneet olon muuttuvan loppuraskaudesta tukalaksi, ovat oikeassa. Saattaa olla, että nukkuminen jää Kirvisen synnyttyäkin vähäiseksi, mutta kenties unen laatu on edes hetkittäin parempaa. Sarkastiset äiti-ihmisten lähettämän kommentit moderoidaan takavasemmalle.

Summa summarum

2009-12-25T19:38:00.000+02:00

Joulu. Olemme varmaankin lopulta hioneet joulumme sellaiseksi, josta kumpikin nauttii. Joulukoristeluksi olemme ripustaneet muutaman lasipallon, poltelleet kynttilöitä ja hankkineet tuijan ja valkoisia neilikoita. Joulupöytä on monen mielestä varmaankin minimalistinen: joulupäivän ateriaksi nautimme appelsiinikalkkunaa ja punajuuripaistosta sekä tölkkiherneitä, joihin olen kehittänyt herkkusieniä vastaavan perversion. Kalaa on syöty hieman, mutta kaikki graavatut herkut ovat minulle aivan liian suolaisia tänä vuonna. Toinen käsi laukesi viimeisenä työpäivänä: rannekanava on tukossa ja käsi on puutunut ja kömpelö, joten mitään kovin ihmeellistä ei edes tarvitse tehdä. Ihanaa! Jos voin valita hiljaisen ja vaatimattomankin joulun ja saavuttaa sillä kodikkaan, kiireettömän ja rennon olotilan, niin hiiteen sitten ruuhkat, lahjat, kinkku ja leivonnaiset.

Keittiö alkaa olla valmis. Ikkunaseinä on marmeladinpunainen. Tuunasimme yhden lundiahyllykön keittiökamalle sopivaksi: tikkaat on maalattu samalla harmaalla, kuin kaakelit ja lisähyllyjä on ostettu. Kaakeleistakin - hirveistä ysärimarmorijäljitelmäkaakeleista - tuli tartuntapohjamaalauksen ja telamaalauksen jälkeen suoraastaan tyydyttävät. Pakastimelle löytyi vastoin odotuksia paikka ja aamiaista nautitaan hyvässä fiiliksessä pienen pöydän ääressä. Se on hankittu Ukkosen mummulaan, seurannut hänen vanhempiaan ja löytyi viime kesänä pihamajasta ruskealla puujäljitelmäkontaktimuovilla maalattuna. Paikkaa etsii vielä verho, pari julistetta ja kasa postikortteja. Kollaasi?

Lainasin Minhiltä vuosimeemin. Sen tekeminen tuntui hyvältä tavalta summata kulunut vuosi.

IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen pikemminkin haudannut hiljaisuudessa pari toimimattoman tuntuista ihmissuhdetta ja lämmitellyt välejä muutamaan ihmiseen, joita olen laiminlyönyt. En pidä tyypeistä, jotka ryntäävät ihastuneena ystävyyssuhteeseen, ovat hetken BBF ja tekevät sitten käsittämättömiä ohareita.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Tullut raskaaksi ja tehnyt pitkän omatoimimatkan Jenkkeihin.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Vietimme Ukkosen kanssa kymmenvuotispäivää. Voinen siis vastata, että olen.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
New York, loma Ukin luona Sotkamossa, kesäpäivät äidin mökillä Pieksämäellä, viikonloppu ystävän mökillä ja se, kun tulimme raskaaksi. Kymmenvuotispäivä Ukkosen kanssa 3.12. jänispadan merkeissä. Ja se, kun sain kirjoittamisen perusopinnot valmiiksi.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Olen, mutta minusta tuntuu, ettei nämä ihmiset edes tajua, että olen riitaantunut heidän kanssaan.

6. Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
En mielestäni. Ehkä aikuistunut. Suutun nopeasti ja lepyn nopeasti. Opin pari arvokasta asiaa itsestäni työpsykologilla.

7. Oletko lihonut?
Jaha, nelisentoista kiloa so far.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Kävin katsomassa Jorn Donnerin "Kuulustelun".

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Nope, tilaus on vetämässä, mutta en ole oikein saanut aikaiseksi.

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Vanhan ystävän ihastuttava avopuoliso.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei, mutta tulevana vuonna synnyttää.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Isän äiti kuoli ihan loppuvuodesta 2008.

5. Missä maissa kävit?
Yhdysvalloissa.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2010 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2009?
Rauhallista ja hiljaista kotielämää. Yhden oman julkaisun. Nämä ovat kestotoiveet. Katsotaan, toteutuuko kumpikaan ikinä.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2009?
Raskaustesti kesäkuussa, matka Juhannuksena, kymmenvuotispäivä joulukuussa. Kolmekymppiset, kun olin töissä yhdeksästä yhdeksään ja säälin itseäni. Se jää mieleen huonolla tavalla.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Kirjoittamisen perusopinnot ja raskaaksi tuleminen. Jälkimmäisestä ei kyllä voi puhua saavutuksena.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
Olen ollut huono ystävä ja vaimo enkä ole osannut huolehtia edes itsestäni.

10. Kärsitkö vammoista?
Nyt kärsin vähän tästä rannevammasta.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Laipioremontti ja lastenvaunut. Ostin Texasista farkut, joihin mahdun aikaisintaan loppukesästä ja navajoreservaatista korvikset, joita pidän jatkuvasti. Ennen matkaa hankimme kameran, jossa ei ole mitään muuta hyvää, kuin akku.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Ukkosen, joka on ollut kärsivällisiä, ja työkavereiden, sama syy.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Erään ex-kaverin ja joidenkin sukulaisten.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Lainanlyhennyksiin ja yhtiövastikkeeseen.

15. Mistä innostuit eniten?
Hyvistä ihmissuhteista, kodin laittamisesta, Kirvisestä.

16. Vuoden 2009 ihmiset:
Lähipiiri, pieni, tiivis ja rakas.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.

18. Lihavampi vai laihempi?
Lihavampi.

19. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Ollut vaan.

21. ...entä vähemmän?
Töitä.

22. Miten aiot viettää joulun?
Hiippailen kotona ainotohveleissa, sisustan keittiötä, katselen leffoja, teen omannäköisiä juttuja.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Suunnittelisin syksyn ihan eri tavalla.

24. Rakastuitko vuonna 2009?
Ukkonen kuumottaa aina välillä.

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään ja kaikki saman ihmisen kanssa jo kymmenen vuotta.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Katselin Ukkosen kanssa DVD:ltä "Kolean talon" ja "Forsyten tarun".

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En mä osaa.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Katarina Forsgrenin "Kolmen kuun kuningatar".

29. ...entä musiikillinen löytö?
Jotain caragea on tullut huudatettua. Illalla soitetaan joskus amerikan alkuperäisasukkaiden musiikkia.

30. Mitä halusit ja sait?
Halusin vauvan ja se tulee helmikuussa. Halusin tehdä keittiöremontin ja se on tehty. Halusin tehdä kirjoittamisen perusopinnot ja ne ovat plakkarissa. Halusin Amerikkaan ja pääsin sinne.

31. Mitä halusit, muttet saanut?
Halusin tehdä runokokoelman siihen kuntoon, että sen voi lähettää kustantamoon, mutta en ehtinyt.

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Menetetty maa ja Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta sekä Gran Torino.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin aamusta iltaan asti töissä ja sain kortin Ev.Lut. Seurakunnalta vittu.

34. Ketä kaipasit?
Välillä esimerkiksi ukkia ja Eppua, välillä ystäviä. Välillä ihan vaan seuraa.

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Ukkonen, työpsykologi ja ajatus siitä, että asioilla on tapana järjestyä. Kiitos myös ystäville.

MUUTA:
1. Kuinka montaa ihmistä olet suudellut vuoden aikana?
Pussaillut monia mutta yhtä vaan suudellut.

2. Oletko joutunut tappeluun?
En. Ainakaan fyysiseen.

3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Luultavasti.

4. Oletko juonut "perseitä"?
Ehkä join, ehkä en. En tainnut.

5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
En, en ainakaan kauan.

Pitää lopettaa, käsi lakkaa toimimasta. Pitää ehkä vielä palata uudenvuodenteemoihin. Mutta nyt, hyvää joulupäivää.

Kumpujen kätköistä

2009-12-21T07:35:00.000+02:00

Luonto on järkännyt niin, että ihmisen kokoisella nisäkkäällä on palttiarallaa neljäkymmentä viikkoa aikaa valmistautua fyysisesti ja psyykkisesti jälkeläisen tulemiseen.

Jotkut nousevat heti onnensa kukkulalle pystyttämään valtausviiriä. He alkavat liehua vauvanvaateliikkeissä, keskustelupalstoilla, leipoa ristiäisiin viimeistään viikolla 9 ja ilmoittavat lapsen steinerkouluuun ennen rakenneultraa.

Useimmilla menee vähän kauemmin. Tulee joku kömmähdys ja huomaa, että on kauhuissaan siitä ajatuksesta, että vatsanpeitteen alla uiskentelevalle pikkuiselle sisiliskolle sattuisi jotain. Lukee koulukiusaamisesta ja kiihtyy vanhatestamentilliseen raivoon, vaikka sikiö painaa vajaan kilon. Lukee hesarista, että tutkimusten mukaan kuolevien sotilaiden viimeinen sana on useinmiten "äiti" ja huomaa itkevänsä vuolaasti kädet olemattoman mahan ympärillä. Sillä siellä, kummmun kätkössä on tuleva aikuinen lapseni, jonka työnnän kysymättä kauttani "olemattomasta kuolevaisten maahan" (*

Viisi viikkoa ennen laskettua aikaa kokoan rintapumppua. Oikea käsi on kömpelö ja puutunut, puristusvoima on siitä mennyt ja niveliä särkee. Pumpun osat eivät mene kohdalleen. Laitteessa on suppilo, johon tissi pitää työntää. Joillakin on sähkökäyttöiset pumput, sellaisella lypsää kuulemma näppärästi ja nopeasti, kunhan muistaa välillä leipaista tuotantoyksikköön tummelia. Äkkiä se on vähän liikaa. Niin kuin tamponin käyttö ensimmäisellä kerralla. Hävettävät seksilelut. Avuton inho lääkärissä, kun kokonainen lauma kandeja kutsutaan katsomaan alapäätä.

Alan ulisemaan, etten ole valmis rintapumppuun, muka, vaikka se nyt on vähintä, mihin pitää olla valmis. Valmiiksi vain ei tule, varustautua voi, muttei tulla valmiimmaksi, kuin jo on ja sen pitää riittää. Ukkonen istuu viereen ja taputtelee. Puhuu, kuin hermostuneelle työhevoselle. Melko paljon pitää mennä pahasti pieleen, ettei ihminen pysty huolehtimaan omista jälkeläisistään, mutta vielä pitää tehdä surutyötä, kun tekee omassa ruumiissaan tilan toiselle, antaa elämää, ruokkii, panee oman tarvitsemisen komerossa sille hyllylle, jolle ei enää yllä ilman keittiöjakkaraa.

*) Parrakas madonna -runokokoelma

Teatteria

2009-12-18T08:20:00.001+02:00

Eilen Ei kiitos ja tänään Yksiöön en äitee ota.

Siltä varalta siis, että teatterikevät on hiljainen muun, kuin perunateatterin osalta.

Miten minusta tuntuu siltä, ettei tämä Kirvinen enää kauan odottele? Keittiön pintaremppa alkaa olla ohi, työpäviä jäljellä neljä. Olen melkein varma, että tammikuun puolella ollaan jo laitoksella, koska minun elämässäni ei ikinä ole luppohetkiä ollut.

* * *

Sananen näytelmästä Ei kiitos: kyseessähän on Heikki Paavilaisen näyttämösovitus Anna-Leena Härkösen kirjasta. Keskiöön on kirjan takakansiteksteissä ja näytelmän mainonnassa asetettu seksi: keski-ikäinen saksanopettaja Heli ei ole tyytyväinen avioliittoonsa. Hänen fleecehousuissa hissutteleva, vanheneva ukkonsa räpeltää mieluummin tietokonettaan, kuin vaimoaan.

Heli yrittää ensin hyvällä, käy sitten suoraan kimppuun ja retkahtaa lopulta opiskelijaansa.

Näytelmää katsellessa tuli sellainen fiilis, että seksi oli kuitenkin vain yksi fasetti avioliiton kokonaisuudessa. Yhtä vahvoina tulokulmina aiheeseen toimisivat myös rakkaus, läheisyys, jännite, huomaavaisuus, koskettaminen, näkeminen... kaikki ne asiat, jotka uhkaavat pitkässä liitossa ja tutun kumppanin kanssa kadota, ellei liiton eteen tehdä töitä.

Väliajalla monet kikattivat keski-ikäisen naisen suorapuheiselle kiimalle, kumikullille ja ujostelivat Reino Nordinin/Jarnon akteja Katariina Kuisman/Helin kanssa. Minusta seksikohtaukset oli toteutettu tyylikkäästi. Helin nälkä ja hänen yhä suorasukaisemmaksi käyvä tapansa ilmaista sitä herätti lähinnä surua, samaistumista ja myötätuntoa. Näe minut! Ja kosketa minua, saatanan nahjus! Nälkä oli kokonaisvaltaista, ei pelkkää alapään tykytystä. Toisaalta seksin merkitystä ei väheksyttykään, mikä oli mielestäni oikein ja hyvä.

