tiistaina, marraskuuta 02, 2004

Täti, ihmisenpuolikas

Isosisko ja Mikko Saari ovat käyneet vuoropuhelua muun muassa kirjastonhoitajien ja leikkikenttäohjaajien tädittelystä. Siteeraan Saarta: "Ennen kaikkea, todellinen kirjastonystävä ei käyttäisi väheksyvän sävyistä 'kirjastontäti'-nimikettä. Minä en sitten isona ole mikään täti, vaan korkeasti koulutettu ammattilainen, jota tulee kunnioittaa. Tällainen 'kirjastonystävän' kirjoitus on töykeä loukkaus, joka pistää pahasti vihaiseksi" (Saari, Mikko 2004, URL, käytetty 2.9. 2004).

Tädittelykeskustelun perusoletus on ongelmallinen: tädin käsitettä, tätiyttä ja tädittelyä tarkastellaan VAIN negatiiviseen sävyyn. Tädiksi kutsuminen on väheksyvää, jopa loukkaavaa. Kun Saari närkästyneenä ilmoittaa, ettei hän ole mikään täti, vaan korkeasti koulutettu ammattilainen, hän samalla väittää, ettei tädin käsitteeseen mahdu ajatus korkeasta koulutuksesta, tädin asema ei voi olla merkittävä, eikä ammatillisesti arvostettu.

Mielestäni tätiyteen kuitenkin liittyy runsaasti positiivisia arvoja. Täti - perheystävä tai sukulainen - on ennen kaikkea läheinen ihminen, kuten setä, eno, lanko, nato, kyty, serkku, kummi tai käly... Virastoissa ja laitoksissa työskentelevien sedittely ja tädittely etenkin lasten läsnäollessa on MYÖS ollut keino lieventää auktoriteettipelkoa (kuten vaikkapa lääkärikammoa) ja tehdä tiskin takana oleva ihminen helpommaksi lähestyä. Ei ainoastaan vetää matto työtä tekevien ammattilaisten jalkojen alta.

Sen sijaan, että aletaan miettimättä pyyhkimään pois sanakartalta kirjastontäti -tyyppisiä ilmauksia, tulisi myös pohtia ankarasti, miksi tädin käsitteeseen assosioituu määrätynlaisia asioita. Tyttöydestä, tyttöjen asemasta ja tyttöjen kulttuurista keskustellaan jo. Missä hemmetissä ne tätiyden puolustajat kuppaavat?

Ja kun ensi kerralla katsot kirjastossa ympärillesi, niin eikös tiskin takana usein olekin keski-ikäinen nainen. Täti.

4 kommenttia:

Anu Välitalo kirjoitti...

Hyvin puhuttu!
Minä todellinen kirjastonystävä kyllä luokittelen kaikki kirjaston tiskin takana huhkivat kirjastontädeiksi, sukupuoleen katsomatta. Jos sanotaan lakimies tai niin miksei kirjastontäti.

Jenni kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Joskus tuntuu, että asioista keskustellaan niiden vierestä ja unohdetaan, mikä perusongelma on: naisvaltaisten ammattien aliarvostus, jota ei korjata vaihtamalla virallisia tai epävirallisia nimityksiä vaan parantamalla naisten asemaa. Ja lopettamalla myös väheksyvä suhtautuminen itseen. Olkaa tätiydestänne ylpeitä! Painakaa täti t-paitoja!

Jenni kirjoitti...

Kiitos vastineesta! Lisää tällaista keskustelua! Tietenkin ammattinimikkeeni (ammattinimikkeesi) on "kirjastonhoitaja", jota suosittelen käyttämään ainakin virallisissa yhteyksissä. Se, että kirjastojen työvoimasta suuri osa on keski-ikäisiä ja naisia on silkka fakta. Kuten myös opettajakunnastamme. On hirveän valitettavaa, mikäli se pelottelee nuoret miehet pois yleisistä kirjastoista.

Juttuni perustui ajatukseen, että nimikkeen tai nimityksen vaihtaminen ei korjaa itse ongelmaa. Esimerkiksi rasististen nimitysten häviäminen puhekielestä ja sanomalehtikirjoittelusta ei ole vähentänyt rasismia Suomessa, vaan tehnyt sen näennäisen huomaamattomaksi (tämä on oletus, eikä perustu tutkittuun tietoon).

Muuten, mikäli aloitatte kirjastontäti ja setä -paitojen massatuotannon, tilaan heti yhden kumpiakin:)

antitäti kirjoitti...

Minäkin ehdin tätä kommentoimaan omassa blogissani ennen kuin löysin tänne. Käykääpä kurkkaamassa.

Mukavaa löytää kirjastomielipiteitä myös vähän vapaammilta forumeilta!

reetta