Näytelmä oli pikkuisen poukkoileva, mutta Anna-Leena Härkösen uskottavan puhekielinen teksti oli vahvaa. Joudun nyt käyttämään siitä ilmausta "elämänmakuinen", koska koira pitää viedä kävelylle ja alkaa olla kiire töihin.

Hommia äijille ja muijille

2009-12-17T13:41:00.000+02:00

Keittiöremontti etenee. Alkuviikosta kyökin olisi voinut sijoittaa johonkin balkanin ghettoon, mutta NYT! Kaakeleista on nypitty silikonit ja ne on vetäisty tartuntapohjamaaliin. Peräseinä on harjattu teräsharjalla, praimeroitu ja siihen on vedetty karkea tasoite pariin kertaan - väliin hionta karkeimmalla santapaperilla - ja sitten kevyempää ja hienompaa tasoitetta nääs.

Tarvittava informaatio hankittiin kyttäämällä ja tenttaamalla remonttimiestä, joka teki laipion elikkä sisäkaton. Tiiviimminkin olisi voinut seurata työvaiheita, sillä se hienompi tasoite, joka sekoitetaan jauheesta, oli melko jekukas liemi. Ensinnäkin: miten tankea on riittävän tankea levityksen kannalta?* Kirjassa neuvotaan levittämään seinän tasoite teräsliipalla, mutta millainen teräsliippa on optimaalinen? Pitääkö tasoitetta olla reilusti vai niukasti? Tehdäänkö kerralla isosti vai nykerretäänkö pieniä alueita?

On sanomattakin selvää, että ensimmäiset yritykset olivat turhauttavia. tasoite lierahteli pinnalla, köntsähteli liipasta lattiaan ja pintaan jäi väkisin liipanjälkiä. Ukkonen luovutti, minä en. Jumaliste minä OSAAN tasoittaa, jos kerta pitää, manasin, annoin litsarin molemmille poskilleni, otin liipan käteen ja liippasin. Välillä väitin itselleni ja Keittiöremonttien Pahantahtoisille Epäjumalille, että liippaus on niin yksinkertaista, että jo parin kerran jälkeen alkaa kaipaamaan lisähaasteita. Taloja on ennekin tehty työmiesaskin kanteen timpurinkynällä luonnostellun piirustuksen pohjalta, joten on se kumma, jos ei liippauksen kaltaista yksinkertaista asiaa muka luonnostaan osaa.

Ei siitä huono tullut, piti vain muistaa, että tasoite haistaa pelon. Monesta tilanteesta selviää horjumattoman itseluottamuksen ja laajojen liikeratojen avulla. Jos esittää, että osaa, saattaa huomata, että osaa. Tähänhän perustuu muun muassa "luonnonmukainen ja kivuton synnytys". Siis ajatukseen siitä, että on "luonto", jolla on perusvalmiuksia esim. jälkeläisten hoitoon ja pintatasoitukseen.

* * *

Teimme eilen ison investoinnin ja ostimme vaunut. Hinta hirvitti, vaikka se oli vajaa puolet uudesta, eikä TM ollut sattumoisin tehnyt asiasta vertailevaa tutkimusta (miksi?). Pihassa kieltämättä isokokoisia vaunuja pystyi kuitenkin pyörittämään vaikka sormella ja kevyestä tönäisystä vaunut rullasivat lumessa metrejä. Pyörävarastossa totesin, että kolmiportainen jousitus ja säädettävä kahva, erittäin jäykkä jarru, integroitu hyttysverkko ja helppo mekanismi, jolla vaunut saa niiaamaan lyttyyn - mutta turvalukko, joka estää niitä lysähtämästä, jos kyydissä on kallis lasti, tehnee vaunuista hintansa arvoiset. Pieni pintavaurio ratasosan käsinojassa harmittaa, mutta siihenhän voi tuunata vaikka heijastavan paikan. Vaunujen ajo-ominaisuudet ratkaisivat, sillä aion lenkkeillä synnytyksen jälkeen paljon Kirvisen ja Väinön kanssa.

Sitten vielä villapöksyt ja ikkuisenpikkuinen toppapuku. Oooh. Hymmm. Auts. Ja Kirvinen, joka juuri nyt kokeilee, saaisiko hän jalat suoraksi.

*) Ihan turha pervot yrittää mitään piilomerkitystä tähän.

Äitiyskomeroiden jouluarvoitus.

2009-12-16T14:30:00.000+02:00

Joulun selviytymisvinkkejä lokikirjassa.

Viimeisessä kappaleessa toimintasuunnitelma. Sikäli, kun mahdun yhä komeroon.

Mistä saa äitiyskomeroita?

Syödä ja säästää sama kakku, ei vörki ei.

2009-12-14T10:18:00.001+02:00

Kriisistä puhutaan yleensä silloin, kun ihminen on joutunut elämäntilanteeseen, jonka hallitsemiseen ja käsittelemiseen hänen aikaisemmat kokemuksensa ja keinonsa eivät riitä. Kriisit voidaan jakaa kehityskriiseihin ja traumaattisiin kriiseihin. Normaaleja kehitykseen kuuluvia kriisejä voi aiheuttaa esim. murrosiän alkaminen. Yleensä ihmiset selviytyvät kehityskriiseistä omin avuin. Linkki.

Nyt on selvästi jonkinlaisen kriisin paikka. Ensinnäkin vauva. Pesin aamulla hampaita ja hetken ajattelin, että koko juttu on mielikuvitusta, eikä mitään vauvaa ole tulossa. Ruumis oli hiljaa ja vavahtelematta, kasvot ilman erityistä ilmettä, saati hehkua, hiukset yön länässä, aivan erityisen ylikasvaneina.

Maha oli kuitenkin edelleen paikoillaan. Sydämenmuotoisena, keskellä vaaleanruskealta kajalilta näyttävä viiva, jonka puolivälissä on ylösalaisin käännetyltä murokulholta näyttävä napa, maha, jonka eteläistä puolikasta en näe ilman asanaa tai peiliä.

Tätä ei voi peruuttaa, minusta ei enää ikinä tule ihmistä, joka ei ole jonkun äiti. Ei sillä, että haluaisinkaan. Odotuksen ilossa on myös joukossa pelkoa, surua ja haikeutta. Elämänvaihe vaihtuu, takana menee kiinni yksi ovi, jonka läpi ei enää ikinä kuljeta. Edessä on jotain, jolla ei ole vielä hahmoa, rytmiä ja struktuuria, ja yksi kokonaan uusi ihminen, jonka tapaaminen on kieltämättä äärimmäisen kiehtovaa, mutta myös vähän pelottavaa.

Kuka sinä olet?

Ja sitten on se ystävyyssuhteiden monimutkainen elämänalue. Kun sydän on täynnä Kirvistä, soittelen niille, jotka jaksavat kuunnella. Olen jollekin vakuuttunut, että pysyn samana ihmisenä, mutta sittemmin olen vähän närkästynyt itselleni tuosta lupauksesta. Kuka on mittari sille, mikä minä olen ja mistä puhun? Osaan varmasti ottaa huomioon sen, minkälaista elämää toinen elää ja mitä hän kokee, ja puhua äitiydestä ja Kirvisestä sordiinon kanssa, mutta pitääkö minun mukautua? Voinko saada äitiyslomaa kaikista, jotka eivät aidosti iloitse elämäntilanteestani ja tule siihen mukaan? Sitten myöhemmin Kirvinen itsenäistyy ja haluaa välimatkaa ja minä voin valloittaa takaisin sellaisia elämänalueita, joille nyt en jaksa, ehdi ja voi mennä.

Tiedän myös, mitä on olla lapseton lapsen saaneiden joukossa. Sekään ei ole aina mukavaa. Ainoana lapsettomana taaperon kaverisynttäreillä, kun ei osaa, voi tai halua puhua lapsista, lapsiperhe-elämästä.

Enkä varmasti ole ollut kaikille lapsen saaneille ystäville paras mahdollinen ystävä. En todellakaan! Eikä kenenkään pidä mennä taaperosynttäreille vaatimaan, että kaikki puhuvat vain sellaisista asioista, jotka kiinnostavat sitä ainoaa lapsetonta. Kunhan joku edes välillä. Ja samalla tavalla voi itse hakea kosketuspintoja, esittää kohteliaita kysymyksiä, liittyä mukaan.

Ilokseni olen myös huomannut, että jotkut ystävyyssuhteet lämpenevät taas, kun elämäntilanteet alkavat muistuttaa toisiaan. Olemme tavanneet pari kertaa hiljattain vauvan saanutta pariskuntaa. Heidän kanssaan voidaan mennä vauvantahtisesti, mutkattomasti, ei tarvitse pyytää anteeksi raskautta, puheenaiheita, vauvanhoitoa, ja saa kesken elokuvan lumoutua toisen ryynimäisistä varpaista ja maidontuoksuisista niskavilloista.

Kuu-luu

2009-12-07T14:44:00.000+02:00

12 työpäivää äitiysloman alkuun, eikä puhettakaan siitä, että olisi mitenkään mahdollista himmailla, orientoitua, löysätä, keventää, relata. Kalenterissa on kolme työpajaa, läjä oppisopimusopiskelijan tehtäviä sekä näyttö, työvuorolistojen raivokasta säätämistä a.ka olemattomien mielikuvitushenkilöiden tyhjästä nyhjäämistä, loppujen määrärahojen neuroottista laskemista sekä silmitöntä paniikkituhlausta, yksi radio sekä yksi teosesittely kirjallisuuden verkkopalveluun.

Viimeisen työpäivän, aatonaaton, olen yksin pienemmässä kirjastossamme. Jätän pöydälle avaimet ja suljetun puhelimen. Kirjoitan sähköpostiin poissaoloviestin. Juon glögiä.

* * *

Vauvantarvikkeista puuttuu vielä amme, vaunut ja vauva. Viimeinen on hyvällä mallilla: nukkuu öisin, herää majesteetillisen myöhään, esimerkiksi tänään 11.25. Riehaantuu jalkapohjien kutittelusta, suklaasta ja rokista. Haluaa iltayhdeltätoista hieman seurustella. Tiedän sen, koska liikkeet tuntuvat erittäin selvästi ja jopa näkyvät päällepäin. Juuri tällä hetkellä aamukahvin virkistämä Pikkutoukka Peltoniemi makoilee yläkohdussa, jalat oikealle ja ilmaisee, että odottaja voisi ojentaa selkää, jolloin kohtuun mahtuisi mukavammin. Myös yöllä huonossa asennossa nukkuvaa odottajaa herätellään todella tiukoilla potkusarjoilla. Ainakin ylös suuntautuvat saavat inahtelemaan au-au-au ja kääntämään välittömästi asennon paremmaksi. Sitten molemmat voivat nukkua taas rauhallisesti.

Mummu-to-be oli puikotellut lapselle villatakin, myssyn, lapaset ja sukat sekä hankkinut työkaverinsa tarpeettomaksi käyneen vauvatarvikevaraston aina rintapumpusta ammeen jalkoihin saakka. Opettelin viikonloppuna origamitaitosta ja totesin, että käntystä pilkottaa näillä näkymin harsovaipasta lähinnä nilkat, ranteet ja pää. Pieni riepulainen!

Harjoitussupistukset ovat häipyneet ja on ihanaa päästä taas kävelemään. Nilkat ja sormet turpoavat illalla. Sormukset ovat toistaiseksi lompakossa, ettei niitä tarvitisis silpaista sormesta sivuleikkureilla. Kaikki arvot ovat olleet erinomattaiset. Sokerirasitus ei rasittanut. Lakusta sain erivapauden. Rautaakin on yli oman tarpeen, joten mallikkaasti mennään.

Apropos mahan mallista ja tummasta vauhtiraidasta (pystyraita EI hoikenna) monet ennustavat poikalasta. Emme edelleenkään tiedä, kumpi Kirvinen on, saati piittaa siitä. Tilastollisesti poika olisi meidän suvussa harvinaisempi ja siksi jännä. Tyttö taas vahvistaisi meidän likkapatteria. Olen ihan varma, että Kirvinen on temperamenttinen ja kiltti, osallistuvainen, seurustelevainen, musikaalinen, jäntevä ja hauska. Lisäksi ennustan, että sillä on täydelliset pakarat ja ihastuttavat jalkapohjat ja että se on meidän mielestämme ihmeellinen.

* * *

Keittiöremontti etenee. Laipio on nyt viimeistelty sävyllä "höyry", johon remonttimiehemmekin viimein tottui, vaikka olikin ensin sitä mieltä, että väri on tumma ja likainen. Sain hyviä neuvoja pintakäsittelyyn ja olenkin nyt irroittelemassa kaakeleita lekalla, sekä tihrustamalla värikartasta kavereita höyrylle. Laasti ja barbie? Laasti ja Capri ja Marmeladi? Jaoimme remonttimiehen kanssa mielipiteen siitä, että väreille keksityn nimet ovat pirun naurettavia. Voisin hengailla enemmänkin remonttimiesten kanssa. Tulisin aivan varmasti kivasti juttuun miesvaltaisella alalla.

Vapaapäivän voi niinkin viettää, ja jos en kerran saa kiivetä tikkaille, niin yrittäkää vain tulla lähemmäksi ja ottaa tämä leka pois!

Summa summarum: jänis on parasta kylmänä leivän päällä

2009-11-28T20:12:00.001+02:00

Ei täällä toki siltä näytä, että inno olisi käynyt avoimella budjetilla touhuamassa, mutta ukkonen kiinnitti seinään telineet kitaroille ja koriste-esineet on pakattu pahvilaatikoihin -- kotona on ilmavampaa. Ruokailutilassa on uusi beigepohjainen, lumitähtikuvioinen kerniliina, mikä vastaa käsitystäni juhlan tunnusta ja kynttilät palavat mariskooleissa. Nehän ovat kaikesta porvarillisuudestaan huolimatta aika lystikkäitä.

Käntty on asettunut poikittain ylämummoon. Ulkona on aivan raamatullisen ankea keli. Katselen netin sisustusohjelmia, polttelen kynttilöitä ja teen hitaita kävelylenkkejä koiran kanssa. Työpäiviä ennen äitiyslomaa on 17 kappaletta. Olen lukenut Mazzarellan Juhlista kotiin teosta, joka kertoo Mereten äidin elämästä ja kuolemasta -- molemmat hyviä. Mazzarella on teoksissaan pannut elämänsä, ja sukunsa elämän paperille. Jännittävää, että akateemisella julkkiksella on lupa avautua miniä-, äiti-, lapsi-, lapsenlapsi-, ja miessuhteistaan vain siksi, että hän tekee sen elegantisti. Joku toinen olisi kiiltävälle paperille painettu, halpa.

Kadehdin Mazzarellan perhettä ja elämää, vaikka se epäilemättä onkin hänen teoksissaan muuttunut ainakin hieman fiktiiviseksi. Silti. Olisi helpompaa olla elämän vastoinkäymisissä urhea, jos omistaisi vanhan arvoasunnon helsinkiläisessä kivitalossa, keskustassa, ja voisi viikonlopuksi ajaa huvilalle, jossa on sali. Mazzarellan interiööreissä on himpun verran liikaa Muumilaaksoa, että ne voisi ottaa aivan todesta, samaistumiseen asti.

Tällä viikolla iloitsin anarkistimarttojen ompeluseurasta: olemme kokoontuneet työporukalla käsitöiden ääreen ja huomanneet, miten valtavasti meillä on hauskaa työn ulkopuolista puhuttavaa ja tekemistä. Yhteisöllisyys rulettaa, hookoo? Tantit saattavat myös hyvinkin olla maailman kantava ja liikkeellepaneva voima sekä pelastus.

Luulin myös, etteivät ihmiset ikinä missään tilanteessa vääntele käsiään epätoivosta tai taputa niitä yhteen ihastuksesta. Jälkimmäinen tapahtui, kun Ukkosen työkaveri toimitti meille kokonaisen rusakon siivottuna ja pakastettuna. Ihainaa! En edes muista, miten kauan viimeisestä jänisateriasta on. Jos voisin, hankkisin kaiken lihan metsästysseuroilta. Söisimme jänistä, hirveä ja kaurista ja pieluksenamme oleva omatunto olisi pöyhitty, viileä ja pölypunkiton. Ajattelen nyt case'a "Ruotsin sikatilojen pöyristyttävät olosuhteet". Olen ollut metsällä mukana, saalis on aina kaatunut laakista, minkäänlaista tarpeetonta kärsimystä ei eläimille ole koitunut. Arvokkaan ja lajityypillisen elämän päätteeksi eläin kaadetaan omassa elinympäristössään ja kaiken lisäksi riista on useinmiten lähiruokaa.

Nyt lähden lyllertämään lenkille. Käveleen hyvin hitaasti linnan ympäri ja toivon, että Kirvinen kääntyy johonkin mukavampaan asentoon. Kun hän alkaa ymmärtää asioita, aion kertoa hänelle, että olin aivan rakastunut raskausmahaani, joka on kaunis, pinkeä ja korkea, kuin erinomaisesti onnistunut kohokas.

Listoja

2009-11-24T18:44:00.000+02:00

21 työpäivää äitiysloman alkuun.

Himot:

1) naposteluporkkanat(*
2) satsumat
3) Valion luomukevytmaito sekä AB-piimä
4) avokado

Vaivat:

1) vasemmanpuolinen SI-nivel
2) harjoitussupistukset
3) ärhäkkyys(**
4) perseilevät ihmiset

Lukulampun alla:

1) Peter Robinson: Wednesday's Child
2) Xiaolu Guo: Pieni punainen sanakirja rakastavaisille
3) Kustaa Vilkuna: Etunimet
4) Pirkko Siltala: Nainen ja masennus

Odotan joululta muun muassa:

1) punajuuripaistosta
2) riisipuuroa rusinasopalla
3) sienisalaattia saaristolaisleivällä
4) napoleonkakkua(***

Kävin neuvolassa taas tänään. Käntystä doppler imi sukkaa, se kiemurteli pakoon anturia ja pulssista saattoi päätellä, että kohdussa palaa juurikin jonkun käämi. Jonkun, joka on kärttyinen, jos sitä herättää kesken unien. Neuvolassa kartoitettiin tarkasti perhesuhteita. Kuulostimme siltä, että olemme jostakin John Irvingin kirjasta. Sanoin varmaankin kaksi kertaa, kevyesti naurahtaen, että olemme tällainen boheemi pariskunta. Sama juttu, kuin nöyryyden kanssa. Jos sanoo, olevansa nöyrä, ei ole. Kotona nolotti.

*)kalliita, eivät näytä porkkanoilta, käyvät karkista
**) vrt. Big Lebowskin "Walter"
***) Old Invalid Porto saattaisi sekin tehdä gutvanaa, mutta pidättäydyn

Huvielämää

2009-11-20T14:15:00.000+02:00

Jotenkin tämä pimeä on lohdullista. On niin rumaa, että se pitää peittää jollakin. Olkoon valotonta, kuka tätä valossakaan katselisi.

Käytiin eilen keikalla, R. J. Mischo ja bluesia. Kesken keikan alkoi ärsyttää aurinkolasit. Miten joku ilkeää tulla suomen marraskuun yöhön ja vielä käyttää aurinkolaseja? Ehkä syvää ja perinpohjaista halveksuntaa ilmaisevat tuhahdukseni kuuluivat huuliharppusoolin yli, koska toisen setin aikana artisti esiintyi laseitta.

Enkä vieläkään keksi mitään järkevää juotavaa paarissa. Join sitten kaakaota. Kirvinen tykkäsi siitä tai musiikista, ainakin se oli hyvin toimelias koko keikan ajan.

Tarvitseeko edes mainita, että näytin tyrmäävältä leopardiasussani? Tunsin itseni hyvin hedelmälliseksi viidakon kissanaiseksi.

Postaggressiivinen stressireaktio

2009-11-17T12:48:00.000+02:00

Kun on syksyn maanantait so far miettinyt, että tuleva viikko on ahterista, mutta me selvitään, kun otetaan päivä kerrallaan, kävellään välillä buddhalaista meditaatiokävelyä, syvähengitetään, syödään hyviä rasvoja ja juureksia eikä stressata imuroinnista, niin sitten, pienen helpotuksen tullen, iskee päälle raamatullinen jälkiaggressio.

Varastoimaani apinanraivoa ei tarvitakaan -- olen selvinnyt. Helpotuksen tunnetta vain ei meinaa tulla: miten hitossa tämän elimistön pitkäaikaisen hälytystilan saa ajettua alas ja purettua?

Pudottelen tavaroita. Tiuskin koiralle, joka ei suostu aamulenkillä paskomaan "koska ratapihalta kuului jokin kolahdus, luultavasti desantti/hirviösusi/vaaniva kunnaneläinlääkäri." Olen lyhytsanainen. Pinnani on mitattavissa työntömitalla. On tahoja ja henkilöitä, joiden perseily saa otsasuonen pullistumaan, jos annan ajatusteni edes sivuta heitä.

Saatan ehkä tässä näinä päivinä räjähtää hieman, joten suosittelen nyt lämpimästi kaikkia tahoja pitämään tiukasti kiinni tunkistaan ja huivistaan ja pidättäytymään erilaisista tarpeettomista, henkilökohtaisista huomautuksista.

Olen sitä paitsi paljon nopeampi, miltä näytän.

Kuuluuko? Kuuntelen.

2009-11-13T14:36:00.000+02:00

Eläköitynyt kollega ihasteli, kuinka poskeni ovat pyöristyneet.

Mamuasiakas pyysi hakemaan minut takahuoneesta, nimeä hän ei tiennyt, mutta kuvasi elekielellä pyöreää vatsaa.

Kukaan asiaankuulumaton, ei ole käynyt taputtelemaan. Henkilökohtainen reviirini on laajahko, ystävien ja työkavereiden taputtelu ei yleensä häiritse, ja osaan näyttää ei-lähestyttävältä, jos minusta tuntuu siltä. Kasvatan silloin sarven.

Olisiko jotain asiaakin ollut?

No ehkä sellaista, että ei enää tällaisia viikkoja. Sormessa on vamma työpajan pitämisestä, päässäkin on vamma, mutta sitä ei kukaan näe. Toisaalta synkimmässäkin mustuudessa voi olla sitä kaikkein karmeimmanlaatuista huumoria. Vanha asiakas tuli käsi viilekkeessä, kertoi kaatuneensa kotipihassa, ylätekarit halki, värttinäluussa murtuma, mutta periksi ei anneta, niin että löytyiskö se Cookin "Äkkikuolema"?

Käntty osaa

2009-11-06T11:42:00.004+02:00

Uunissa hautuva käntty on sitä mieltä, että kun pysyn jalkeilla, on mukavaa kellua lapsivedessä ja tarkkailla ympäristöä, sekä esimerkiksi nukkua rauhallisesti.

Käntyn mielestä vastaavasti paras valvomisaika on se, kun äite on itse paikallaan ja tarjoaa siis otollisen yleisön. Silloin, esimerkiksi öisin, voi olla raivotarjonnassa ja potkia pienillä terävillä kantapäillä palleaa sekä etsiä pyöreästä kohdusta nurkkia.

Millä logiikalla rintaliivit ovat korvattavissa isotöisillä virkkausprojekteilla?

2009-11-04T16:24:00.003+02:00

Selittäkää joku, miksi käy niin, että kun menen ostamaan äitiyssukkahousuja ja uusia rintsikoita -- joita ehdottomasti tarvitsen viikonlopuksi -- päädynkin hankkimaan viisi kiloa matonkudetta?

Ja onko tämä jokin koko elämän läpi mutkurtava punainen lanka?

Kun pitäisi rentoutua, touhuan, kun touhuta, lamaannun. Kun pitäisi edustaa, on rinnuksilla edellisen paniikkikohtauksen räkä, ja kun pitäisi olla maan harmaa hiljainen, minulla on päällä salsavaihde ja lavashow.

Jos jossain olisi minunkokoiseni aukko maailmassa, ettei aina olisi niin eriparinen olo.

Enjoy, ladeez

2009-10-28T21:03:00.000+02:00

Mun Poni, Mun Kivääri ja Mää

2009-10-28T20:26:00.004+02:00

Blogini ulkoasu oli käynyt kaikessa vaniljaisuudessaan jotenkin tunkkaiseksi. Facebookissa taas toivottiin, että kirjoittaisin murekkeesta ja siitä tuli jotenkin mieleen taloussuklaa.* Älkää kysykö miten. Tämä on sitä sumeaa logiikkaa, ja syytän siitä epävakaista säätä.

* * *

Työpäivää kirjastossa sulostutti tänään itsepintainen sekakäyttäjä. Jälkiviisaana ajattelen, että ehkä olisi pitänyt soittaa vaan se poliisi, eikä empiä. Kaverin ressukka olemus jotenkin hämäsi. Todellisuudessa meillä ei ole varaa hämääntyä, talossa kun on raskaana olevia äiti-ihmisiä, lapsia ja vanhuksia. Harhainen ja kiroileva sekakäyttäjä pitää vain poistaa virkavallan avulla tiloista, meillä ei hänen tilanteensa käsittelyyn ole minkäänlaista osaamista. Onneksi hän jonkin aikaa aulassa kiroiltuaan hiippaili yöhön.

Surku jäi päällimäiseksi tunteeksi, mutta sen alla oli vähän pelkoakin ja runsaasti mietintää siitä, mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä. Alkaako lama piankin näkyä näiden ihmisparsojen suurempana määränä. Tämäkin kertoi palelleensa koko päivän ulkona, eikä asunnosta ollut tietoakaan.

Minnekään ei ole tervetullut.

* * *

Pitäsikö minun siitä murekkeesta jotain?

Ukkonen tuo silloin tällöin Äitien Valmistamia (TM) ruokia. Välillä pakkasessa on jauhettu sikanauta poikineen, toisinaan jääkaappi on täynnä heleänvärisiä kerroskiisseleitä. Osa jauhelihasta päätyy Yrjölänpuuroon, jota koiramme Väne syö. Osasta väsätään evästä itselle.

Tällä kertaa päätin rohkaistua kokeilemaan mureketta, tuota ruskeaa pötikkää, josta Elviskin tykkäsi, joka paistetaan uunissa ja joka tarjoillaan keitettyjen pottujen, herneiden ja ruskean kastikkeen kanssa kunnollisella perheaterialla.

Sekoitin lihaan partaäijässä turvotettuja korppujauhoja, lihalientä, roimasti sipulia ja valkosipulia ja maustoin taikinan creol-seasoning -maustesekoituksella, parmesaanilla, mustapippurilla ja yrteillä. Levitin taikinan leivinpaperille ja kauhoin päälle runsaasti liotettuja metsäsieniä.

Tässä vaiheessa Ukkonen tuli nauramaan yritykselle. Murekkeeni näytti kieltämättä enemmän maamiinan silpomalta raajalta. Totuuden nimissä on sanottava, ettei sen ulkonäkö juuri uunissa kohentunut. Maku sen sijaan oli sikaisen kotoinen. Seuraavaksi voisi revitellä reikkalaisella murekkeella, siihenhän voisi sipistellä oliiveja, fetaa, basilikaa ja aurinkokuivattua tomaattia. Mieleen juolahti myös aurajuustoinen versio murekkeesta sekä tomaattisempi mureketyyppi timjamilla. Seuraavalla kerralla täytettä saa myös olla maltillisimmen. Tällä kertaa mureke halkesi uunissa rivoon irvistykseen.

*)Fazerin sedät ja tädit! Koettakaa ymmärtää.

Sinne ja tänne

2009-10-27T20:21:00.001+02:00

Löysin taas sisäisen maalaiseni Stephen Boothin ja Outi Nyytäjän Bretagne-kolumnien myötä. Kirjoitan siitä lokikirjassa.

Sinne voi kommentoida, ja tänne.

Söndag

2009-10-25T19:22:00.003+02:00

Blogini näyttää päivittyvän nykyisin sunnuntaisin ja sisältävän raskausajatuksia! Vetäkää siitä johtopäätöksenne, ja tervetuloa myös ainakin yksi uusi lukija.

Onpa hyvä, etten etukäteen ahdistuttanut itseäni siitä, että vauva-asia ei välittömästi loksauttanut minua "hamstraa kestovaippoja ja liity Hämeenlinnan mammoihin" -vaihteelle. Vauvatarvikkeiden hankkiminen on alkanut hissukseen kiinnostaa, vaikka kaikkien imeväisten näkeminen ei vielä herätäkään suuria tunteita ja maidon herumista. On kuitenkin kiva bongailla perheitä esimerkiksi kirjamessuilla, ravintoloissa lenkillä, julkisissa kulkuneuvoissa ym. paikoissa ja tilanteissa joissa haluaisin itse käydä ja olla lapsen saatuani. Tarkkailemme Ukkosen kanssa tilanteita ja kannustamme toisiamme huomaamaan: noinkin voi tehdä, ja hyvinhän se näyttää sujuvan.

Olen myös alkanut psyykkaamaan itseäni pois kaikista "vauvaperheen onnea" -mielikuvista. Yritämme käyttää kestovaippoja hoitaa parisuhdettamme mutta JUMALISTE jos olemme ihan poikki, niin meidän ei tarvitse muuta, kuin pitää itsemme ja Kirvinen hengissä. Hoen tätä itselleni aina, kun mieleeni nousee kuvia, joissa laulan iloiselle vauvalle kitaran säestyksellä folk-henkisiä piisejä puhtaassa kodissani tai kirjoitan runoja kevätauringon paisteessa samalla, kun Kirvinen nukkuu kolmetuntisia päiväuniaan.

Äitiys ei pelota minua. En ajattele, etten selviä. Sen sijaan pelkään vähän sitä, että onnistun taas varvistamaan riman tavoittamattomiin. Minun on myös haettava apua jokaviikkoisiin itkuräkäahdistuskohtauksiini, ellei ne jälleen johdu työperäisestä stressistä. Miksi pitää töissäkin pingottaa ja tehdä kaikki sydänverellä samalla, kun tilaaja haluaa selvästi karsia palveluitamme ja supistaa toimintaamme? Minä voin ihan hyvin säästää luovan energian kotiin ja kirjoittamiseen.

Kirjamessuista parilla sanalla:
-Mentiin ja tultiin junalla ja voi kun se oli nopeaa ja vaivatonta!
-Nautin ihmisvilinästä. Minua ei yhtään ahdista, että ympärilläni on paljon porukkaa.
-Hankin Lauri Viidan kootut runot ja olen ihan liekeissä.
-Ostin myös "Elokuvakäsikirjoittamisen syventävät tiedot", sitä kehuttiin todella paljon kirjoittamisen perusopintojen aikana.
-Blue Moon on edelleen poikkeuksellisen hyvä kustantamo: laatu on kauttaaltaan tasaista. Mukaan tarttui pari edullista, puuttuvaa Rebus-dekkaria.
-Kirvinen sai "Pekka Töpöhäntä ja Maija Maitoparta" -teoksen ensipainoksen.

Vanhin ehjä käyttövaate: terveisiä Norjasta!

2009-10-15T09:00:00.005+03:00

Kyllä Norja on maa, joss on kaikki kaltevaa:
tuo kalamies on äkeä, hän soutaa vastamäkeä...

Eräs blogisti haastoi esittelemään vahimmat käyttössä olevat ehjät vaatteensa. Vintage poislukien uutena hankittuja huomattavan vanhoja käyttövaatteita löytyy kaksi. Norjalainen villapaita alkaa olla parikymppinen. Se oli minulle aina liian suuri, ja vielä käytössä venähtänyt, joten yritin huovuttaa siitä pesukoneessa alustan Vänelle. Paita puhdistui ja muuttui sopivan kokoiseksi.

Jessin ruskea villis on saatu lukiossa, ehkä vuonna 1997 tai 1998. Minulla oli se ylläni muun muassa hurmatessani Ukkosen. Paljastettakoon, että luukkiini kuului myös micmacin mustat reisitaskuhousut ja vaelluskengät. Paikka oli Telakka, olin paikalla sattumalta ja muut eivät. He olivat fiftareita. Syklaaminpunainen kellohelma oli illan teema, yhdellä oli jopa autenttinen villakoira-aplikoitu talvihame. Ukkonen oli Telakalla yhtyeineen keikalla.

Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että erotuin jonkin verran joukosta varsinkin tanssiessani viehkosti ja sirosti vaelluskengissäni lavan edessä. Ehkä minun nälkäinen "ota minut nuorena ja pelottomana" -tuijotukseni sitten teki sen, koska siitä on nyt kymmenen vuotta ja ne kymmenen vuotta olemme olleet erottamattomat <3

Fäshönistä vielä sen verran, että miten te muut odottajat olette ratkaisseet talvipukeutumisen? Olen toppahousukriisissä. Toppahousut eivät mahdu ja maalainen ei ulkoile pakkasessa ilman suhisevia toppahousuja.

Olen jo miettinyt, että löytyisikö fidan Hansu & Pirre -osastolta haalarimallia? Kuljun Kartanon legendaariset talvityöhaalarit saattaisivat myös verhota vartaloni, mutta pelkään, että niiden hihat ja lahkeet jäisivät jotakuinkin puolisen metriä liian pitkiksi.

Auttakee, talvi tulee.

C'est la vie, maman!

2009-10-14T10:08:00.004+03:00

Olen viime päivinä miettinyt, millainen sekainen ja koukeroinen prosessi edelsi äidiksituloani. Viivyttelyni ei johtunut omasta epävarmuudesta, enkä miettinyt, tuleeko minusta hyvä äiti. Ajattelin, että jos minusta tulee ylipäätään äiti, niin olen paras mahdollinen äiti omalle jälkeläiselleni. Ehkä tämä on niitä harvoja asioita, joissa luotan vaistoihini. Uskon, että minulla on riittävästi herkkyyttä ja älyä havaita, mitä jälkeläinen kulloinkin tarvitsee -- kun minulla vielä olisi taito tunnistaa omat tarpeeni ja mielihaluni!

Äidiksi tulemisessa oli kohdallani ennen kaikkea kyse jonkinlaisen uuden c'est la vie -asenteen omaksumisesta. Hallinnantarpeeni on suuri, toisaalta tunne elämänhallinnasta on vaihdellut viime vuosina mitättömästä kohtuulliseen. Pahimmillaan olen kokenut suurta turvattomuutta ja potenut masennusta. Parhaimmillani uskon siihen, että vaikka elämästä ei selviäisikään hengissä, niin ainakin voi jättää jälkeensä hyvännäköisen ruumiin ja pienet velat.

Raskaaksi hankkiutuminen on kysynyt halua heittäytyä ja uskaltaa. Elämäämme on tulossa luultavasti pysyvästi uusi ihminen. Hän tulee kuulumaan -- ja kuuluukin jo kiinteästi meidän jokaiseen päiväämme ja antaa meille uudet roolit isänä ja äitinä.

Hän on henkilö ja persoona. Hänestä kasvaa autonominen yksilö, jolle täytyisi välittää monenlaisia asioita. Kansanperinnettä. Arvoja.
Soisimme, että hän saisi paljon nautintoa musiikista ja kirjallisuudesta ja ruumiinliikunnasta. Minusta olisi tärkeää, että hän oppisi osoittamaan tunteitaan ja kasvaisi empaattiseksi yksilöksi. Haluaisin, että hänelle kehittyisi ymmärrys siitä, että viime kädessä kiistattomassa ihmisarvossa ei ole kyse kyvyistä, että monet oikeudet koskevat myös muita eläviä olentoja.

Heittäytymisen ja uskaltamisen vastapuolella on paljon painolastia, toiveita ja odotuksia, onneksi monet niistä ovat ymmärtääkseni melko kohtuullisia.

Sunnudagr

2009-10-11T15:29:00.008+03:00

Monet tuntuvat inhoavan sunnuntaipäiviä. Onko alkava viikko liian lähellä, tekemistä liian vähän?

Minusta joutilaisuus, hiljaisuus ja verkkaisuus ovat lahoja. Meluyliherkkänä Holopaisen, Harmajan, Lietteen, Nymanin ja muiden kloonattujen radiojuontajien Beatles -pakkosyöttö ja 70-luvun powerrock tuntui muun muassa tänä aamuna sietämättömältä. Istuin ex-makuuhuoneessa jumppapallolla ja syvähengitin.

Meluyliherkkä on aika suojaton otus. Mietiskelin siinä pompotellessani sitä, miten ihmiset oikein pärjäävät television kanssa? Miten muut perheenjäsenet toimivat, kun joku sekoaa kuullessaan formuloiden hammasporamaista ininää? Mitä tapahtuu, jos käy salaa repimässä tulpat kiinteistönhoitajan lehtipuhaltimesta? Joutuuko syytteeseen, jos rikkoo vieraan ihmisen kännykän? Joskus jokin ääni tuntuu niin sietämättömältä, että pidän korvia ja on aika hilkulla, että alan heijata itseäni tai hokea jotain, pulssi hakkaa kahtasataa ja tekisi mieli parkua. Tunnistaako joku itsensä?

En siis ihan ymmärrä, miten joku ei tule hiljaisuuden kanssa toimeen. Ehkä melu omassa päässä on silloin liian kova.

Tämän sunnuntain joutilaisuuteen kuului muun muassa kupillinen kahvia fazerina-patukan kanssa. Äänet tulivat äänilevyltä, ja se tuntui hyvältä.

Jatkoimme sunnutain viettoa ankaran ostoskiellon alla tehdyllä kirpputorikierroksella (seuraukset kuvassa) ja lounatimme ravintolassa.

Nyt lähdemme varmaankin palvomaan Sunnaa, minä ja koira ja Ukkonen. Kävellään hitaasti linnan puistossa ja istutaan aina, kun ylisuorittava kohtuni harjoittelee supistamista. Kunpa sille voisi sanoa, että h-hetkeen on vielä reilut kolme kuukautta, myöhemminkin ehtii treenata!*

Sunnunpäivän antimelupiisi voisi olla "Jouni, et ole enkeli" ihanan Edithin tulkitsemana:

*)Pahoittelen**, jos raskausteema häiritsee jotakuta. Itseni on päivä päivältä hankalampaa unohtaa, mitä on meneillään.

**) Enpäs pahoittelekaan, omassa blogissa.

Viilistelyä villasukissa

2009-10-10T17:44:00.007+03:00

Case perheenlisäys on käynnistänyt Hushållissamme melko massiiviset muutokset, mitä tulee poistoihin, huonejärjestykseen ja yleiseen turvallisuuteen.

Askarrellessani tänään jouduin kauhukuvien ja kylmän hien valtaan, kun pyörittelin kädessäni tuhon ja kuoleman välikappaletta: puuhelmeä. Se voi joutua suuhun! Siihen voi tukehtua! Vastaavia adrenaliiniryöpsähdyksiä aiheuttaa muun muassa

1) Kaikki, missä on virtaa
2) Kaikki, missä on johto
3) Kaikki, mikä voi kaatua
4) Kaikki, minkä päälle voi kiivetä
5) Kaikki teräväkulmaiset

Olen siis suhteellisen lunki esimerkiksi räsymattojen suhteen.

Isoin muutos on koskenut ison levykokoelman sijoittamista olkkariin. Nukuimme viime yönä ensimmäistä kertaa uudessa makkarissamme, kadunpuoleisessa ex-levyhuoneessa. Sängyn saa nyt sijoitettua pieneen alkoviin, joka sopii itselleni paremmin, kuin keskilattialla nukkuminen. Seinät ovat oranssit ja koko tila lämmin, pesämäinen.

Entinen makuuhuone oli sininen, kolme ovea puhkoi seiniä ja sänky piti sijoittaa keskilattialle. Minusta se oli hiljaisuudestaan huolimatta jotenkin levoton ja ikävä nukkumapaikka. Pienemmän sängyn saakin sinne mukavasti seinän viereen, ikkunan alle voi asettaa pöydän ja yhdelle seinälle saa kirjahyllyt. Kirvinen voi sitten majailla aikanaan vanhassa makkarissa, keittiön vieressä.

Kaikkeen tähän menee tietysti vielä aikaa. Samalla pitää käydä läpi irtaimistoa, luopua jostakin, hankkia jotain lisää. Kaiken keskellä keittiön pinnoista ainakin laipio ja kaksi seinää menee uusiksi. Onneksi laipion tekee ammattilainen. Se helpottaa paljon vuodenvaihdetta.

Muita huomioita: valosarja on ripustettu! Ajattelimme jo joulua, josta tulee yksinkertainen, rauhallinen ja kodikas. Toivomme, että meidän tarvitsee liikkua silloin mahdollisimman vähän, mutta meille voi toki tulla hissuttelemaan pyhiksi.

Nälkä kurnii, nyt paprikat uuniin paahtumaan, pyykit kuivumaan ja istumaan iltaa.

Havukka-ahon käpertyjä

2009-10-07T08:01:00.005+03:00

Ulkona sataa ämmiä äkeet selässä. Hotsitus työmatkapyöräillä on lievästi sanottuna alhainen, ehkä tänään kävelen vain linja-autoasemalle asti ja hankin vihdoin bussikortin. Samalla reissulla voisi hankkia kenkiin ne renkulat, joissa on nastat. Moneen vuoteen en ole kaatuillut* ja nyt siihen on erityisen vähän syytä ryhtyä.

Maha on pinkeä, toispuoleinen. Havukka-ahon käpertyjä onnistuu nurkittamaan itsensä jokseenkin pyöreässä tilassa. Maha alkaa kutakuinkin rintojen alta, tekee jyrkän mutkan, suuntautuu reippaasti suoraan eteen ja jatkuu alas asti. Matalavyötäröiset farkut menisivät jalkaan, mutta painavat ikävästi, joten olen suosiolla siirtynyt äitiysvaateosastolle.

Mahan korkein kohta on aavistuksen navan yläpuolella. Selkäpuolelta ei arvaisi mitään, näytän jokseenkin normaalikokoiselta nais-ihmiseltä. Toistaiseksi selkäpuolelta voi havaita myös vyötärön, mutta kun käännyn sivuttain, paljastuu totuus.

Kuuntelin Huovisen Hamsterit äänikirjana alkusyksystä. Se kokemus tulee nyt mieleen, kun lapioi jogurtin päälle kriikunaomenahilloa, makeaa ja viininpunaista. Makean hillon myötä myös Havukka-ahon käpertyjä alkaa oikomaan itseään. Se on tällä hetkellä noin puolikiloinen, silmäkäs, korvakas, karvanpeittämä lumimies** ja rauhoittuu, kun sille lauleskelee. Ohjelmistossamme on SKDL:n kuoro, virret, Jääkärinmarssi*** ja muutama iskelmä.

Iltamusiikiksi lainasin kirjastosta nipun Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden musiikkia, hyvin tutun kuuloista ja sydämenjumputustahtisena rauhoittavaa. En yhtään ihmettele sitä, että Tatanka lyotaken jälkeläinen, joka tuli rakentamaan Vapriikin "Istuva Härkä" -näyttelyä, löysi kertomansa mukaan saamelaisten parista sukulaisiaan ja kodin. Minä uskon siihen teoriaan, jonka mukaan intiaanikansa on kulkenut mantereelta toiselle Beriginsalmen yli kannasta, hamalla jääkaudella.

*Olen ollut aika kömpelö, itseäni kolhiva, vauhtia liikaa ja motoriikkaa vähemmänlaisesti. Ehkä liikunnan harrastaminen on korjannut tätä puutetta.
**Tai -nainen.
***En tajua, miten suuhuni niin mainiosti sopii tuollaiset Vöyrin lahtareiden renkutukset.

Lokikirjassa on joitakin kirjavinkkejä

2009-10-06T14:41:00.002+03:00

Lokikirjassa ilmennetään viimeaikaista lähikirjaston hankintapolitiikkaani, jossa näkyvät pehmeät perhearvot, krooninen nostalgia ja innostus käsitöihin. Lällykamaa, mutta miten herkullista sellaista!

Arvostan, jos kurkkaat ja kommentoit lokikirjaan. Edes sanomalla "Yäääääk":)

Peukalonpään kokoinen, sydämenmuotoinen

2009-10-03T10:44:00.006+03:00

"Aloita alusta ja jatka, kunnes olet päässyt loppuun." Tuo lause taitaa olla jostakin romaanikirjoittajan oppaasta, mutta aivan hyvinhän sitä voi soveltaa mihin tahansa tekemiseen. Tällä kertaa aloitan alusta ja jatkan reiluun puoleenväliin, jatketaan sitten yhdessä tästä hetkestä loppuun asti.

Syksy 2008

Menen uusimaan ehkäisyrengasreseptiä. Kyseessä on jokavuotinen rutiinikäynti. Gynekologi on taas vaihtunut ja oven avaa Katto Kassisen näköinen eläkeikäinen ukkeli, sen sortin huumorimies, joka puhuu mieluummin tisseistä, kuin rinnoista.

Kun saan housut taas jalkaan ja istun asiakastuolille hän tuhahtaa.

-Onko kukaan sanonut koskaan mitään... hän aloittaa ja viittilöi jonnekin alavartalooni. - Sinun ei pitäis ollenkaan käyttää yhdistelmäehkäisyä. Sinun kohtusi on pieni. Peukalonpään kokoinen. Oletteko te ajatelleet hankkia lapsia?

Mutisen jotain ja mietin, miten pieni on peukalonpää.

-Jos jätät renkaan pois sulla alkaa vaihdevuodet. Hikoiluttaa ja hiukset lähtee. Voithan sinä kokeilla. Tulet sitten takaisin mun vastaanotolle ja kirjoitetaan sulle mummokuuri. Katto Kassisella on siis valmis suunnitelma, jossa kohtua kasvatetaan vuoden verran hormoneilla ja tutkitaan samalla puolison sperma: -Vaikka ei hänessä mitään vikaa ole, sinussa se vika on.

Minä en ole mikään ansarikukka, enkä loukkaannu nytkään. Ihmettelen vain, miksi vasta nyt joku ottaa asian esille, olenhan ehkäissyt synteettisillä hormoneilla jo yli kymmenen vuotta, ja niin ovat useimmat tuntemani naiset. Se on suomalainen käytäntö.

Lääkäri paasaa julkisen ja yksityisen terveydenhuollon eroista ja siitä, miten nuoret naiset haluavat kokemattomille naislääkäreille, vaikka lääkäriasemalla olisi kuinka kokenut "miesgeologi." Mies voi hänen mielestään tuntea naisen ruumiin aivan yhtä hyvin. Olen periaatteesta samaa mieltä, olenhan tasa-arvonainen, vaikka itse en menisi sanomaan, että tiedän, miltä miehen fysiikka miehestä tuntuu.

-Voi olla, että puolen vuoden päästä juhannuksena kiihoitut niin paljon jostakin vieraasta miehestä, että ovuloit ja tulet raskaaksi ilman hormonihoitojakin, Katto Kassinen sanoo ja hymyilee.

Se oli nyt se sardoninen hymy, minä ajattelen ja pyöräilen sydämenmuotoisine, peukalonpäänkokoisine kohtuineni kotiin.

Tapauksesta on nyt noin vuosi ja me odotamme vauvaa, jonka julkaisupäivä on 3.2.2010. Mitkään gynekologin väitteet eivät pitäneet paikkaansa, en mennyt kysymään toisen lääkärin mielipidettä ja yritin yksinkertaisesti olla ajattelematta asiaa liikaa. Sanotaanko nyt sitten vaikka niin, että asiat etenivät omalla painollaan ja epädramaattiseti. Ja onnellisesti.

Mietin pitkään, haluanko kertoa tapauksesta täällä puolijulkisessa verkkopäiväkirjassa. Raskaus ei kuitenkaan ole enää salaisuus, ja se, että sain joltakin ammattitaidottomalta pönöttäjältä virheellisen arvion omasta terveydentilastani, ei ole oma häpeäni. Ehkä joku on kokenut jotain samansuuntaista.

Jokainen nainen tarvitsee hyvän kampaajan, gynekologin ja hammaslääkärin. Minulta puuttuu enää kaksi jälkimmäistä.

Selittäkää joku

2009-09-24T08:31:00.002+03:00

Kaikki, joilla on huomattava määrä kirjoja ja levyjä, tietävät, että kun kaman ottaa pois hyllystä, esim. muuton aikana tai silloin, kun redekoreeraa huushållia, kirjat ja levyt turpoavat. Jos ne mahtuivat ennen esimerkiksi puoleentoista hyllymetriin, ne tarvitsevat siirron jälkeen kaksi. Me ostimme lisää Harald Lundqvistin kehittämää mäntyhyllyjärjestelmää, sitä, jonka ensimmäinen kellastunut pätkä on ollut jo iskän ja äidin opiskelija-asunnossa.* **

Fakta 1: hyllymetrejä tuli lisää.
Fakta 2: kirjojen ja levyjen määrä ei tällä välin lisääntynyt.
Fakta 3: kirjat ja levyt eivät mahdu uuteen, isompaan hyllyyn.

Jaha.

* Monilla on viha-rakkaus -suhde lundiaan. Olen antanut periksi ja vaan rakastan, koska mikään muu hyllyjärjestelmä ei oikein takuun mukaan kestä yhtä suurta rasitusta hyllymetrillä ja se nyt on melko keskeistä, kun hyllytetään vinyyliä ja kirjoja.

** Samasta kämpästä on myös peräisin ne kirkuvanpunaiset kaivo-verhot ja itäsaksalaiset pussilakanat, jotka eivät kolmessakymmenessä vuodessa ole muuttaneet väriään ja lujuuttaan kuin asteen tai kaksi, mutta minne on joutunut tummanruskea vakosamettivuodesohva? Se, jonka kova ydin muodostui haitarille taitetusta, lössähtäneestä vaahtomuovista?

Kun tarve ja tilaisuus kohtaavat

2009-09-20T10:57:00.003+03:00

Kirpputorilla keräilen käsiini teräksisiä telineitä keittiöön. Yhteen saa talouspaperirullaan, toiseen lautasia ja kolmanteen purnukoita* ja yhteishinnaksi tulee 7,5€ Peltipurnukoita taloudessamme on runsaahkosti, koska säilyttimien kerääminen on jotenkin mielekkäämpää, kuin silkan romun. 1948 rakennetussa huoneistossamme säilytystilaa on niukasti. Kaikenlaiset kommervenkit on otettu käyttöön.

"Siis mitä? Tarviitsä noita oikeesti johonkin?" kysyy Ukkonen, sillä tietyllä äänensävyllä, johon juuri tänään en viitsi vastata.

Ottaa päähän. Jätän telineet. Kiertelen kirpparia nyrpeänä. Enhän minä tarvitse mitään. Kirpputorilla ei useinkaan kierrellä polttavassa tarpeessa, pikemminkin optimistisessa löytöretkeilijän mielentilassa.

Yhdessä pöydässä on mint-kuntoinen kipsinen lamppu, jokainen tuuma ja gramma puhdasta kitchiä. Tumma paljasrintainen kaunotar nojaa palmunruonkoon raukeana, pöykeässä niinihameessa. Varjostin on vaalenapunavalkoista muovia. Aitoa muovia. Lamppu näyttää käyttämättömältä. Hintaa löytyy 35€. Osoitan lamppua veltosti Ukkoselle, joka innostuu heti ja ilmoittaa, että pätäkkää löytyy.

Siis mitä? Tarviitsä tota oikeasti johonkin?

Piruntorjuntapatteristo

2009-09-18T12:49:00.000+03:00

Olen taas avautunut Lokikirjaan. Kun flunssa uhkaa ja jyllää, otetaan käyttöön piruntorjuntapatteristo. Intertekstuaalset viitteet blogi/fesemaailmaaan ovat mahdollisia!

Tänä perjantaina

2009-09-11T13:16:00.006+03:00

Korista elämääsi rusetein ja ole jotain mieltä Colin Dexteristä.

Olen suunnitellut päivitystä, jossa otettaisiin esille muun muassa tarharyhmien nimet (miksi "Untuvaiset", miksei esimerkiksi "Typäskäävät", "Suppilovahverot" ja "Villaseitikit"?).

Päivityksessä oltaisiin mieltä vanhoista rouvista, joilla on kultaiset pisarakorvakorut, mahonginvärinen permanentti ja liian kirkkaan punainen neule (tämä on ihmistyyppi, ei yksilö).

Kertoisin päivityksessä myös keskustelusta, joka edusti puhdasta narttumaisuutta ja joka käytiin puhelimessa erään ystävättären kanssa. Aiheena oli netissä olevat pilekuvat:
- Otti päähän se "B", et miten se voi olla niin täydellinen.
- Nii...
- Sitten klikkasin yhen kuvan jättikokoiseksi, yritin kattoo, oliko sillä tosiaan kullanväriset kengät...
- ...ja?
- ...sillä oli ihan paskat kynsilakat.
*Visvaista naurua*

Saattaisin myös viitata kaalin hintaan (0,19 euroa kilo, ostakaa hyvät ihmiset jumalaista valkokaalia). Saattaisin mahdollisesti ehkä aikoa myös pestä viimein olohuoneen ikkunat, koska ne eivät enää täytä ikkunan funktiota.

Tänään alkaa jooga. Joogan jälkeen saatan syödä kaalipataa ja suklaata. Melko varmasti myös saunon.

Näihin jännittäviin tunnelmiin päätän postauksen! Seuraavassa postauksessa luultavasti fäshöniä.

Jos tykkäät musta ja Harveysta ja Rankinista, niin menet lokikirjaan (ja kommentoit)

2009-08-26T16:45:00.002+03:00

Lokikirjassa otetaan Rebusin yllyttämänä viskiä.

Hyvä, hyvempi, hyvis

2009-08-25T21:45:00.004+03:00

Yritän taas vähän ryhdistäytyä, kiirehtiä kirjoittamisen viimeisiä opintoja kasaan ja yrittää pyöräyttää ruokaympyrästä taas kasvispuolen heftilleen. Sekä lenkkeillä.

Parhainta on kiritys. Se auttaa melkein kaikkeen, paitsi kirjoittamiseen. Ruokailussa inspiroidun esimerkeistä ja lenkille tarvitaan ehdottomasti kaveri, jolla mielellään on pitemmänpuoleiset sääret ja kova kunto.

Tänään tein muuten ruokaseikkailun Liiterin. Mukaan tarttui ruusukaaleja, aprikooseja, balsamiviinietikkaan säilöttyjä sipuleita ja oliiviöljyyn hukutettuja, grillattuja munakoisolohkoja. Rahkassa ei ollut ollenkaan tuoteselostetta, joten en ostanut. Pitää tietää, mitä suuhun menee!

Kaikki kivat ruokakaupat ovat kävelymatkan päässä (eläköön tiivis kaupunkiasuminen), ja joka kaupassa saa käyttää omia, valoverhokankaisia vihannespusseja. Lisäksi työmatkat kulkevat mukavasti pyörällä -- ainakin siihen saakka, kun tulee suisidaalisen liukasta. Sitten bussi vie kotiovelta perille asti (lippuja ja viirejä, tiivis kaupunkiasuminen).

Saisiko minut ok-talovaltaiseen nukkumalähiöön, joka kuolee viimeistään yhdeksältä, ja josta ei pääse pois ilman kitumaasturia? Ei todellakaan saisi. Räpiskäkelien koittaessa kaupugissa on tekemistä ja kotona öpöttäminen on kotona öpöttämistä myös kaupungissa, vai nauttiiko ne kastelliparatiisin ihmiset 700 neliön "pihastaan" myös silloin, kun sataa ämmiä äkeet selässä?

Tänä vuonna lenkkeilyn lisäksi ohjelmistoon kuuluu pilates ja uutena lajina jooga. Lisäksi aion osallistua kurssille, jossa keskustellaan kevyesti englanniksi ja neulotaan sukka. Molemmat uudet harrastukset järjestetään puolen kilometrin päästä himpestä, Pilatestunnit ovat taasen peräti tuossa kahdensadan metrin päässä (Kaupunni! Kaupunni!).

Ukkonen kiritti minua järven ympäri ja iltapalaksi maistui aprikoosi-omenahillo-rahka-jukurtti intiaanisokerilla. Lääh, elämä on vaihteeksi niin hyvää!

Kuvassa hyvästä elämästä uudessa vivaariossa nauttiva Sarvi-Arvi. Jos joku haluaa oman akaattikotilon, niin voin säästää Arvin jälkeläisiä sikäli kuin se innostuu taas munimaan. Sitovat varaukset spostiin ihmeentuntu ät gmail piste com. Ättä korvapuustina ja piste pisteenä. Arvi ja hänen mahdollinen jälkikasvunsa sijaitsevat siis Hämeenlinnassa. Ja mää kans.

Pitelen sadetta

2009-08-16T08:29:00.002+03:00

Jargonautti innostaa tällä hetkellä tosi paljon. Tuntuu, että kaikkien yritysten jälkeen lyriikka on se paikka, jossa voi sanoa juuri, niin kuin tahtoo. Vähän repaleisesti, myhkäisesti, viitaten.

Heräsin seitsemän jälkeen ja on sunnuntai. Vähän kahvia. Koira pitää kuonoa varpailla eikä voi tehdä kuin hiljaisia asioita. No kirjoittaa tietysti ja oleskella. Oloasussa. Olohuoneessa.

Taidan mennä katselemaan sateista varikonniemeä. Tänään ei kannata pestä mattoja, ei marjastaa eikä sienestää, ellei pilvet mene puhki ja tuuli kuivaa metsää.

Juurtumahapsihuovasto

2009-08-14T14:14:00.002+03:00

Ajattelin taas heittää lonkeroitani uusiin blogiyritelmiin. Saapa nähdä. Tämä siis henkeäsalpaavan kutkuttavana ennakkomainoksena jargonautista, tuosta sanataiteen pelottomasta tutkimusmatkailijasta.

Viettelen arkea

2009-08-09T08:13:00.002+03:00

Mitäs mitäs?

Marjapuskia ja dekkareita. Yrityksiä keksiä jotakin järkevää käyttöä punaviinimarjoille, jotka pitää tunnollisesti poimia, vaikkei edes pidä niistä... Tuleeko kellekkään muulle paha olo, jos juo punaviinimarjamehua tyhjään mahaan? Hyviä punaviinimarjareseptejä vastaanotetaan kommenttilaatikossa.

Mustaviinimarjat sen sijaan, aah! Ne ovat rypäleen kokoisia ja kiiltäviä. Keitin eilen kattilallisen hilloa, viimeinen tölkki jäi vähän vajaaksi, joten tein Charlie Resnickin hengessä paahtoleiää, jonka voitelin oivariinilla ja hillolla ja leikkasin kolmioksi. Jos ukkonen ei nukkuisi Saattaisin soittaa vähän Barney Kesseliä.

Niin kuka Charlie? Löysin uuden dekkarikirjailijan, John Harveyn. Herra on brittidramaturgi, kirjallisuudenopettaja, runoilija ja kirjailija ja heilahti heti suosikkilistalle Denise Minan, Ian Rankinin ja Minette Waltersin seuraksi. Linkin takana on muuten suomen paras dekkarisivusto, jota Tornion kirjasto ylläpitää. Lippuja ja viirejä Tornio ja Terttu Uusimaa!

Apropos, luin kesällä myös hönppää: Linda Howardin "Vapaata riistaa" löytynee jännärihyllystä, mutta kyllä siinä on ihan yhtä paljon kyse myös hiirulaismaisen kirjastonhoitajan villistä muodonmuutoksesta, sekä eräästä sinisilmäisestä ja röyhkeästä poliisista, joka on aluksi niin vastenmielinen ja lopuksi... No niin. Mutta erittäin viihdyttävää!

Pesiminen. Pitkän matkan jälkeen pesiminen on taas mukavaa. Annan melkein anteeksi asunnon pölyisyyden, onhan täällä sentään niin kaunista! Koira esittää auringonpilkussa likaista paimentolaismattoa hyvällä menestyksellä. Olen antanyt periksi Pyrexille, ja alennusmyynnistä hankitut ylisievät lankakerät ovat vaaleanvihreässä lasikulhossa. Tarvitseeko edes mainita, että laaleanpunaisiahan ne.

Koetan innostua tänään kellarin siivouksesta. Olen kuunnellut Veikko Huovisen "Hamstereita" äänikirjana ja tehnyt käsitöitä ja innostunut säilönnästä ja lampaannahkaliiveistä. Uaah, tähän on toisiaan tultu. Yksi sukka on miltei valmis, ja siinä on vain yksi melko rumasti korjattu karannut silmukka! Saa tuulettaa.

Töi. Ensimmäisen viikon jälkeen alkoi taas irrota. Olen muun muassa soittanut kaikille rehtoreille, jotka johtavat koulua runsaan kävelymatkan päässä, tehnyt kutsukirjettä neljäsluokkalaisille ja skoodannut uutta verkkopalvelua. Ihminen tarvitsee lomaa, jotta työt voisivat tuntua mielekkäiltä. Niin se vaan on. Lisää lomaa on tulossa, jos köyhä kaupunkiparkamme päättää kerätä jättipotin lomauttamalla kuluttuurin ja hallinnon väen. Minkähänlainen säälittävä ropokourallinen sinne kassanpohjalle meistä kertyy? Eniveis, olen taas muistanut, miksi tulin kirjastoalalle.

Mutta mitä on tapahtunut Coloradon metsille?

2009-07-23T18:35:00.012+03:00

Amerikka on niin suuri maa, että kuukauden sijaan siellä pitäisi kierrellä kaksi vuotta, jotta saisi käsityksen luonnosta, ihmisistä ja elämäntavasta. Eri osavaltiot ovat esimerkiksi ällistyttävän erilaisia. Louisianasta Texasiin siirryttäessä räme jää ja taakse ja maisema muuttuu kuivaksi ruohotasangoksi. Muutokset ovat yllättävän ja jotenkin huvittavankin äkkinäisiä: monet stereotyyppiset mielikuvat pitävät paikkansa.

Perustelliseen raportointiin en nyt jaksa ryhtyä, sillä kokoan parhaillaan tuhannen kuvan albumia, jolla kidutan kaikkia vieraitani. Olisko kellään muuten diaprojektoria myyrä?

Hajahuomioita:

1) Kaikki jenkit käyttävät valkoisia lenkkareita ihan kaikenlaisten asujen kanssa. No eivät ihan kaikki, mutta huomattavan monet. Näin New Yorkissa naisen, jolla oli nuttura, kukkamekko ja valkoiset lenkkarit. Toiseksi viimeisenä matkapäivänä annoin periksi ja ostin Harlemista alla olevan kuvan oranssi-valkoiset Niket.

2) Ilmastollisesti ja luonnoltaan karuin ja ankein alue oli Arizonassa sijaitseva Navajo-reservaatti. Alue oli pölyistä autiomaata, viljelyyn ja karjankasvatukseen kelpaamatonta. Kuulimme myös, että se oli Yhdysvaltojen viimeisiä alueita, joille ei ole rakennettu kunnallistekniikkaa. Kun navajot oli saatu reservaattiin, heidän asiansa lakkasivat olemasta valtion asioita. Infrasta tuli navajojen oma ongelma.

Vain reservaatin tuntumasta löytyi aitoja intiaanikäsitöitä. Muihin koruihin ym. tuotteisiin oli selvästi merkitty, että Yhdysvaltojen alkuperäisasukkaat tai heidän jälkeläisensä eivät ole valmistaneet tuotetta. Ostimme useimmat pienistä tuliaisistamme reservaateista, ja toivoimme, että tuotto menee suoraan myyjälle. Alla on museossa napattu kuva naisen juhlajalkineista.

3) Kävimme monissa hämmentävissä museoissa. Hämmentävin oli kuitenkin Mississipin Jacksonin Rockabilly Hall of Fame. Otin kuvan defibrillaattoreista, joilla yritettiin käynnistää Elviksen sydän. Vistoa, mutta kuitenkin mieletöntä. Elvis on kuningas.

Paras museo oli Nashvillen Country Music Hall of Fame: todella tyylikäs, iso ja elävä museo, jonka arkistossa voisi viettää elämän. Siellä kuvasin mm. Everly Brothers'en villatakit, ja alkuperäiset siniset mokkakengät, ne, jotka olivat Carl Perkinsin jalassa. Nashvillessä ei sitten kyllä mitään muuta mielenkiintoista ollutkaan. Memphisissä sen sijaan olisi voinut viettää enemmänkin aikaa.

Matkallamme satuimme muuten myös Buffalo Billin haudalle.

4) Kalliovuoret, Grand Canyon, Monument Valley ja Tyyni Valtameri. Ooh. Kuvia ei olisi kannattanut edes ottaa, mutta otin kuitenkin. Coloradossa oli muuten hämmästyttävän paljon puolikesyjä korppeja. Kaliforniassa taas näimme elefanttihylkeitä: järkyttävän kokoisia, vihaisia, röhkiviä jötkäleitä.

Apropos, jenkit eivät ole mitenkään järkyttävän lihavia, eivät ainakaan suomalaisiin verrattuna. Mikä ei tarkoita sitä, etteivätkö he, ja me, olisi ylipainoisia. Arvioin silmämääräisesti, että erilaisia apuvälineitä, kuten pyörätuolia ja lisähappea käytettiin helposti silloinkin, kun ylipaino hankaloitti muuten liikkumista ja hengittämistä. Ehkä tämän vuoksi invajutskat: luiskat, vessat ym. esteettömyys olivat huippuluokkaa. Vessoihin olisi päässyt vaikka sairaalasängyllä.

5) Älkää antako mun edes aloittaa kierrätyksestä, ruokakauppojen valikoimista ja ravintola-annoksien koosta. Omituisimmat nauttimani ruoat: osterit (first timer), kalkkarokäärme ja biisonipihvi. Mehussa saattoi olla a-vitamiinia koko loppuelämän tarpeiksi.

6) Parasta: luonto ja ihmisten ystävällisyys. Pahinta: karmeat automäärät, kertakäyttökulttuuri ja automarket-ilmiö, joka oli tappanut kaupunkien keskustat. Esim. Amarillossa ei ollut yhtään mitään.

Ai niin, ne Coloradon metsät. Mäntypistiäinen se taisi olla. Mutta ne olivat kuolleet todella laajoilta alueilta.

Korpikuusen kannon alle?

2009-07-20T17:37:00.000+03:00

Puskaradiot rätisemään!

Nuori perhe (vanhemmat ja kolmivuotias lapsi) etsii vuokra-asuntoa Helsingistä tai lähiympäristöstä julkisen liikenteen reittien varrelta.

Jos tiedät jotain, niin kerro ihmeessä kommenttilaatikossa tai sähköpostilla ihmeentuntu at gmail piste com, välitän viestisi eteenpäin.

Kiitos hurjasti jo etukäteen!

Matka-aikataulu

2009-07-17T17:37:00.003+03:00

Kotona, hengissä, ja läskinä. Alla matka-aikataulu, johon tulee sisältöä ja linkkejä ja kuvia sitten, kun elimistöni alkaa uskoa, että nyt ollaan Villissä Pohjolassa taas, ruisleivän maassa.

20.6. Helsinki - Lontoo - New York
22.6.-23.6. New York, New York, Newark, Delaware - Baltimore, Maryland - Washington, Maryland - Roanoke, Virginia - Knoxville, Tennesee - Nashville, Tennesee - Kingston Springs, Tennesee
24.6. Memphis, Tennesee
26.6. Memphis, Tennesee - Greenwood, Mississippi
27.6. Greenwood, Missisippi - Vicksburg, Missisippi - Baton Rouge, Louisiana
28.6.-30.6. New Orleans, Louisiana
30.6. New Orleans, Louisiana - Lake Charles Louisiana
1.7. Lake Charles, Louisiana - Austin, Texas - Abilene, Texas
2.7.-3.7. Abilene, Texas - Lubbock, Texas - Amarillo, Dalhart, Texas - Clayton, New Mexico - Colorado Springs, Colorado.
4.7. Colorado Springs, Colorado - Denver, Colorado - Glenwood, Colorado
5.7. Glenwood, Colorado - Monticello, Utah
6.7. Monticello, Utah - Williams, Arizona
7.7. Williams, Arizona - Las Vegas, Nevada.
8.7. Las Vegas, Nevada - Bakersfield, California
9.7. Bakersfield, California, Cayucos, California
10.7.-12.7. Cayucos, California - San Francisco - Pacifica California
12.7.San Francisco, California - New York, New York
12.7.-15.7. New York, New York
15.7.-16.7. New York, New York - Heathrow, London
16.7. Heathrow, London - Helsinki, Suomi

Maakuntamatkailua ja lomapössistä

2009-06-14T19:13:00.003+03:00

Syrjäkylän halppistavaratalossa kaksi paikallista turrikkaa ovat koreineen kaikkialla missä minäkin. Torikroksissa hautunut sukkamehu tiristää kyynelet silmistä, monitaskuisesta kalastusliivistä löyhää tuores hiki. Kirpputoripuolella kommentoidaan kuuluvalla äänellä pornohyllyä. Seisotaan käytävällä kunnes takanatulija sanoo kymmenen sekunnin hiljaisuuden murtamana kovalla äänellä "Anteeksi". Kassalikalle junkataan siitä, kuinka ovessa mainostetaan mehutarjoilua, eikä sitä olekaan missän.

Tontilla mies punnertaa metrisen nurmikon kimpussa. Minä siivoan autotallit, kerään ämpärillisen kukkia.

Nyt uuniin on pantu timjamijuurekset. Perään heitetään vielä raparperipaistos. Ihana kesä! Ja lomaan seitsemän päivää. Sitten ylitetään Atlantti.

Toimintoja selkäytimestä

2009-06-13T17:09:00.002+03:00

Juuri kun päätin, että ostan vaatteita ja kenkiä vasta reissusta, näin itseni siirtyvän kenkäkauppaan ja hankkivan ecco-ballerinat.

Olen havainnut saman tyypin myös tyhjentävän vaatekaappiaan roskikseen ja luopuvan häälahjaksi saamastaan pahkahyllystä. Kaikella rakkaudella, se ei ikinä oikein mätsännyt minkään kanssa.

Epäilen muuten, että saatan nähdä saman henkilön myös ilmaisevan itseään suorahkosti tulevina päivinä. Hän on jo aloittanut, ja joutuu joskus kokouksissa kirjoittamaan muistiinpanoihinsa "Ole hiljaa", as note to self.

Terveisiä Sotkamosta, mummun muistoseuroista

2009-06-07T10:13:00.002+03:00

Nälkämaan kesä on melkein yhtä pitkällä kuin etelässäkin. Tuomi alkaa kukkia, juhannuskukka, pihlaja ja syreeni pidättelevät vielä.

Lämmintäkin on ollut, neljästä aina kymmeneen asteeseen saakka. Eilen seisoin jokivarressa supihattu päässä ja katselin, kun sateli lunta.

Seuroissa veisattiin, puheita pidettiin, kahvia juotiin. Koira sieppasi voileipäkakkupalan lautaselta. 93-vuotias Anni oli iäkkäin osallistuja ja muoriso-osastolla näytti olevan hauskaa.

Tiesittekö muuten, että yli 80-vuotiaat alkavat käyttäytyä kuin penskat? Hihittelevät, ovat huimia. Kun näin sepelvaltimotukoksesta toipuvan ukkini pitkästä aikaa, hän keikkui keittiön tuolilla ja penkoi yläkaappeja. Valvontaa on kiristettävä!

Täältä tähän.

Apropos

2009-06-02T20:53:00.004+03:00

Jos seksikkäästi pukeutuvat naiset antavat miehille signaalin, että haluavat "muutakin kuin mennä käsikynkkää", niin ketä rumasti pukeutuva nainen voi syyttää raiskauksestaan?

Loppuvatko raiskaukset, kun naiset peitetään ja suljetaan koteihinsa, vai siirtyvätköhän raiskaukset sitten vain seinien sisäpuolelle?

Ja entäpä tilastollisesti yleisemmät, tutun ja puolison tekemät raiskaukset? Auttaako peittävä asu niihin?

Jauho ja velli, tulkaa joku erottamaan ne toisistaan!

* * *

Nousussa muuten halatit. Ostin kappaalin alelaarista ihanan, väljän, indigonsinisen intiamekon ja tutulta suorat ja löysät puuvillahousut, joita värjään parhaillaan pinkiksi. Päänahka hilseilee ja selässä on finnejä ja koko maailman voisi panna hetkeksi kiinni.

Puhelinkin on vihollinen, koska sieltä tulee surua.

Juhannuksena menen melkein kuukaudeksi Amerikkaan. Ehkä sen jälkeen asiat asettuvat jonkinlaiseen perspektiiviin. Sitten ainakin tiedän enemmän. Tai vähemmän, mutta suorempaan.

Menen nyt kuuntelemaan Leonardia. Leonard laulaa niin kuin maailma loppuisi ja kaikki olisi siinä. Leonardin äänen äärellä tuntuu melkein siltä, kuin ymmärtäisi.

Aukenevaa.

Huomio

2009-05-29T08:15:00.007+03:00

Autoilijat, jotka eivät osaa liikenneympyrän väistämissääntöjä, ärsyttävät minua pohjattomasti, voi helvetin kuustoista ja vittujen kevät! Kertausta: liikenneympyrään tullaan kolmion takaa, eli väistetään kaikkia. Ja ympyrästä poistuttaessa 1) Näytetään vilkkua 2)Väistetään poikittaista liikennettä, eli kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Siis miten vaikeaa se voi olla? Mitä näistä kolmesta kohdasta et ymmärtänyt?

Ja Pöntisen Kaitsu Lapualta, olet Kokoomuksen eurovaaliehdokas ja kysyt sivuillasi "Onko se rasismia jos puolustaa suomalaista elämänmuotoa, kulttuuria ja uskontoa?". Ei se ole. Mutta mietipä keskenäsi, mikä on, ennen kuin yrität änkeä Brysseliin muutoin, kuin Tjäreborgin kautta.

*) Ja mitä vikaa on _pelkässä kävelyssä_?

**) Edit 15.50 HS: "En pitänyt mainoksesta, sillä se antaa väärän kuvan Pöntisen ajattelusta. Olen pyytänyt Pöntistä lopettamaan mainoksen käytön", kertoi Katainen aamupäivällä."

VÄÄRÄN KUVAN?? VÄÄRÄN KUVAN?? Minusta se kertoo ääneen sen, mitä porvarit peitellysti ajavat.

Gorillat keskuudessamme

2009-05-21T11:39:00.007+03:00

Olen huomannut, että vasta täydellisessä, rauhallisessa joutilaisuudessa ihminen alkaa todella havaita asioita. Viimeksi lojuin laiturilla hyvän aikaa katselemassa melontakurssiin valmistautuvia. Varsinkin miesten toiminnan ja oleskelun seuraaminen oli hauskaa -- naisethan puuhasivat jotain jatkuvasti, miehet tarjosivat siis staattisemman kohteen.

1) Alfauros

Kookas mies seisoo keskellä tietä kädet puuskassa ja hallitsee aluetta. Ei epäröi kääntää selkäpuolta muille laumajäsenille. On saanut oman kajakkinsa melontakuntoon, eikä ota aktiivisesti selvää, tarvitseeko joku apua, ei kiusaannu joutilaisuudesta. Reagoi vain melontakussin ohjaajan ilmestymiseen.

2) Alfauroksen hännystelijä

Tulee seisomaan alfauroksen viereen ja ottaa saman rintamasuunnan, mutta on kevyesti kääntynyt alfaurokseen päin. Ei luultavasti menisi yksin seisomaan keskelle aluetta. Reagoi herkemmin muiden kurssilaisten toimintaan.

3) Tarkkailija

Menee reitin sivulle kyykkyyn. Ei ole selin muihin. Näkee tähystyspaikaltaan koko alueen ja reagoi viipymättä paitsi melontakurssin ohjaajaan, myös muiden kurssilaisten tarpeisiin.

Ihmisten lisäksi olen tarkkaillut vesimyyää, joka asuu pitkospuiden luona, eikä pelkää mitään. Liikun usein kameran, muistiinpanovälineiden ja kirjan kanssa, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ihmisten pitäisi istuskella useammin joutilaina ja havainnoida!

Lopuksi pari makeaa youtube-tutorialia, ekassa muovipusseista tehdään laukku ja toisessa taitetaan huivista kätevä kantoväline. Ei. Ne eivät liity tähän postaukseen mitenkään.

Ja

Sunnuntaina sataa aina, not.

2009-05-17T19:29:00.002+03:00

Ensimmäinen kesämies on havaittu istumassa puistossa. Mukana oli klassinen olutfirman lippis ja syvä rusketus oli hankittu sammumalla rantsuun. Itselleni meinasi kyllä käydä samalla tavalla, kun unohduin virkkaamaan parvekkeelle, Ukkonen on kutsunut minua terveytensä uhalla "pinkiksi possuksi" kahdesti.

Piknikkasimme Aulangolla, lipitimme parvekkeella sangriaa ja nyt on maha täynnä pasta limonelloa. Uh ah. Ehkä pieni lenkki vielä Vänen kanssa.

Hieno uutinen ja typerä uutinen

2009-05-15T16:28:00.004+03:00

Hur-hur-hurraa!

Älkää muuten taaskaan erehtykö "keskustelu" alueelle. Viimeisin pöhelö perää lasten geneettisiä oikeuksia biologisiin vanhempiin. Huhhahhei ja vaarinhousut, mitäs ne sellaiset oikeudet ovat? Varmaan samoja, joiden perusteella muun muassa kaikki kanaset pitäisi viedä mummon niitylle...

* * *

Tästä tilanteesta on muuten kehitetty sanontakin, joka kuuluu "tyhmyydestä sakotetaan". Sympatiani ovat luonnollisesti hämähäkin puolella.

Afrikan tähti loistaa isoäideille ja lapsenlapsille

2009-05-15T12:59:00.002+03:00

Kirjoitan lokikirjassa Mazzarellan teoksesta Illalla pelataan Afrikan tähteä.

Oletko lukenut kirjan? Mikä oli lukemisen jälkeen päällimäinen fiilis? Kommentoi lokikirjaan!

Newbie on the road

2009-05-12T10:08:00.003+03:00

Ehkä matkustelu ei sitten vaan sovi minulle. Olen ihan hermona, kun minut nakitettiin hankkimaan hostelli kahdeksi ekaksi yöksi. Hankin sitten sellaisen, joka on vähän kalliimpi, kuin Harlemin hostellit. Plussia:

a) Hostelli on Queensissa, niin kuin lentokenttäkin
b) Hostellissa on ilmainen aamiainen
c) Hostelli tarjoaa maksuttoman airport shuttlen

Vasta tilausvahvistuksen saatuani selvisi, että shuttle kulkee vain yhteentoista asti, kun koneemme laskeutuu 22.30. Millä todennäköisyydellä hanskaamme kaikki ne kuulustelut, sormenjäljet ja herra ties sylkinäytteet ja psykologiset testit sekä JFK:n puolessa tunnissa? VIRHE!

Myös reiskan 14% verot eivät sisältyneet vielä hintaan. VIRHE! VIRHE!!

Olen kyllä aika ilahtunut siitä, että kaikki Nyyrokkilaiset tahot vastaavat eemeleihin heti, elleivät välittömästi. Esimerkiksi ykkösvaihtoehtomme L Hostels'in porukka tsättäs mulle skypessä! Eipä siistiä ja jänskäpänskää.

Saa nähdä. Jos emme enää tapaa, niin kitarani saat.

Kirjoilla Linnassa

2009-05-10T10:38:00.004+03:00

Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Olin eilen kivassa "Kirjoilla Linnassa" kirjallisuustapahtumassa. Teemana oli lastenkirjallisuus, ulkona oli hyisen kylmää ja sateista, mutta paikalla oli silti vain pieni nyrkillinen fanaattisia kirjanrakastajia. Vai johtuiko se kenties aiheesta? Missä olivat lastenkirjallisuusihmiset?

Ihmisiä oli itse asiassa niin vähän, että juontaja, sanataideopettaja Taija Tuominen, saattoi antaa puheenvuorot käyttäen yleisön edustajien etunimeä.

Tapahtumanjärjestäjän työ on kyllä epäkiitollista hommaa, mutta se, mitä yleisömäärässä menetettiin, voitettiin kyllä tunnelmassa. Vuorovaikutus yleisön ja esiintyijien välillä oli mutkatonta. Keskustelua syntyi, kontakteja luotiin, huulta heitettiin. Nukketeatteritaiteilija Hannu Räisä sai Työväen näyttämöiden liitton kultaisen kunniamerkin.

Sovitaanko nyt niin, että kaikki kirjoista ja talkoovoimin rakennetuista tapahtumista pitävät ihmiset osallistuvat niihin ja ottavat aina mukaan vähintään kaksi kaveria.

Tänään

2009-05-02T23:14:00.002+03:00

Kello on 23.14.

Minulle selvisi juuri, että tänään on lauantai. Luulin että on sunnuntai.

Ei muuta raportoitavaa.

Paitsi rakkaita terkkuja ystävilleni Anskulle ja puujalkavitsien keisarille Ollille, joiden kanssa vietettiin aivan ihastuttava vappu. Kiitos, peipet! Koski oli aivan mahtava.

Meillä on paljon opittavaa olennolta, joka tulee onnelliseksi altaallisesta multaa

2009-04-29T11:15:00.002+03:00

Ihminen joka hankkii nilviäisen ei odota yhteiselämältä paljoa. Nilviäisen kanssa ei voi tehdä mitään yhdessä. Se syö tuorekurkkua ja toisinaan se ryömii hyvin hitaasti vivariumiinsa sijoitetun oksan yli. Kotiloni Sarvi-Arvi ei edes kylve, muut kotilot kylpevät ja "se näyttää lystikkäältä". Kurkistaessani Sarvi-Arvin altaaseen, mietin, tarvitseeko se jotain? Onko se onnellinen? Tunteeko nilviäinen onnea? Onko se kyllästynyt puuroon ja tuorekurkkuun? Miten sen saisi kylpemään?

Tänään Arvi kuitenkin yllätti. Se oli poikkeuksellisesti kaivautunut multaan [alert, alert, kotilo revittelee] ja kun nostin sen ylös, se oli muninut. Näin ollen toteamme, että Arvi on tyytyväinen olosuhteisiinsa.

Mene pois mun siniseltä mokkakengältäni

2009-04-27T17:41:00.002+03:00

Autoilija. Älä pysähdy suojatien kohdalle. Jos et osaa liittyä liikennevirtaan viisi metriä kauempaa, älä aja autolla.

Oi elon ihanuutta

2009-03-31T21:34:00.003+03:00

Kirjastossa vieraili tänään sokea pappa, 97-vuotias, omien sanojensa mukaan "liian vanha". Oikein hirvitti lähettää hänet yksin kotimatkalle. Saatillekaan ei ilennyt tuppautua. Kävelysauvalla viittasi kotinsa suuntaan ja sanoi, että tuonneko päin hän nyt lähtee? Minä seurasin ovella menoa ja mietin, millaista on olla liki satavuotias. Ehkä sitten ei vähästä hätkähdä, mutta kyllä sen ikäinen on jo hirmuisen hauras. Teki mieli ottaa kainaloon. Sydämessäni on muutenkin soft spot vanhojen ukkien suhteen.

Eilen kylvämistäni parvekekukkien siemenistä aitoelämänlanka on taas tehnyt ennätyksen ja itänyt. Muut jurnuttavat vielä mullassa. Kevät! Löhöän nyt sohvalla, kantri huutaa, koira kirputtaa etutassua ja maha on täynnä pannukakkua à la Pagistaan. Kiitosta ohjeesta, vähäiset vaimopisteeni karttuivat ropisten, sillä pannari oli Ukkosen mukaan: "parasta, mitä ikinä on maistanut".

Jos voisin, vain oisin.

2009-03-29T22:35:00.003+03:00

Kevät on kuin irstas vanha ministeri, joka on päässyt showgirlin kylkiläskien makuun. Se pöyhistelee ympäri kaupunkia, pörhöttää pajunkissoja ja nipistää joka päivä pikkuisen pois lumipenkoista.

Törkeää.

Olen huolissani siitä, että ehdin rekisteröidä kaikki muutokset, ettei käy niin, että totean iltojen hämärtyvän yhä aikaisemmin ja aikaisemmin.

Pitäisikö siis tehdä lomasuunnitelmia? Pitäisikö lukea junien aikatauluja, varata huokeita hotelleja Kööpenhaminasta, Wienistä ja Prahasta? Pitäisikö matkustaa rahtilaivoilla kuin Villan Kyllikki ja kirjoittaa siitä niin, että lukijat voihkivat?

Ehkä minun pitäisi sittenkin mennä taas luostariin. Tai sitten voisin ajaa polkupyörällä jonkin kohahduttavan pitkän matkan. Voisin meloa saaresta saareen koko kesän ja syödä raakoja muikkuja. Voisin istua kotona ja säästää rahaa peltipurkkiin ja haaveilla siirtolapuutarhamökistä. Voisin muuttua kissaksi tai jänikseksi ja hakkua yöllä kettuna kuusikossa.

Pitäisi pitäisi pitäisi. Jonkun pitäisi tehdä jotain tälle stressille ja atooppiselle iholle, koska minä en osaa enkä voi. En voi muuttua puuttuvaksi resurssiksi. Lama ei ole mikään kaksivuotiaan uhmakohtaus tai postinkantajaa haukkuva koira, johon ainoa oikea tapa reagoida on se, ettei ole huomaavinaankaan. Voin vain jatkaa jaksamisen ylärekisterissä koko ajan ja toivoa, etten sairastu tai että ihottuma ei leviä kämmeniin, päänahkaan ja kaulalle ja että se antaa minun aina välillä nukkua pikkuisen.

OMG Ponies <3<3<3!!!

2009-03-25T08:28:00.004+02:00

Lyöttäyisin ystäväni völjyyn tallille pitkästä aikaa. Sain laittaa hevosille päitset ja taluttaa hevosia laitumelta talliin, puhdistaa pilttuita ja rassata kavioita. Loput ajat leijuin hevosentuoksuisessa pilvessä 12-vuotiaaksi taantuneena, ja lääpin puneja. Ehkä parhain oli 22-vuotias shetlanninponi, jonka ikkuisetpikkuiset kaviot olivat noin kahvikupin kokoiset ja toiseksi paras oli Vera-niminen tamma, joka lepuutti turpaansa päälaellani.

Jänskäpänskää!

Tuli ihan samanlainen olo kuin kuudes- seitsemäsluokkalaisena, siis ennen kuin sain tallilla turpaan, minut lukittiin karsinaan ja kaikki hevostarvikkeeni varastettiin. Armeija on miesten koulu, mutta ratsastuskoulu on naisten koulu, eikä kukaan ole toiselle yhtä biaatch, kuin toinen omasta hoitsikasta uneksiva tallityttö. Ehkä nyt kolmikymppisenä saattaisin nauttia tallielämän parhaista puolista: hevosten kanssa hengailusta, tallilla käyvien jakamasta rakkaudesta ihmeellistä luomakuntaa kohtaan ja reippasta ulkoilmaelämästä ilman uuvuttavia, sosiaalisia kuvioita ja hierarkkisuutta.

Edellisen huomioon ottaen ymmärrän nyt, miksi minusta oli äärimmäisen epäilyttävää, että kaikki, jotka tapasin tallilla, olivat niin mukavia. Odotin koko ajan, että supina, kähinä ja juonittelu alkavat ja että fyysistä koskemattomuuttani uhataan viimeistään satulahuoneessa. Sen sijaan sain kahvia.

Olikohan siihen sekoitettu jotain?

Parturi-kampaaja

2009-03-23T10:33:00.003+02:00

Tietäkää, etten ole niitä ihmisiä, jotka sanovat saapuville vieraille: "Apua meillä on hirvee sotku", vaikkei olekaan. En pidä ihmisistä, jotka sanovat, etteivät ole siivonneet, ja tarkoittavat sitä, että ovat vain suorittaneet kevyen imuroinnin Dysonillaan, jossa on ihmesuodatin, pyyhkineet pölyt, pesseet paskahuussin sitruunanhajuisella vimillä ja tuulettaneet, mutta komerot ovat vielä järjestämättä, ikkunat pesemättä, hellan taakse putosi eilen yksi kuiva makaroni, eikä lattiaa ole vahattu ainakaan puoleen vuoteen.

Meillä on sokeritoukkia siivouskomerossa, lattiakaivossa asuu näkki, eikä hellaa saa enää irti seinästä, siksi paljon sinne on näinä kahtena vuotena valunut pastakastiketta ja muffinitaikinaa. Hei! Siitä muuten pisteet mulle, meillä laitetaan edelleen kotiruokaa ja leivotaan.

Piti kirjoittaa siitä, miten syvältä ja poikittain tulevat kuusi viikkoa ovat, mutta en taida jaksaa lietsoa itseäni siihen tilaan. Sanonpahan vain, että jos nyt on mahdollista lähteä lama-Suomesta ja palata sitten, kun hyvinvointivaltio on taas jaloillaan niin teepä niin, sillä tätä Urpolaa alasajetaan oikein määrätietoisesti.

Jos joku näkee elämääni, pliis palauta se! Se liikkuu varmaankin yöunieni kanssa. Minä ja atooppinen ihottumani halutaan ne nopeasti takaisin.

Tiistaita

2009-03-17T19:27:00.003+02:00

Pyöräilen useimpina aamuina töihin punaisella Synnövelläni. Tiet ovat kuitenkin viime aikoina olleet vaarallisen liukkaat. Jään kanssa tulee toimeen, mutta vetinen, renkaan alla lierahteleva vetinen loska on todella inhottavaa. Sellaisina aamuina otan bussin ja nautin ihan hirveästi siitä, että voin istuskella mukavasti jonkun kyydissä.

Pikkukaupungissa bussikyytiläiset alkaa äkkiä tunnistaa. Nuori kreikkalainen lääkäri menee keskussairaalalle, psykiatrisella työskentelevä nainen puhuu aina eri ihmisen kanssa koko matkan. Jotkut teinit menevät yläasteelle, toiset amiskaan.

Tänään mietin, miten mukavaa olisi, jos ihmiset pitäisivät autottomia päiviä ja käyttäisivät joukkoliikennettä, että ne harvat bussilinjat saataisiin pidettyä ajossa. Parolasta häipyy kahdesta linjasta toinen, tuskin sitä ikinä aletaan enää liikennöidä.

Poikkesin töiden jälkeen askarteluliikkeeseen. Tila on noin vaatekomeron kokoinen ja siellä on kaikkea. Ostin liimaharsoa, jolla voi silittää kankaita kiinni toisiinsa, sekä ihan uudet, ihanat vesivärit perinteisessä pahvipakkauksessa.

En malttaisi millään blogata, kirjoittaminen sujuu ja himottaisi vähän maalatakin. Aloin lisäksi virkata nystyräpipoa. Ehdin jo kiusata Ukkosta sillä, sanoin, että jos rakastat, käytät sitä. Nystyräpiposta tulee myrkynvihreä.